2022
Näin pääsin eroon suurimmasta heikkoudestani
Huhtikuu 2022


”Näin pääsin eroon suurimmasta heikkoudestani”, Nuorten voimaksi, huhtikuu 2022.

Johtoaihe ja minä

Nuoret kertovat, kuinka he elävät Nuorten Naisten ja Aaronin pappeuden koorumien johtoaiheiden mukaan

Näin pääsin eroon suurimmasta heikkoudestani

”Vaalin parannuksen lahjaa ja pyrin kehittymään joka päivä.”

Kuva
nuori nainen

Minulla oli nuorempana suuri ongelma: valehtelin jatkuvasti vanhemmilleni. Se alkoi viattomasta virheestä, joka muuttui vuosien mittaan pahaksi tavaksi.

Valehtelin vanhemmilleni melkein päivittäin aivan typeristäkin asioista. Lopulta he eivät enää luottaneet minuun. He eivät uskoneet minua silloinkaan, kun puhuin totta. Olin kovin turhautunut. Äiti ja isä yrittivät parhaansa mukaan auttaa minua lopettamaan valehtelemisen, mutta en pystynyt siihen.

Eräänä sunnuntaina kirkon jälkeen vanhempani asettuivat istumaan kanssani keittiönpöydän ääreen. He lukivat minulle Vapahtajan sanat jakeessa Et. 12:27: ”Ja jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.”

Tuo pyhien kirjoitusten kohta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Opettelin sen ulkoa ja yritin sen avulla saada sydämeni muuttumaan.

Kun olin rukoillut, itkenyt ja nöyrtynyt Jumalan edessä tuntikausia, pääsin muutaman viikon jälkeen valehtelemisesta eroon. Annoin Jeesuksen Kristuksen sovituksen voiman vaikuttaa elämässäni!

Tuon päivän jälkeen viisi vuotta sitten en ole valehdellut vanhemmilleni kertaakaan. Olen hyvin ylpeä saavutuksestani. Päätin viimein tehdä parannuksen ja muuttua Kristuksen avulla. Tiedän todella, että Jeesuksen Kristuksen armo ”riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät [hänen edessään]”.

Kokemukseni auttoi minua saamaan vahvemman todistuksen Mormonin kirjasta. Minä voin todistaa, että pyhät kirjoitukset ovat totta. Kutsun teitä etsimään Kristusta pyhien kirjoitusten avulla.

Kirjoittaja asuu Virginiassa Yhdysvalloissa.

Tulosta