Luja perustus

Se kannattaa

Kuvitus Michela Buttignol

Minulla on seminaari aamukuudelta ennen koulua. Herään todella varhain ehtiäkseni syömään aamupalan, osallistumaan perherukouksen ja kävelemään kirkolle. Mutta mitä enemmän käyn seminaaria, sitä paremmin ymmärrän, että varhain herääminen on vaivan arvoista!

Opettajat ovat todella mahtavia ja opettavat aina Hengen avulla. He ovat viisaita ja tietävät tosi paljon evankeliumista, mikä on saanut minut innostumaan osallistumisesta ja siitä, että voin oppia lisää.

Seminaariin osallistuminen joka aamu on auttanut minua olemaan kyllin rohkea kertoakseni evankeliumista kahdelle luokkatoverille, ja se on auttanut minua selittämään pyhien kirjoitusten kohtia. Seminaari on myös auttanut minua olemaan kyllin rohkea puolustaakseni uskonkäsityksiäni. Yhtenä aamuna kuuntelin radiota, ja eräs mies väitti Joseph Smithiä valehtelijaksi. Olin siitä tosi turhautunut, koska olen saanut seminaarissa vahvan todistuksen Joseph Smithistä ja tiedän, että miehen sanat eivät ole totta.

Kerroin tästä seminaarinopettajalleni, ja hän ehdotti, että kirjoittaisin miehelle kirjeen ja esittäisin oman todistukseni Joseph Smithistä. Kirjoitin kirjeen ja esitin oman todistukseni Joseph Smithistä ja kirkosta. Se auttoi minua rauhoittumaan, enkä ollut enää niin turhautunut. Mies ei koskaan vastannut, mutta tunsin vahvistuksen todistukselleni kirjettä kirjoittaessani. Se sai minut todella kiitolliseksi siitä, että olin saanut seminaarissa niin vahvan todistuksen profeetasta ja evankeliumista.

Raquel B., Argentiina

Pyhäkoulupalvelus

Olen diakoni. Vanhempani ovat opettaneet minulle, että minun pitää olla esimerkkinä ystävilleni, koska olen pappeudenhaltija ja koska edustan taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta. Se todella auttaa minua valitsemaan oikein ja panemaan merkille tilaisuuksia palvella muita. Tiedän, että jos teen hyvää, niin ystäväni näkevät, mitä teen, ja kenties hekin haluavat tehdä hyvää.

Jokin aika sitten pyhäkoulun jälkeen olin käytävällä, kun näin erään opettajan, joka tarvitsi apua tuolien kanssa. Hän aikoi laittaa tuolit ulos pihalle toimintaa varten. Hän ei pyytänyt minua auttamaan, mutta näin, että hän tarvitsi apua. Tuoleja oli paljon, ja hän oli aivan yksin. Niinpä vein useimmat tuoleista pihalle ja laitoin ne paikoilleen häntä varten.

Jälkeenpäin opettaja sanoi: ”Kiitos, että autoit.” Minulle se ei ollut iso asia, koska siinä ei kestänyt kovinkaan kauan, mutta opettaja oli todella kiitollinen, mikä teki minulle hyvän olon. Myöhemmin opettaja kertoi äidilleni, mitä olin tehnyt. Äiti sanoi, että olin tehnyt hyvää ja että minun pitäisi edelleen panna merkille tilaisuuksia palvella muita, koska niin Kristus tekisi.

Olin onnellinen ja kiitollinen siitä, että olin palvellut. Se tuntui hyvältä, ja se sai minut tuntemaan halua palvella useammin.

Emiliano H., Texas, USA

Kiitollisuuden taskulamppu

Kun menin yläkouluun, tuntui, että kaikesta tuli minulle vaikeampaa. Kadehdin muiden kykyjä, minua suositummilta vaikuttavia ihmisiä ja mahdollisuuksia, joita tuli muille kuin minulle. Toivoin tai halusin aina jotakin, mitä minulla ei ollut.

Puhuin asiasta vanhempieni kanssa. He muistuttivat minulle, että taivaallinen Isä on jo antanut minulle kaiken, mitä tarvitsen, mutta että Hän ei ehkä anna minulle aivan kaikkea, mitä haluan. Vanhempani auttoivat minua tajuamaan, että kun ymmärtää, ettei itseltä puutu mitään, mitä todella tarvitsee, voi löytää rauhan.

Luin hiljattain kirjan, joka vertaa kiitollisuutta taskulamppuun. Jos menee yöllä ulos, kun siellä ei ole mitään valoja, niin näkee vain pimeyttä. Mutta jos menee ulos taskulampun kanssa ja valaisee sillä ympäristöä, niin voi nähdä kaiken, mitä siellä on.

Kiitollisuus on kuin se valo. Kun se loistaa, se valaisee kaiken, mitä siellä jo on. Mutta koska sen voi nyt nähdä, sitä osaa arvostaa.

Kiitollisuuden taskulampussa on se hieno puoli, että sitä voi käyttää sekä päivällä että yöllä riippumatta siitä, missä on tai millaisissa olosuhteissa on. Se pitää vain laittaa päälle.

Ethan B., Utah, USA