2021
Kertomus silminnäkijöistä
Helmikuu 2021


”Kertomus silminnäkijöistä”, Nuorten voimaksi, helmikuu 2021, s. 24–25.

Tule ja seuraa minua

Kertomus silminnäkijöistä

Kuva
Kertomus silminnäkijöistä

Kysy Herralta, voimmeko me olla ne erityiset todistajat, jotka mainitaan Mormonin kirjassa.

Herra on kertonut minulle, että jos te luotatte Häneen, nöyrrytte ja todistatte totuudesta, niin te voitte nähdä levyt.

Myöhemmin samana päivänä.

Jokainen mies rukoili vuorollaan, että levyt näytettäisiin heille.

Mitään ei tapahtunut.

Minä olen syy siihen, että taivaat ovat suljetut.

Pian enkeli Moroni ilmestyi.

Sitten he kuulivat Jumalan äänen.

Nämä levyt ovat Jumalalta. Käännös on oikea, ja käsken teitä kertomaan siitä, mitä nyt näette ja kuulette.

Myöhemmin Joseph löysi Martinin rukoilemasta.

En ole saanut todistusta Herralta, mutta haluan yhä nähdä levyt. Rukoiletko kanssani?

Muutama päivä myöhemmin ja Jumalan antaman ohjeen mukaisesti Joseph kutsui kahdeksan muuta, mukaan lukien isänsä ja kaksi veljistään, näkemään levyt. He eivät nähneet enkeliä, mutta he saivat pidellä levyjä käsissään.

Kaikki yksitoista silminnäkijää liittivät nimensä Mormonin kirjassa oleviin lausuntoihin, jotka tunnetaan nimellä Kolmen silminnäkijän todistus ja Kahdeksan silminnäkijän todistus. Vaikka jotkut heistä jättivät kirkon joksikin aikaa, niin he kaikki todistivat läpi elämänsä, että he olivat nähneet kultalevyt. Yksikään silminnäkijöistä ei koskaan kieltänyt näkemäänsä.

Tulosta