Seisomme kirkon johtajien rinnalla
Vanhin Ronald A. Rasband
kahdentoista apostolin koorumista
Seisotteko te synkkenevässä maailmassa kirkon johtajien rinnalla, jotta voisitte levittää Kristuksen valoa?
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi vasta kutsutut johtavat auktoriteetit, vyöhykeseitsenkymmenet sekä suurenmoisen uuden Alkeisyhdistyksen ylimmän johtokunnan. Ja mitä syvintä arvostusta tuntien kiitämme niitä, jotka on vapautettu. Rakastamme teitä jokaista.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme juuri olleet osallisina mitä siunatuimmassa kokemuksessa, kun olemme kohottaneet kätemme tukeaksemme profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia sekä muita johtohenkilöitä ja johtavia virkailijoita, jotka Jumala on kutsunut juuri näinä aikoina. En ole koskaan suhtautunut kevyesti tai välinpitämättömästi mahdollisuuteen tukea Herran palvelijoita ja saada heiltä ohjausta. Ja kun omasta uudesta kutsumuksestani kahdentoista apostolin koorumin jäseneksi on vain muutamia kuukausia, teidän osoittamanne hyväksymisäänestys ja luottamus tekevät minut nöyräksi. Pidän suuressa arvossa teidän halukkuuttanne seisoa minun ja kaikkien näiden suurenmoisten johtajien rinnalla.
Pian sen jälkeen kun minut oli hyväksytty tehtävääni viime lokakuussa, matkustin tehtävän saaneena Pakistaniin, ja siellä ollessani tapasin sen maan erinomaisia ja omistautuneita pyhiä. Heidän lukumääränsä on vähäinen, mutta he ovat vahvoja Hengessä. Pian kotiin paluuni jälkeen sain seuraavan viestin veli Shakeel Arshadilta, eräältä rakkaalta jäseneltä, jonka olin tavannut vierailuni aikana: ”Kiitos, vanhin Rasband, että tulit Pakistaniin. Haluan kertoa sinulle, että me – – kirkon jäsenet – – tuemme sinua ja rakastamme sinua. [Olemme] hyvin onnekkaita, kun olit täällä ja saimme kuulla sinua. Se päivä, jolloin tapasimme apostolin, oli kerrassaan kultainen perheemme elämässä.”
Veli Arshadin kaltaisten pyhien tapaaminen oli häkellyttävä ja nöyräksi tekevä kokemus ja – hänen sanojaan käyttäen – ”kultainen päivä” myös minulle.
Tammikuussa kirkon johtajat osallistuivat Face to Face -lähetykseen nuorten, heidän johtajiensa ja heidän vanhempiensa kanssa kautta maailman. Tapahtuma lähetettiin suorana lähetyksenä internetin kautta moniin paikkoihin 146 maassa. Yleisöä oli kokoontuneena toisaalla suurina joukkoina seurakuntakeskuksiin, ja toisaalla yksittäiset nuoret seurasivat lähetystä omissa kodeissaan. Yhteensä tapahtumaa seurasi monia satojatuhansia.
Sisar Bonnie Oscarson, Nuorten Naisten ylijohtaja, veli Stephen W. Owen, Nuorten Miesten ylijohtaja, ja minä olimme yhteydessä laajaan yleisöömme ja vastasimme nuorten esittämiin kysymyksiin – ja tukenamme oli nuoria, jotka toimivat tapahtuman isäntinämme, vastasivat musiikista ja muusta.
Tarkoituksenamme oli esitellä toimintailtojen johtoaihe vuodelle 2016 ”Ponnistelkaa eteenpäin lujina Kristuksessa”, joka on otettu 2. Nefin kirjasta. Siinä sanotaan: ”Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Ja nyt, jos te ponnistelette eteenpäin kestiten itseänne Kristuksen sanalla ja kestätte loppuun asti, katso, näin sanoo Isä: Te saatte iankaikkisen elämän.”
Mitä me opimme lukemalla monia satoja nuortemme lähettämiä kysymyksiä? Me opimme, että nuoremme rakastavat Herraa, tukevat johtajiaan ja haluavat saada vastauksen kysymyksiinsä! Kysymykset ovat osoitus halusta oppia lisää, saada lisää tietoa niistä totuuksista, jotka jo ovat todistuksessamme kohdallaan, ja olla paremmin valmistautuneita ”[ponnistelemaan] eteenpäin lujina Kristuksessa”.
Evankeliumin palautus alkoi siitä, kun eräs nuori, Joseph Smith, esitti kysymyksen. Monet Vapahtajan opetuksista Hänen palvelutyönsä aikana alkoivat kysymyksestä. Muistattehan Hänen kysymyksensä Pietarille: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Ja Pietarin vastaus: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Meidän täytyy auttaa toinen toistamme löytämään taivaallisen Isän vastauksia Hengen johdatuksen kautta.
