Uusia amigoja
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Brigit ei osannut espanjaa. Miten hän pystyisi tutustumaan kehenkään?
”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne” (Matteus 25:35).
Brigit tuijotti ulos auton ikkunasta, kun hänen perheensä ajoi Caracasin kapeilla kaduilla Venezuelassa. Ikkunan takana vilisi värikkäitä koteja ja suuria vihreitä vuoria. Se oli kaunis paikka. Äiti ja isä sanoivat, että asuminen täällä olisi uusi seikkailu.
Mutta Brigit oli silti huolissaan. Tänään he menisivät ensimmäistä kertaa kirkkoon uudessa kotimaassaan.
Äiti kääntyi Brigitin puoleen. ”Oletko kunnossa, kulta?” hän kysyi. ”Et näytä voivan kovin hyvin.”
Brigit väänteli käsiään. ”Minua pelottaa. En osaa espanjaa. Kuinka voin saada ystäviä?”
Äiti tarttui Brigitin käteen. ”Tiedän, että sinua huolestuttaa. Mutta hyvin se menee. Hengitä muutaman kerran syvään.”
Brigit katsoi alas käsiinsä. Ne tuntuivat kylmiltä, vaikka ulkona oli kuuma. Hän tunsi sydämensä lyövän tiheämmin, ja hänen vatsaansa kipristeli, kun auto kaarsi kirkon pysäköintialueelle. Millaista kirkossa olisi? Ymmärtäisikö hän mitään?
Kävellessään kappeliin Brigit tunsi itsensä muukalaiseksi. Hän katseli muita perheitä, jotka kaikki puhuivat espanjaa. Sitten hän näki kaksi suunnilleen itsensä ikäistä tyttöä.
Kun tytöt näkivät Brigitin, he ryntäsivät heti tämän luokse. He puhuivat nopeasti iloisella äänellä ja leveästi hymyillen.
Mutta Brigit ei ymmärtänyt sanaakaan. Lähtevätköhän he pois, kun he huomaavat, etten puhu espanjaa? hän pohti.
Brigit veti syvään henkeä. ”No hablo español”, hän sanoi ja pudisti päätään. ”En puhu espanjaa.” Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
Tytöt vain kohauttivat olkapäitään ja hymyilivät entistä leveämmin. Toinen tytöistä osoitti itseään ja sanoi ”Dayana”. Sitten hän osoitti toista tyttöä ja sanoi ”Andrea”.
Brigitin mielen valtasi helpotus. Hän hymyili tytöille ja osoitti itseään. ”Brigit.”
Dayana ja Andrea istuivat Brigitin viereen. He opettivat hänet sanomaan ”pyhät kirjoitukset” ja muutaman muun sanan espanjaksi. Kun sakramenttikokous alkoi, Brigit tunsi sydämessään lämpöä ja rauhaa.
Alkeisyhdistyksen jälkeen Brigit ja hänen uudet ystävänsä istuivat kirkon pihanurmikolla, kun heidän vanhempansa juttelivat. Dayana ja Andrea opettivat Brigitille muutaman sanan lisää espanjaa. Sitten Dayana osoitti puuta ja sanoi: ”¿Inglés?”
Brigit hymyili ja osoitti myös puuta. ”Tree”, hän sanoi. Hänen kasvonsa loistivat, kun hän osoitteli muitakin asioita ja sanoi niiden nimet englanniksi. Dayana ja Andrea toistivat englanninkieliset sanat. Sitten he opettivat Brigitia sanomaan ne espanjaksi. Brigit oppi paljon hyödyllisiä sanoja, kuten libro (kirja), casa (talo) ja coche (auto). Mikä parasta, he opettivat hänelle, miten sanotaan amigos (ystävät).
Pian oli kotiinlähdön aika. Brigit heilutti Dayanalle ja Andrealle.
”Miten ensimmäinen päiväsi kirkossa Venezuelassa sujui?” isä kysyi.
Brigit hymyili. ”Hienosti! Sain uusia ystäviä. Ja he opettavat minulle espanjaa!”
”Mahtavaa! Olen iloinen, että sinulla oli mukava päivä.”
Brigit ajatteli sitä, kuinka Dayana ja Andrea olivat ottaneet hänet vastaan. Hän ei tuntenut itseään enää muukalaiseksi. Hän tiesi, että taivaallinen Isä auttoi häntä saamaan ystäviä. Eikä hän malttanut odottaa, mitä muuta hän saisi kokea Caracasissa!
Kuvitus Julia Castaño