Joulukakku
Tämä kertomus tapahtui Japanissa.
Kaiya rakasti jouluherkkuja. Vielä enemmän hän kuitenkin rakasti ystäväänsä.
Huomenna olisi joulu, ja Kaiya oli huolissaan. Hän ei välittänyt niinkään siitä, saisiko hän lahjoja ja mitä ne olisivat, vaan hän oli huolissaan ystävästään Minatosta.
Kaiya ja Minato pelasivat samassa jalkapallojoukkueessa. He kävivät myös samaa koulua. Sitten Minato jäi kuitenkin pois koulusta kolmeksi päiväksi. Hän ei tullut myöskään jalkapalloharjoituksiin. Opettaja kertoi, että Minaton isä oli sairaana. Minaton koko perhe joutuisi pysymään kotona kaksi viikkoa, jotta sairaus ei tarttuisi muihin.
Kaiyaa pelotti, että Minatokin voisi sairastua. Hän kysyi äidiltään, voisivatko he tarkistaa, miten Minato voi. He soittivat Minaton äidille.
”Ei hätää”, tämä sanoi. ”Olemme ihan kunnossa. Mutta meiltä on jäänyt hankkimatta kurisumasu kēki (joulukakku).”
Joulukakku oli Kaiyan lempiherkku. Siinä on hieno valkoinen kuorrutus ja värikkäitä koristeita. Se on Japanissa erityisherkku. Kaiya arveli, että Minatosta olisi varmaan surullista jäädä ilman kakkua.
Puhelun jälkeen Kaiya sanoi: ”Äiti, käydään viemässä heille meidän joulukakkumme. Ja voisimmeko viedä samalla pizzaa?” Hän tiesi, että saba (kala) -pizza oli Minaton suosikki.
Äiti suostui. Ensin he tilasivat pizzan. Sitten äiti pani joulukakun rasiaan. He ottivat mukaan myös muuta naposteltavaa ja mehua.
”Näistä on heille iloa muutamaksi päiväksi”, äiti sanoi.
Isä ja Kaiya kävivät noutamassa pizzan. Sitten he lähtivät Minaton luo viemään herkut. He eivät voineet mennä sisälle, joten he asettelivat herkut ovelle, soittivat ovikelloa ja poistuivat.
Kun Kaiya pääsi kotiin, äiti näytti hänelle Minaton äidin lähettämän tekstiviestin. ”Ihanaa, että toitte meille kakkua!” siinä luki. ”Lapset ovat todella iloisia. Kiitos oikein paljon.”
Muutaman minuutin kuluttua ovikello soi. Ovella olivat veli ja sisar Takahashi. He olivat kirkon jäseniä ja asuivat lähistöllä.
”Toimme teille vähän higashi-riisipikkuleipiä jouluksi”, sisar Takahashi sanoi. Hän ojensi lautasen, jolla oli kauniisti koristeltuja pikkuleipiä.
Kaiya ja hänen vanhempansa söivät pikkuleivät päivällisen jälkeen. ”Oletko surullinen, kun meillä ei ole joulukakkua?” äiti kysyi.
Kaiya mietti sitä, miten hän oli auttanut Minatoa ja tämän perhettä. ”En oikeastaan”, hän sanoi. ”Jouluhan on antamisen juhla!”
Kuvitus Felia Hanakata