Parannus on hyvä asia!
Gemma ei tiennyt, miksi hän suuttui niin kovasti.
Gemma ja hänen ystävänsä Harper istuivat puun alla Gemman talon edessä. Puu oli täynnä vaaleanpunaisia kukkia. Päivä oli kaunis.
”Arvaa mitä?” Harper sanoi. ”Serkkuni pääsee pian alakoulusta.”
Gemma nyppi ruohoa. Hän toivoi, että hänkin jo pääsisi alakoulusta.
”Onhan se ihan hienoa”, hän sanoi.
”Meillä on sen kunniaksi oikein sukujuhla”, Harper sanoi. ”Serkkuni pääsee ensi vuonna yläkouluun. Hän on niin onnekas!”
”Minun veljeni on jo päässyt yläkouluun”, Gemma sanoi.
”Tiesitkö, että yläkoulussa jokainen saa oman lukittavan kaapin?” Harper kysyi.
”Kyllä, minä tiedän!” Gemma sanoi. ”Minähän vasta sanoin – veljeni on jo yläkoulussa.” Miksi Harper jatkaa kerskailua? Gemma mietti. En pääse itse kertomaan mitään!
”Ja liikuntasali! He saavat käyttää liikuntasalia joka päivä”, Harper sanoi. ”Serkkuni kertoi…”
”Harper, ei minua kiinnosta, mitä serkkusi kertoi”, Gemma sanoi. ”Tiedän jo kaiken yläkoulusta.”
Harper tuijotti puusta pudonneita kukkia. Gemman kasvoja kuumotti. Hän ei tiennyt, mitä tehdä tai sanoa.
Viimein Gemma nousi ylös. Hän pudisteli roskat housuistaan ja juoksi kotiin.
Miksi hän suuttui niin paljon? Eihän Harper ollut tehnyt mitään väärin. Gemma istuutui sängyn reunalle ja huokaisi syvään. Hän toivoi, ettei olisi sanonut niin Harperille. Se ei ollut ollut lainkaan ystävällistä.
Hän katsoi pöytäänsä ja näki persikanvärisen kansion, jossa oli kiiltäviä sydämiä. Se oli kastekirja, jonka hänen äitinsä oli tehnyt. Sisällä oli kuvia hänen elämästään sekä sukulaisten ja ystävien viestejä. Hän otti kansion ja selaili sivuja.
Hän huomasi yhden viestin. Siinä luki: ”Haluan sinun tietävän, että taivaallinen Isä on ylpeä valinnastasi mennä kasteelle. Kun teet virheitä ja teet parannuksen, Hän antaa sinulle anteeksi. Parannus on hyvä asia!”
Gemma huokaisi syvään. Tapa, jolla hän oli kohdellut Harperia, ei ollut hyvä valinta. Mutta hän tiesi, mitä tehdä nyt.
Hän juoksi ulos ja istuutui Harperin viereen. Harperin pää oli painuksissa.
”Olen pahoillani siitä, mitä sanoin. Minun ei olisi pitänyt olla niin töykeä”, Gemma sanoi.
Harper nosti katseensa. ”Ei se mitään. Tiedän, ettet tarkoittanut sitä. Kiitos, että pyysit anteeksi.” Harper antoi Gemmalle kukan, joka oli pudonnut puusta.
Sinä iltana Gemma kertoi äidille, mitä oli tapahtunut. ”Harper antoi minulle anteeksi”, Gemma sanoi. ”Mutta minun pitää silti tehdä parannus ja saada asia kuntoon taivaallisen Isän kanssa. Autatko minua?”
”Tietysti”, äiti sanoi. Hän halasi Gemmaa lujasti. ”Haluatko rukoilla asiasta heti?”
Gemma ja äiti polvistuivat.
”Rakas taivaallinen Isä”, Gemma rukoili, ”olen pahoillani, että olin niin ilkeä Harperille. Haluan tehdä parannuksen ja toimia paremmin.”
Gemmasta tuntui hyvältä, kun hän rukoili. Hän oli iloinen siitä, että pystyi korjaamaan tilanteen Harperin kanssa. Ja taivaallisen Isän kanssa. Parannus on hyvä asia!
Kuvitus Carolina Farías