2021
Iloa pyhistä kirjoituksista pienemmille
Syyskuu 2021


Tule ja seuraa minua

Iloa pyhistä kirjoituksista pienemmille

Nämä ideat liittyvät viikoittaisiin Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi ‑aiheisiin.

Kuva
girl holding hands up above head

Oppi ja liitot 94–97: Pyydä kaikkia asettamaan kädet päänsä päälle ikään kuin temppelin torniksi. Laskekaa sitten kätenne perhehalaukseen. Jutelkaa siunauksista, joita perheet voivat saada temppelissä. Auta pieniä lapsiasi sanomaan: ”Voin olla perheeni kanssa ikuisesti.”

Kuva
boy laying on pillow and listening to music

Oppi ja liitot 98–101: Auta pieniä lapsiasi sanomaan: ”Jeesus Kristus voi auttaa minua tuntemaan rauhaa.” Jutelkaa eri tavoista, joilla ihmiset voivat tuntea rauhaa. Joitakin esimerkkejä voivat olla esimerkiksi rukoileminen, pyhien kirjoitusten kertomusten lukeminen, hyvän musiikin kuunteleminen tai lepääminen hiljaisuudessa.

Kuva
road sign

Oppi ja liitot 102–105: Perheillä, kaupungeilla ja valtioilla on sääntöjä, joilla varmistetaan ihmisten turvallisuus. Myös taivaallinen Isä antaa meille sääntöjä ja käskyjä. Jutelkaa näistä säännöistä ja käskyistä ja siitä, miksi on tärkeää noudattaa niitä, vaikka se olisi joskus vaikeaa. Auta pieniä lapsiasi sanomaan: ”Minä voin noudattaa käskyjä.”

Kuva
girl holding picture of prophet

Oppi ja liitot 106–108: Auta pieniä lapsiasi sanomaan: ”Minä voin seurata kirkon johtajia.” Näytä kuvaa profeetasta. Jutelkaa siitä, miten perhe voi seurata profeetan neuvoja.

Kuva
child drawing picture of temple

Oppi ja liitot 109–110: Piirtäkää yhdessä koko perheen voimin kuva temppelistä. Laulakaa sitten ”Saan käydä temppeliin” (Lasten laulukirja, s. 99). Puhukaa siitä, miksi temppeli on teille tärkeä. Auta pieniä lapsiasi sanomaan: ”Temppeli on erityinen paikka.”

Kuvitus Alessia Girasole

Tulosta