Usko ei ole sattumaa vaan valinta
Vanhin Neil L. Andersen
kahdentoista apostolin koorumista
Usko Jeesukseen Kristukseen on taivaan antama lahja, joka suodaan, kun päätämme uskoa ja kun tavoittelemme sitä ja pidämme siitä kiinni.
Vapahtaja havaitsi lähellään olevien uskon voiman tai heikkouden. Yhdelle Hän sanoi hyväksyvästi: ”Suuri on sinun uskosi.” Toisille Hän vaikeroi: ”Te vähäuskoiset!” Eräiltä Hän kysyi: ”Missä teidän uskonne on?” Ja vielä erään ansioksi Jeesus sanoi: ”Näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”
Minä kysyn itseltäni: ”Millaisena Vapahtaja näkee uskoni?” Ja tänä iltana kysyn teiltä: ”Millaisena Vapahtaja näkee teidän uskonne?”
Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ei ole jotakin haurasta, joka leijuu irrallaan ilmassa. Usko ei lankea osaksemme sattumalta, eikä se pysy meissä syntymäoikeutenamme. Se on, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, ”todellisuutta, – – sen näkemistä, mitä ei nähdä”. Usko säteilee hengellistä valoa, ja tuo valo on havaittavaa. Usko Jeesukseen Kristukseen on taivaan antama lahja, joka suodaan, kun päätämme uskoa ja kun tavoittelemme sitä ja pidämme siitä kiinni. Teidän uskonne joko vahvistuu tai heikkenee. Usko on voiman periaate, ja se on tärkeä paitsi tässä elämässä myös edistymisessämme väliverhon tuolla puolen. Uskomalla Kristuksen nimeen me jonakin päivänä pelastumme Hänen armostaan. Se, mitä uskollenne tulee tapahtumaan, ei ole sattumaa vaan valinta.
Erään nuoren brasilialaisen usko
Kuukausi sitten Brasiliassa tapasin Aroldo Cavalcanten. Hänet kastettiin 21-vuotiaana, ensimmäiseksi kirkon jäseneksi perheessään. Hänen uskonsa paloi kirkkaana, ja hän alkoi heti valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Valitettavasti Aroldon äidillä todettiin syöpä. Kolme kuukautta myöhemmin, vain päiviä ennen kuolemaansa, hän puhui Aroldolle suurimmasta huolenaiheestaan: Sukulaisia ei ollut auttamassa. Aroldon pitäisi ottaa täysi vastuu kahdesta pikkusisarestaan ja yhdestä pikkuveljestään. Hän antoi vakavana tämän lupauksen kuolevalle äidilleen.
Päivisin Aroldo oli työssä pankissa, ja iltaisin hän opiskeli yliopistossa. Hän piti edelleen kasteenliittonsa lupaukset, mutta hänen toiveensa kokoaikaisesta lähetystyöstä olivat mennyttä. Hänen lähetystyönään olisi pitää huolta sisaruksistaan.
Kun Aroldo kuukausia myöhemmin valmisteli sakramenttikokouspuhetta, hän tutki sanoja, joilla Samuel nuhteli kuningas Saulia: ”Kuuliaisuus”, hän luki, ”on parempi kuin uhri.” Aroldo sai ilmeisen mahdottoman vaikutelman siitä, että hänen täytyi olla kuuliainen profeetan kutsulle palvella lähetystyössä. Antamatta edessään olevien esteiden lannistaa hän jatkoi eteenpäin osoittaen valtavaa uskoa.
Aroldo pani säästöön jokaisen mahdollisen Brasilian cruzeiron. Kun hän oli 23-vuotias, hän sai lähetystyökutsunsa. Hän kertoi veljelleen, kuinka paljon nostaa joka kuukausi hänen pankkitililtään perheelle. Aroldolla ei ollut vielä riittävästi rahaa maksaa koko lähetystyönsä kustannuksia sekä veljensä ja siskojensa elinkuluja, mutta uskon turvin hän lähti lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen. Viikkoa myöhemmin hän sai ensimmäisen monista siunauksista. Pankki, jonka palveluksessa vanhin Cavalcante oli ollut, kaksinkertaisti odottamatta rahan, joka hänen oli määrä saada työsuhteen päätettyään. Tämän ja muiden ihmeiden ansiosta hän sai riittävästi tuloja lähetystyöhönsä ja sisaruksilleen poissaolonsa aikana.
Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin veli Cavalcante palvelee Boa Viagemin vaarnan johtajana Recifessä Brasiliassa. Muistellessaan noita aikoja hän sanoi: ”Kun pyrin elämään vanhurskaasti, tunsin Vapahtajan rakkautta ja johdatusta. Uskoni vahvistui niin, että pystyin selviytymään monista haasteista.” Aroldo ei saanut uskoaan sattumalta vaan valitsemalla sen.