Tuossa tapahtumassa sanoin nuorille:
”Tämän kirkon johtajat ymmärtävät teidän ongelmianne, huolenaiheitanne ja haasteitanne.
Meillä on lapsia. Meillä on lastenlapsia. Tapaamme usein nuoria eri puolilla maailmaa. Ja me rukoilemme teidän puolestanne, puhumme teistä pyhimmissä paikoissa, ja me rakastamme teitä.”
Haluaisin lukea teille yhden niistä monista kommenteista, joita saimme siitä tapahtumasta.
Lisa Grande Prairiesta Albertasta Kanadasta kirjoitti: ”Tämä Face to Face -tapahtuma oli suurenmoinen. Millaisena voimana se onkaan todistukselleni ja vakaumukselleni evankeliumista. Olemme hyvin siunattuja, kun meillä on innoitettuja johtajia, jotka on kutsuttu palvelemaan niin monissa erilaisissa tehtävissä.”
Liz Pleasant Grovesta Utahista Yhdysvalloista kirjoitti eräässä aiemmassa julkaisussa: ”Olen kiitollinen henkilökohtaisesta uskostani ja mahdollisuudesta antaa tukeni Jumalan profeetalle sekä miehille ja naisille, jotka palvelevat hänen kanssaan.”
Olemme tänään antaneet hyväksyntämme ja tukemme johtajille, jotka on jumalallisen innoituksen kautta kutsuttu opettamaan ja opastamaan meitä ja jotka kutsuvat meitä varomaan niitä vaaroja, joita me kohtaamme joka päivä – välinpitämättömästä lepopäivän vietosta perheeseen kohdistuviin uhkiin, hyökkäyksiin uskonnonvapautta vastaan ja jopa myöhempien aikojen ilmoitusten kiistämiseen. Veljet ja sisaret, kuuntelemmeko me heidän neuvojaan?
Monet kerrat konferensseissa, sakramenttikokouksissa ja Alkeisyhdistyksessä olemme laulaneet näitä lempeitä sanoja: ”Ohjaa, suojaa, kanssain kulje, näytä mulle tie.” Mitä nuo sanat merkitsevät teille? Keitä tulee mieleenne, kun ajattelette näitä sanoja? Oletteko tunteneet vanhurskaiden johtajien vaikutuksen – niiden Jeesuksen Kristuksen opetuslasten vaikutuksen, jotka ovat aiemmin koskettaneet ja edelleen nykyään koskettavat teidän elämäänne ja jotka kulkevat Herran tietä teidän kanssanne? He saattavat olla lähellä kotona. He saattavat olla paikallisessa seurakunnassanne tai puhua puhujakorokkeelta yleiskonferenssissa. Näiden opetuslasten lailla meillä on siunauksena todistus Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, tämän kirkon johtajasta, meidän sielujemme johtajasta, Hänestä, joka on luvannut: ”Olkaa rohkealla mielellä älkääkä pelätkö, sillä minä, Herra, olen teidän kanssanne ja seison teidän rinnallanne.”
Muistan, kuinka presidentti Thomas S. Monson kertoi siitä, kun hänet kutsuttiin vaarnanjohtajansa Paul C. Childin kotiin valmistautumaan siihen, että hän saisi Melkisedekin pappeuden. Miten erityinen siunaus se olikaan vaarnanjohtaja Childille, joka ei sillä hetkellä tiennyt opettavansa nuorta Aaronin pappeuden poikaa, josta tulisi eräänä päivänä Jumalan profeetta.
Minulla on ollut monia hetkiä, jolloin olen oppinut jotakin rakkaalta profeetaltamme, presidentti Monsonilta. Mielessäni tai sydämessäni ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän ole Herran profeetta maan päällä. Olen nöyrästi vastaanottanut, kun hän on saanut ilmoitusta ja toiminut sen mukaan. Hän on opettanut meitä auttamaan, suojelemaan toisiamme, pelastamaan toisiamme. Samaa opetettiin Mormonin vesien luona. Ne, jotka halusivat ”tulla nimitetyiksi hänen kansakseen”, olivat ”halukkaita kantamaan [toistensa] kuormia”, ”suremaan surevien kanssa” ja ”olemaan Jumalan todistajina”.
Seison tänään Jumalan, iankaikkisen Isän, ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen todistajana. Tiedän, että meidän Vapahtajamme elää ja Hän rakastaa meitä ja johtaa palvelijoitaan, teitä ja minua, täyttämään suuret tarkoituksensa tämän maan päällä.
Kun ponnistelemme eteenpäin päättäen noudattaa johtajiemme neuvoja ja varoituksia, me päätämme seurata Herraa, vaikka maailma kulkee toiseen suuntaan. Me päätämme pitää kiinni rautakaiteesta, olla myöhempien aikojen pyhiä, tehdä Herran työtä ja täyttyä ”tavattoman suurella ilolla”.
