2021
Ystävällisyyttä Alkeisyhdistyksen ohjelmassa
Syyskuu 2021


Ystävällisyyttä Alkeisyhdistyksen ohjelmassa

Kuva
boy walking to church with mom and dad

Paul ja hänen vanhempansa kävelivät kirkkoon. Paul oli innoissaan. Kirkossa olisi tänään Alkeisyhdistyksen ohjelma! Kaikki lapset laulaisivat lauluja ja lausuisivat pyhien kirjoitusten kohtia kirkossa. Se oli ensimmäinen kerta, kun Paul sai osallistua ohjelmaan.

Kun he saapuivat kirkkoon, Paul näki lähetyssaarnaajat. He olivat opettaneet evankeliumia Paulin perheelle.

”Oletko valmis?” sisar Walker kysyi.

Paul nyökkäsi. Hän oli opetellut pyhien kirjoitusten kohdan. Siinä kerrottiin, kuinka Jeesus pyysi meitä rakastamaan jokaista. Paul oli valmis jakamaan sen muiden kanssa!

He menivät kaikki sisään ja istuivat alas. Pian piispa pyysi lapsia tulemaan kappelin etuosaan. Paul seisoi uusien ystäviensä kanssa. Hän hymyili aurinkoisesti. Hän näki myös äitinsä ja isänsä hymyilevän. Sitten musiikki alkoi.

”Miten toimisin, jos Herra kanssani käy kulkemaan?” Paul yritti laulaa jokaisen sanan selvästi. Hän kuvitteli, että Jeesus kuunteli.

Laulun ollessa kesken Paul näki, kuinka joku avasi oven kappelin perällä. Mark-niminen poika asteli sisään. Hän oli perheensä kanssa. Mark katseli muita lapsia, jotka lauloivat. Hän näytti surulliselta.

Ehkä hän on surullinen, koska hän saapui myöhässä, Paul mietti. Mark lähti kävelemään hitaasti kohti koroketta.

Paul muisti ensimmäisen kerran, kun hän itse oli tullut Alkeisyhdistykseen. Hän oli ollut iloinen siitä, että muut ihmiset olivat istuneet hänen viereensä ja olleet mukavia.

Paul halusi auttaa Markia. Hän viittoi Markia tulemaan luokseen. ”Tule tänne!” Paul muotoili suullaan.

Mark käveli nopeasti korokkeelle. Paul teki tilaa Markille.

Kuva
two boys hugging

Hän halasi Markia. ”Kiitos, että tulit”, Paul kuiskasi.

Mark hymyili Paulille leveästi.

Pian laulu päättyi. Paul ja Mark istuivat yhdessä alas. Paul oli iloinen, että hän sai ystävänsä tuntemaan itsensä rakastetuksi ja tervetulleeksi.

Tulosta