Koettelemme heitä näin
Nyt on aika valmistautua ja osoittaa olevamme halukkaita ja kykeneviä tekemään kaiken, mitä Herra meidän Jumalamme käskee meidän tehdä.
Rukoilen Pyhän Hengen apua meille kaikille, kun kerron ajatuksista ja tuntemuksista, joita mieleeni ja sydämeeni on tullut valmistautuessani tähän yleiskonferenssiin.
Kokeiden tärkeys
Ennen kuin minut kutsuttiin kokoaikaiseen kirkon palvelukseen, työskentelin yli kaksi vuosikymmentä yliopistossa opettajana ja rehtorina. Ensisijaisena vastuunani opettajana oli auttaa oppilaita oppimaan, kuinka oppia itse. Ja tärkeänä osana työtäni oli laatia oppilaiden suoriutumista mittaavia kokeita, arvostella niitä ja antaa palautetta niistä. Kuten ehkä omakohtaisesta kokemuksesta jo tiedätte, kokeet eivät ole tavallisesti se osa oppimisprosessia, josta oppilaat pitävät eniten!
Mutta ajoittaiset kokeet ovat oppimisen kannalta välttämättömiä. Tehokas koe auttaa meitä vertaamaan sitä, mitä meidän pitää tietää, siihen, mitä me tosiasiallisesti tiedämme jostakin tietystä aiheesta. Se antaa myös mittapuun, jonka mukaan voimme arvioida oppimistamme ja kehittymistämme.
Samalla tavoin kokeet kuolevaisuuden koulussa ovat ehdottoman tärkeä osa iankaikkista edistymistämme. Mielenkiintoista sinänsä, sanaa koe ei kuitenkaan löydy yhtäkään kertaa pyhien kirjoitusten tekstistä. Sen sijaan sanoja kuten koetella ja tutkia käytetään kuvaamaan useita eri malleja, joilla voimme asiaankuuluvalla tavalla osoittaa hengellisen tietomme ja ymmärryksemme taivaallisen Isän iankaikkisesta onnensuunnitelmasta sekä omistautumisemme sille ja kykymme tavoitella Vapahtajan sovituksen siunauksia.
Hän, joka on laatinut pelastussuunnitelman, on kuvaillut kuolevaisuuden koetuksemme nimenomaista tarkoitusta muinaisissa ja nykypäivän pyhissä kirjoituksissa sanoilla koetella ja tutkia. ”Ja koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä.”1
Ajatelkaa tätä psalminkirjoittaja Daavidin pyyntöä:
”Tutki minut, Herra, koettele minua, tutki sydämeni ja ajatukseni.
Olen aina pitänyt mielessäni armosi, olen elänyt sinun totuutesi mukaan.”2
Ja vuonna 1833 Herra julisti: ”Älkää siis pelätkö vihollisianne, sillä minä olen säätänyt sydämessäni, sanoo Herra, että minä koettelen teitä kaikessa nähdäkseni, pysyttekö te minun liitossani aina kuolemaan asti, jotta teidät havaittaisiin arvollisiksi.”3
Nykypäivän koettelemista ja tutkimista
Vuotta 2020 on osittain leimannut maailmanlaajuinen pandemia, joka on koetellut ja tutkinut meitä monin tavoin. Rukoilen, että me yksilöinä ja perheinä opimme niitä arvokkaita opetuksia, joita vain haasteelliset kokemukset voivat meille opettaa. Toivon myös, että me kaikki tunnustamme täydellisemmin ”Jumalan suuruuden” ja sen totuuden, että ”hän on pyhittävä [meidän ahdinkomme meidän hyväksemme]”.4
Kaksi perusperiaatetta voivat ohjata ja vahvistaa meitä, kun kohtaamme koettelevia ja tutkivia olosuhteita elämässämme, olivatpa ne mitä tahansa: 1) valmistautumisen periaate ja 2) periaate ponnistelemisesta eteenpäin lujina Kristuksessa.
Koetteleminen ja valmistautuminen
Vapahtajan opetuslapsina meitä käsketään ”[valmistamaan] kaikki tarpeellinen; ja [perustamaan] huone, nimittäin rukoushuone, paastohuone, uskon huone, opin huone, kirkkauden huone, järjestyksen huone, Jumalan huone”5.
Meille myös luvataan: ”Jos te olette valmiita, te ette pelkää.