Entistä tärkeämpi kysymys tänään kuuluu selkeänä: seisotteko te synkkenevässä maailmassa kirkon johtajien rinnalla, jotta voisitte levittää Kristuksen valoa?
Suhteet johtohenkilöihin ovat hyvin tärkeitä ja merkittäviä. Riippumatta siitä, minkä ikäisiä johtohenkilöt saattavat ollakin, kuinka lähellä tai kaukana he saattavatkin olla tai milloin he ovatkin saattaneet koskettaa meidän elämäämme, niin heidän vaikutuksensa kuvastaa amerikkalaisen runoilijan Edwin Markhamin sanoja tämän kirjoittaessa näin:
Shakeel Arshad, ystäväni Pakistanista, lähetti tukensa minulle, veljelleen ja ystävälleen. Niin ovat monet teistäkin tehneet. Kun pyrimme kohottamaan toisiamme, me osoitamme tosiksi nämä voimalliset sanat: ”Ei kukaan elä vain itselleen.”
Ennen kaikkea me tarvitsemme Vapahtajaamme, Herraamme Jeesusta Kristusta. Yksi pyhien kirjoitusten kertomus, joka on aina koskettanut minua hengellisesti, on se, kun Jeesus Kristus käveli vettä pitkin opetuslastensa luokse, jotka matkasivat veneessä Galileanjärvellä. Nämä olivat vasta kutsuttuja johtajia, kuten monet meistä tänään korokkeella istuvista. Tapahtumasta kerrotaan Matteuksen evankeliumissa:
”Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin.
Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta – –.
Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ’Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.’”
Pietari kuuli Herran lausuvan tämän suurenmoisen rohkaisevan kutsun.
”Silloin Pietari sanoi hänelle: ’Herra jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.’
Varsin uskaliasta. Pietari oli kalastaja, ja hän tunsi järven vaarat. Hän oli kuitenkin sitoutunut seuraamaan Jeesusta – öin ja päivin, veneessä tai kuivalla maalla.
Voin kuvitella, kuinka Pietari hyppäsi veneen laidan yli odottamatta toista kutsua ja alkoi kävellä vettä pitkin. Tosiaan pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Pietari – – käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.” Kun tuuli yltyi ja kun aallot vyöryivät Pietarin jalkoja vasten, Pietari ”pelästyi ja alkoi vajota. ’Herra, pelasta minut!’ hän huusi.
Jeesus ojensi heti kätensä [ja] tarttui häneen.”
Miten voimallinen opetus. Herra oli siinä hänen kanssaan, aivan kuten Hän on teidän kanssanne ja minun kanssani. Hän ojensi kätensä ja veti Pietarin luokseen ja turvaan.
Olen tarvinnut Vapahtajaa ja Hänen pelastavaa kättään hyvin monet kerrat. Tarvitsen Häntä nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, kuten tarvitsee kukin teistä. Olen tuntenut varmuutta, kun olen aika ajoin hypännyt veneen laidan yli – kuvaannollisesti puhuen – tuntemattomiin paikkoihin ja sitten käsittänyt, etten voisikaan selviytyä yksin.
Kuten keskustelimme Face to Face -tapahtumassa, Herra auttaa meitä usein meidän perheidemme ja johtajiemme kautta kutsuen meitä tulemaan Hänen luokseen – aivan kuten Hän ojensi kätensä pelastaakseen Pietarin.
Teilläkin tulee olemaan monia hetkiä, jolloin voitte vastata usein esitettyihin kutsuihin tulla Kristuksen luokse. Eikö ole kyse juuri siitä, mitä tämä elämä kuolevaisuudessa on? Kutsu voi tarkoittaa sitä, että tulette pelastamaan perheenjäsenen, tulette palvelemaan lähetystyössä, tulette takaisin kirkkoon, tulette pyhään temppeliin ja – kuten olemme hiljattain kuulleet hienoilta nuoriltamme Face to Face -tapahtumassa – tulette auttamaan nuorten kysymyksiin vastaamisessa. Aikanaan jokainen meistä kuulee kutsun: ”Tule kotiin.”
Rukoilen, että me autamme – ojennamme kätemme ja tartumme Vapahtajan käteen, jonka Hän ojentaa meille usein jumalallisesti kutsuttujen johtajiensa ja perheemme jäsenten välityksellä – ja kuuntelemme Hänen kutsuaan tulla.
Tiedän, että Jeesus Kristus elää. Rakastan Häntä ja tiedän koko sydämestäni, että Hän rakastaa meitä jokaista. Hän on meidän suuri Esikuvamme ja kaikkien Isämme lasten jumalallinen johtaja. Tästä lausun vakaan todistukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.