Yritetään yhdessä
Jack toivoi, että ei olisi huutanut äidille.
”Teidän tulee antaa anteeksi toinen toisellenne” (Oppi ja liitot 64:9).
Jack oli vaikeuksissa. Hän oli töninyt pikkusiskoaan Harperia. Äiti käski hänen lopettaa. Hän heitti lelunsa keittiön lattialle. Äiti pyysi häntä keräämään ne. Hän otti esiin kaikki muovikupit, joista hän rakenteli torneja. Äiti käski hänen laittaa ne pois. Sitten hän alkoi tapella pikkuveljensä Adamin kanssa. Ja silloin äiti huusi hänelle. Jack huusi takaisin. Sitten äiti käski Jackin mennä istumaan parvekkeelle.
Jack ryntäsi ulos keittiöstä ja ulos parvekkeelle. Hän pamautti liukuoven kiinni niin kovaa kuin pystyi. Hän käveli parvekkeella edestakaisin. Hän oli raivoissaan!
Ja hän oli surullinen. Hän toivoi, että äiti ei olisi huutanut hänelle.
Hän seisahtui ja jäi katselemaan autoja, jotka kulkivat kaukana parvekkeen alapuolella. Hän näki pienten autojen ja isojen bussien ajavan ohi. Hän toivoi, että hän ei olisi huutanut äidille. Hänen ei olisi pitänyt kiusata Harperia. Eikä tapella Adamin kanssa. Hän ei ollut tehnyt tänään kovin hyviä valintoja.
Jack huokaisi. Hän katseli taas katua ja laski autoja.
Hetken kuluttua parvekkeen ovi liukui auki. Se oli äiti.
”Jack?” hän kutsui lempeästi. Hän astui parvekkeelle ja sulki liukuoven perässään. Hän seisoi Jackin vieressä ja katseli autoja hänen kanssaan.
”Anteeksi, että en kuunnellut sinua”, Jack sanoi. ”Ja anteeksi, että en ollut kovin kiltti. Annatko minulle anteeksi?”
”Tietenkin.” Äiti halasi Jackia lujasti. ”Olen pahoillani, että huusin sinulle. Minäkin opin edelleen ihan niin kuin sinäkin, ja toisinaan minä teen virheitä.”
Jack halasi äitiä tiukasti.
”Mennään ja yritetään uudelleen”, äiti sanoi.
Jack meni takaisin sisään, ja äiti seurasi häntä. Äiti auttoi häntä keräämään muovikupit kasaan. He auttoivat Harperia etsimään vilttinsä. Sitten he pelasivat yhdessä Adamin ja Harperin kanssa. Kun Adam hävisi ja suuttui siitä, Jack ei suuttunut hänelle. Äiti hymyili hänelle leveästi. He oppivat ja yrittivät yhdessä.
Kuvitus Bob Monahan