Veljekset pyörillä
Tämä kertomus tapahtui Gautengissa Etelä-Afrikassa. Kiitos Zamu S:lle siitä, että hän kertoi tämän tarinan!
Zamua ei huvittanut leikkiä. Mutta hän halusi luoda yhteisiä muistoja Zinathin kanssa.
”Perheeni mulle rakas on – –. Toivon, ett koko ikuisuuden kanssaan olla saan.” (MAP-lauluja, 188.)
Zamu viiletti pitkin pihaa sinisellä polkupyörällään. Hänen kaksivuotias veljensä Zinathi oli aivan hänen kannoillaan punaisella leikkiskootterillaan.
”Tule, ajetaan vielä kerran!” Zamu sanoi, kun he pääsivät pihan perälle. Hän kääntyi ympäri ja polki niin kovaa kuin jaksoi takaisin etupihalle. Hän tunsi ilmavirran pyyhkivän kasvojaan.
”Zamu ja Zinathi!” Zamu huusi.
Zinathi nauroi. Hän huusi yhdessä Zamun kanssa.
”Zamu ja Zinathi! Zamu ja Zinathi!”
He ajelivat pihan poikki edestakaisin aina uudelleen, kunnes Zamu ei enää jaksanut polkea enempää.
”Pidetään tauko”, Zamu huohotti.
”Tulkaa tänne lepäämään”, isä kutsui trampoliinilta.
Zamu pysäköi pyöränsä ja otti Zinathia kädestä. Hän auttoi pikkuveljeä kiipeämään trampoliinin päälle. Sitten hänkin kiipesi ylös ja istui isän viereen.
”Oliko teillä hauskaa?” isä kysyi.
”Joo!” Zinathi vastasi.
Zamu kävi pitkäkseen trampoliinille ja huokaisi. Taivas oli kirkkaan sininen, ja aurinko lämmitti ihoa mukavasti.
”On nätti päivä, eikö?” isä sanoi.
Zamu nyökkäsi. Hän sulki silmänsä ja kuunteli lintujen laulua, kun isä jutteli Zinathin kanssa. Häntä alkoi nukuttaa.
”Zamu.”
Hän avasi silmänsä. Zinathi oli kumartunut hänen ylleen.
”Mitä?” Zamu kysyi.
”Mennään!” Zinathi osoitti skootteriaan.
”Ei nyt. Minä lepään.”
Zinathin suupielet kääntyivät alaspäin.
”Olen pahoillani”, Zamu sanoi. ”Minua väsyttää liikaa.”
Zinathi veti Zamua käsivarresta. ”Tule jo!”
”Ei! Minä leikin jo sinun kanssasi!”
”Zamu”, isä sanoi.
Zamu katsoi isää.
”Jonain päivänä, kun Zinathi on vanhempi, hän muistaa, miten te aina leikitte yhdessä. Muistot, joita luotte nyt, jäävät elämään hänen sydämessään.”
Zamu katsoi uudelleen pikkuveljensä suuriin ruskeisiin silmiin.
”Jooko?” Zinathi pyysi.
Zamua ei vieläkään huvittanut leikkiä. Mutta hän halusi luoda yhteisiä muistoja Zinathin kanssa.
Hän hymyili. ”Hyvä on.”
Zinathin kasvot kirkastuivat. ”Jee!”
Zamu hyppäsi alas trampoliinilta ja auttoi Zinathin takaisin skootterin selkään. Sitten hän heilautti itsensä pyörän satulaan.
”Valmista?” hän kysyi.
”Joo!”
Niin he ajoivat yhdessä pihan poikki. ”Zamu ja Zinathi!” he huusivat taas.
Zamua väsytti yhä, mutta se oli hyvää väsymystä. Hänen jalkansa tuntuivat vahvoilta, kun hän polki Zinathin perässä. Toivottavasti Zinathi muistaa tämän, hän ajatteli. Minä en ainakaan ikinä unohda tätä.