2022
Mahdollisuus oppia ja kasvaa yhdessä
Huhtikuu 2022


”Mahdollisuus oppia ja kasvaa yhdessä”, Nuorten voimaksi, huhtikuu 2022.

Apua elämään

Mahdollisuus oppia ja kasvaa yhdessä

Voimme oppia paljon vammaisten sisaruksilta.

Kuva
sisar ja veli

Lucy S., 13, Utahista Yhdysvalloista saapui viimein kotiin rankan koulupäivän jälkeen. Hänen veljensä David, 12, huomasi, että hän oli poissa tolaltaan.

”Mikä hätänä?” David kysyi. ”Onko kaikki hyvin?”

Davidin huoli teki suuren vaikutuksen Lucyyn. ”Minusta tuntui paljon paremmalta”, Lucy sanoo. ”David on autistinen, ja hän keskittyy usein vain siihen, mistä hän on kiinnostunut. Jos hän kuitenkin huomaa, että joku on surullinen tai yksinäinen, hän menee tämän luo. Hän on hyvin tietoinen muista ihmisistä. Sellainen hän on – hyvä, aito ja rehellinen.”

Lucy tietää monien muiden sisarusten tapaan, että varttuminen vammaisen veljen tai siskon kanssa voi olla haasteellista, mutta myös suurenmoista. Ja he tietävät, että siitä voi koitua monia siunauksia. Voimme oppia heiltä paljon. Lue lisää esimerkkejä sisarusten oppimista asioista, joista voi olla apua myös sinulle.

Tutustu heihin toden teolla

Filippiiniläisillä Anelalla, 14, Chiyolla, 11, ja Danielilla, 10, on CP-vammainen veli Bien, 12. He näkevät hänet ainutlaatuisena ihmisenä, jolla on omat vahvuutensa. He toivovat, että muut tutustuisivat Bieniin sellaisena kuin he tuntevat hänet.

Kuva
sisarukset soittamassa ukulelea

”Asuinalueellamme on jyrkkä mäki, jota sisarukseni ja minä nimitämme vuoreksi”, Anela kertoo. ”Meistä on mukavaa ajaa pyörällä ylös alas mäkeä. Bienin on vaikea päästä ylös, joten me autamme häntä. Joskus ihmiset tuijottavat häntä. Minusta se on ärsyttävää, mutta Bien ei tunnu välittävän. Hän hymyilee ja vilkuttaa heille kulkiessamme ohi.

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät Bienin nähdessään, että hän on ystävällinen ja viihtyy hyvin muiden seurassa. Hän on aluksi ujo, mutta rentouduttuaan hän on tosi hauska. Hän ei pysty tekemään kaikkea niin kuin muut, mutta hän opettelee mielellään. Olen oppinut Bieniltä, ettei meidän pitäisi olla niin huolissamme siitä, mitä muut ajattelevat meistä, ja että muita pitää kohdella ystävällisesti.”

Kärsivällisyys on tärkeää

”Kärsivällisyyteni on joskus koetuksella Davidin kanssa, etenkin silloin, kun hän ei kuuntele”, Lucy sanoo. ”Joskus hän ei mahda itselleen mitään, joten en halua suuttua hänelle liian kovasti, mutta haluan myös huolehtia siitä, että hän oppii ja ymmärtää. On tärkeää löytää oikea tasapaino. Se auttaa minua tietämään, kuinka voin auttaa veljeäni.”

Chiyo on huomannut, että kärsivällisyys auttaa Bieniä oppimaan. ”Opetan veljelleni aakkosia, värejä, numeroita ja eläimiä”, Chiyo kertoo. ”Joskus hänen on vaikea tunnistaa eläimiä. Jatkan kuitenkin opettamista, ja pian se tuottaa tulosta. Minä nimeän eläimen, hän osoittaa valokuvaa ja saa osan niistä oikein! Bienin esimerkki opettaa minulle, että uusien asioiden oppiminen vie aikaa ja voi olla vaikeaa, mutta kun pysyy kärsivällisenä ja jatkaa harjoittelemista, onnistuu lopulta.”

Muiden mukana

”Minusta on hienoa, että perheeni ottaa kaikissa tekemisissään aina veljeni huomioon, jotta hänelläkin olisi hauskaa”, Anela sanoo. ”Otamme Bienin mukaan myös kotitöihin”, Chiyo sanoo. ”Hän pystyy taittelemaan vaatteita ja lakaisemaan lattioita.”

Lucy on myös nähnyt, kuinka opettajat ja ystävät kirkossa saavat Davidin tuntemaan olonsa tervetulleeksi. ”On mukavaa, kun muut yrittävät selvittää, mistä David on kiinnostunut”, Lucy sanoo. ”Juuri nyt hän on innoissaan Star Warsista, joten seurakunnan jäsenet kyselevät häneltä siitä. He tietävät, että hän juttelee siitä mielellään. Yksi hänen opettajistaan yrittää jollakin tavoin sisällyttää oppiaiheisiin sellaista, mistä David pitää. Näin hänen on helpompi keskittyä oppitunnilla.”

Joku saattaa näyttää erilaiselta, toimia eri tavalla tai hänen taitonsa voivat poiketa muiden taidoista, mutta me kaikki kuulumme joukkoon. Voimme monin tavoin auttaa jokaista tuntemaan, että hän on mukana ja tärkeä. Mitä enemmän pyrimme siihen, sitä enemmän me kaikki opimme ja kasvamme.

Kuva
Jeesus parantaa miehen, jota lasketaan Hänen luokseen

Kristus ja halvaantunut mies, J. Kirk Richards

Tulosta