On monia kristittyjä miehiä ja naisia, joilla on syvä usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja me kunnioitamme ja arvostamme heitä.
Ei enää puolueettomalla maaperällä
Mutta veljet, meille on annettu jotakin enemmän: Jumalan pappeus, Jumalan voima, jonka pyhät enkelit ovat palauttaneet maan päälle. Se tekee meistä erilaisia. Te ette enää seiso puolueettomalla maaperällä. Uskonne ei vahvistu sattumalta vaan valinnan myötä.
Se, kuinka elämme elämäämme, joko vahvistaa tai heikentää uskoamme. Rukous, kuuliaisuus, rehellisyys, ajatusten ja tekojen puhtaus ja epäitsekkyys vahvistavat uskoa. Ilman niitä usko heikkenee. Miksi Vapahtaja sanoi Pietarille: ”Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi”? Koska on olemassa vastustaja, joka iloitsee hävittäessään uskoamme! Olkaa hellittämättömiä uskonne varjelemisessa.
Rehellisiä kysymyksiä
Rehellisten kysymysten käsitteleminen on tärkeä osa uskon vahvistamista, ja me käytämme siihen sekä älyämme että tunteitamme. Herra on sanonut: ”Minä puhun sinulle sinun mielessäsi ja sinun sydämessäsi.” Kaikki vastaukset eivät tule heti, mutta useimmat kysymykset voi ratkaista tutkimalla vilpittömästi ja pyytämällä vastauksia Jumalalta. Mielemme käyttäminen ilman sydäntämme ei tuo hengellisiä vastauksia. ”Vain Jumalan [Hengen kautta] tietää, mitä Jumalassa on.” Ja auttaakseen meitä Jeesus on luvannut meille ”toisen puolustajan”, jota Hän kutsuu ”Totuuden Hengeksi”.
Usko ei koskaan vaadi vastausta jokaiseen kysymykseen vaan etsii varmuutta ja rohkeutta mennä eteenpäin tunnustaen toisinaan: ”Minä en tiedä kaikkea, mutta minä tiedän riittävästi jatkaakseni opetuslapseuden polulla.”
Uppoutuminen alituisesti epäilykseen, jota uskottomien ja epäuskoisten vastaukset ruokkivat, heikentää ihmisen uskoa Jeesukseen Kristukseen ja palautukseen. ”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta.”
Esimerkiksi profeetta Joseph Smithiä koskeneet kysymykset eivät ole uusia. Hänen arvostelijansa ovat singonneet niitä tämän työn alusta asti. Kaikille uskoville, jotka 2000-luvun värittämien lasien läpi katsellessaan esittävät rehellisesti kysymyksiä tapahtumista tai profeetta Josephin sanoista lähes 200 vuoden takaa, saanen antaa tämän hyväntahtoisen neuvon: Antakaa veli Josephin toistaiseksi olla rauhassa! Joskus tulevaisuudessa teillä on sata kertaa enemmän tietoa kuin tämän päivän hakukoneilla yhdessä on löydettävissä, ja se tulee kaikkitietävältä Isältämme taivaassa. Miettikää Josephin koko elämää – hän syntyi köyhyyteen ja sai tuskin mitään muodollista koulutusta, mutta hän käänsi Mormonin kirjan vajaassa 90 päivässä. Kymmenettuhannet rehelliset, asialle omistautuneet miehet ja naiset ottivat omakseen palautuksen asian. Ollessaan 38-vuotias Joseph sinetöi todistuksensa verellään. Todistan, että Joseph Smith oli Jumalan profeetta. Juurruttakaa tämä mieleenne ja siirtykää eteenpäin!
Lahjoja, jotka laajentavat uskoamme
Sekä Raamattu että Mormonin kirja antavat meille suurenmoisen vakuutuksen siitä, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika. Pidän kädessäni ensimmäistä ranskankielistä Mormonin kirjaa, jonka John Taylor julkaisi aloittaessaan työn Ranskassa vuonna 1852. Mormonin kirja on kokonaisuudessaan tai osittain saatavilla 110 kielellä ympäri maailman. Se antaa hengellisen ja käsin kosketeltavan todisteen siitä, että palautus on totta. Milloin edellisen kerran luitte Mormonin kirjan kannesta kanteen? Lukekaa se jälleen. Se lisää uskoanne.
Toinen Jumalan antama lahja, joka laajentaa uskoamme, on ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin antama opastus. Tänään olemme hyväksyneet kolme uutta kahdentoista koorumin jäsentä, ja toivotan vanhin Rasbandin, vanhin Stevensonin ja vanhin Renlundin tervetulleiksi kahdentoista koorumin pyhään piiriin. Paavali on sanonut:
”Hän kutsui sekä apostolit että profeetat – –
tehdäkseen pyhät täydellisiksi – –,
kunnes me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen – –,
emmekä ajelehdi kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ole kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.”
Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista johdatus varjelee osaltaan uskoamme.
Vaikka uskonne alkutuli on ehkä pieni, niin vanhurskaat valinnat tuovat suurempaa luottamusta Jumalaan, ja uskonne vahvistuu. Kuolevaisuuden vaikeudet puhaltavat teitä vastaan, ja pimeydessä vaanii pahuuden voimia, jotka haluavat tukahduttaa uskonne. Mutta kun edelleen teette hyviä valintoja, turvaatte Jumalaan ja seuraatte Hänen Poikaansa, Herra lähettää lisää valoa ja tietoa, ja uskostanne tulee varma ja horjumaton. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Älkää pelätkö. – – Tulevaisuus on yhtä kirkas kuin uskonne.”
Porter, Zane ja Max Openshaw
Tämän kirkon nuorten miesten usko on huomionarvoista!
Tänä vuonna 12. kesäkuuta sain sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että erään utahilaisen seurakunnan piispa, hänen vaimonsa ja kaksi heidän lapsistaan olivat saaneet surmansa lento-onnettomuudessa. Piispa Mark Openshaw oli ohjannut konetta, kun se lähti pieneltä lentokentältä, ja yhtäkkiä kone putosi ja iskeytyi maahan. Onnettomuudessa saivat surmansa piispa Openshaw, hänen vaimonsa Amy ja heidän lapsensa Tanner ja Ellie. Kuin ihmeen avulla heidän viisivuotias poikansa Max, joka sinkoutui istuimessaan ulos lentokoneesta, selviytyi pelkästään luunmurtumilla.
Sain tietää, että heidän vanhin poikansa, vanhin Porter Openshaw, palveli Majuron lähetyskentällä Marshallinsaarilla ja että heidän 17-vuotias poikansa Zane oli koulun kulttuurivaihdossa Saksassa.
Soitin vanhin Openshaw’lle Joulusaarelle. Vaikka vanhin Openshaw suri syvästi äitinsä, isänsä, veljensä ja siskonsa odottamatonta kuolemaa, hän käänsi huolenpitonsa heti kahteen nuorempaan veljeensä.
Viimein vanhin Openshaw ja hänen veljensä Zane päättivät, että muut voisivat auttaa kotona ja että Porterin pitäisi suorittaa lähetystyönsä loppuun. He tiesivät, että niin heidän vanhempansa haluaisivat.
Kun puhuin vanhin Openshaw’n kanssa, tunsin hänen murheensa mutta myös hänen uskonsa sammumattoman palon. ”Minulla on usko”, hän sanoi minulle, ”ja tiedän ilman epäilyksen häivääkään, että näen vielä perheeni. – – Voima koettelemuksissamme löytyy aina – – Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta. – – Jumalan kaikkivoipa käsi on hyvin selkeästi auttanut [minua] ja veljiäni selviytymään [tästä] erittäin vaikeasta haasteesta.”
Tapasin Zanen ensimmäisen kerran hautajaisissa. Kun katsoin neljää arkkua edessämme kappelissa, ihailin tämän 17-vuotiaan uskoa, kun hän puhui seurakunnalle. ”Tänään”, hän sanoi, ”olemme kokoontuneet nöyrin sydämin ja uupunein sieluin muistamaan äidin, isän, Tannerin ja Ellien elämää. – – Olemme puhuneet yhdessä, itkeneet yhdessä, muistelleet yhdessä ja tunteneet yhdessä Jumalan käden. – –
Päivä sen jälkeen kun kuulin onnettomuudesta, löysin laukustani kirjeen äidiltä. Kirjeessä hän kirjoitti: ’Zane, muista, kuka olet ja mistä tulet. Me rukoilemme puolestasi ja kaipaamme sinua.’” Zane jatkoi: ”Äiti ei olisi voinut lausua sopivampia viimeisiä sanoja. Tiedän, että hän sekä Tanner, Ellie ja isä – – rukoilevat veljieni ja minun puolesta. Tiedän, että – – he rukoilevat, että muistan, kuka olen, – – koska minä olen teidän laillanne Jumalan lapsi, ja Hän on lähettänyt minut tänne. Todistan, [että] – – tunsimmepa itsemme kuinka yksinäisiksi hyvänsä, Jumala ei hylkää meitä.”
Rakkaat ystäväni, uskonne ei alkanut syntymässä eikä se pääty kuolemaan. Usko on valinta. Vahvistakaa uskoanne ja eläkää ansaitaksenne nämä Vapahtajan hyväksyvät sanat: ”Suuri on sinun uskosi.” Kun niin teette, lupaan teille, että uskonne ansiosta ja Jeesuksen Kristuksen armon kautta te voitte jonakin päivänä seistä yhdessä rakkaittenne kanssa puhtaina ja tahrattomina Jumalan edessä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.