2022
Fyysistä ja hengellistä harjoittelua
Huhtikuu 2022


”Fyysistä ja hengellistä harjoittelua”, Nuorten voimaksi, huhtikuu 2022.

Johtoaihe ja minä

Nuoret kertovat, kuinka he elävät Nuorten Naisten ja Aaronin pappeuden koorumien johtoaiheiden mukaan

Fyysistä ja hengellistä harjoittelua

”Pyrin palvelemaan, osoittamaan uskoa, tekemään parannusta ja kehittymään joka päivä.”

Kuva
nuori mies juoksee

Valokuva Getty Images

Sain aivotärähdyksen pelatessani amerikkalaista jalkapalloa. Sen jälkeen päätäni särki joka päivä. Minun oli vaikea olla keskittymättä tuntemaani kipuun. Eräänä päivänä tunsin Pyhän Hengen antavan minulle vaikutelman siitä, ettei onnellisuus riipu olosuhteistamme vaan siitä, mihin keskitymme. Tajusin, että keskityin aina vain kipuun enkä Jumalalta saamiini päivittäisiin siunauksiin.

Aloin miettiä, mikä muu esti minua kasvamasta hengellisesti. Kysyin tätä nöyrin sydämin taivaalliselta Isältä. Tiesin, etten löytäisi oikeaa vastausta itse, mutta taivaallisella Isällämme on vastaus kaikkeen.

Saamani vastaus tuntui hyvin yksinkertaiselta, mutta se oli juuri sitä, mitä siinä tilanteessa tarvitsin: ”Nouse sängystä ja aloita taas harjoittelu.” Aloitin siis liikkumisen jatkuvasta kivusta huolimatta. Huomasin pääseväni lähemmäksi Jumalaa.

Harjoittelun tulokset eivät näy heti, mutta muutoksen huomaa, kun vain jaksaa ponnistella. Henkinen kasvu toimii samalla periaatteella. Kun luemme pyhiä kirjoituksia, emme ehkä huomaa muutosta heti, mutta jos jatkamme pyhien kirjoitusten lukemista ja esitämme kysymyksiä vilpittömin sydämin, näemme eron saamissamme siunauksissa ja uskossamme.

Jumala on osoittanut minulle hyvin paljon rakkautta. Kun harjoittelen sekä fyysisesti että hengellisesti, pääsen lähemmäksi Häntä. Se, että olen lähellä taivaallista Isää, on suurin lohtuni ja rauhani. Kun nautit sakramentin, kehotan sinua keskittymään hengelliseen kasvuun, jota voit saavuttaa tulevalla viikolla. Pyhä Henki antaa sinulle tarvitsemaasi henkilökohtaista johdatusta.

Kirjoittaja asuu Alankomaissa.

Tulosta