Ja jotta te voisitte välttyä vihollisen voimalta ja kokoontua minulle vanhurskaaksi kansaksi, tahrattomaksi ja moitteettomaksi.”6
Nämä pyhien kirjoitusten kohdat tarjoavat täydellisen rungon sille, että järjestämme ja valmistamme elämämme ja kotimme sekä ajallisesti että hengellisesti. Meidän pyrkimystemme valmistautua kuolevaisuuden koetteleviin kokemuksiin tulisi noudattaa Vapahtajan esimerkkiä. Vähitellen Hänelle ”karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä”7 – eli älyllisen, fyysisen, hengellisen ja sosiaalisen valmiuden yhdessä muodostava tasapaino.
Eräänä iltapäivänä muutama kuukausi sitten Susan ja minä kävimme läpi ruokavarastomme ja kotivaramme muut tarvikkeet. Niihin aikoihin koronavirus levisi nopeasti ja maanjäristysten sarja oli tärisyttänyt kotiamme Utahissa. Olemme avioliittomme alkuajoista asti pyrkineet noudattamaan profeetallisia neuvoja valmistautua ennalta arvaamattomiin haasteisiin, joten valmiustilanteemme ”tutkiminen” viruksen ja maanjäristysten keskellä tuntui hyvältä ja ajankohtaiselta tehtävältä. Halusimme saada selville, mikä olisi arvosanamme näissä ennalta ilmoittamatta tulleissa kokeissa.
Opimme hyvin paljon. Monilla osa-alueilla olimme valmistautuneet juuri oikein. Joillakin muilla osa-alueilla tarvittiin kuitenkin parannuksia, koska emme olleet huomanneet ja huomioineet tiettyjä tarpeita ajankohtaisilla tavoilla.
Me myös nauroimme paljon. Löysimme esimerkiksi eräästä perimmäisestä komerosta tuotteita, jotka olivat olleet ruokavarastossamme kymmeniä vuosia. Suoraan sanottuna meitä pelotti avata ja tarkastaa joitakin pakkauksia, koska pelkäsimme, että siten päästäisimme valloilleen uuden maailmanlaajuisen pandemian! Teitä varmaan ilahduttaa kuulla, että hävitimme arveluttavat tuotteet asianmukaisesti ja että maailmaa uhkaava terveysriski eliminoitiin.
Jotkut kirkon jäsenet ovat sitä mieltä, että hätäsuunnitelmat, kotivara ruokineen ja muine tarvikkeineen sekä kolmen vuorokauden hätäpakkaukset eivät varmaankaan enää ole tärkeitä, koska johtavat veljet eivät ole viime aikoina laajalti puhuneet näistä ja niihin liittyvistä aiheista yleiskonferenssissa. Mutta kirkon johtajat ovat vuosikymmeniä toistaneet kehotuksia valmistautua. Profeetallisten neuvojen johdonmukaisuus ajan myötä muodostaa voimallisen selkeyden konsertin, joka varoittaa paljon kuuluvammin kuin mihin yksittäiset solistit voivat koskaan yltää.
Samoin kuten haasteelliset ajat paljastavat puutteet ajallisessa valmiudessa, samoin hengellisen välinpitämättömyyden ja omahyväisyyden sairaudet aiheuttavat haitallisimpia vaikutuksiaan vaikeiden koettelemusten aikoina. Opimme esimerkiksi vertauksesta kymmenestä morsiusneidosta, että viivyttely valmistautumisessa johtaa epäonnistumiseen koetuksessa. Muistatte, kuinka viisi tyhmää morsiusneitoa eivät valmistautuneet asianmukaisesti siihen kokeeseen, johon he joutuivat sinä päivänä, jonka aikana sulhanen tuli.
”Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä.
Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. – –
Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’
Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon.
Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’
Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’
Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin.
Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’”8
”Mutta hän vastasi: ’Totisesti, te ette tunne minua.’”9
Ainakin tässä kokeessa nuo viisi tyhmää morsiusneitoa osoittivat, etteivät he toteuttaneet sanaa tekoina, vaan pelkästään kuuntelivat sitä.10
Minulla on ystävä, joka oli tunnollinen opiskelija oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Erään lukukauden aikana Sam käytti joka päivä aikaa siihen, että hän kertasi, tiivisti ja opetteli muistiinpanojaan jokaiselta kurssilta, johon hän osallistui. Hän noudatti samaa mallia kaikkien oppikurssien osalta jokaisen viikon ja jokaisen kuukauden päättyessä. Hänen opiskelutapansa mahdollisti sen, että hän pystyi oppimaan lainsäädännön eikä yksinomaan opettelemaan ulkoa yksityiskohtia. Kun loppukokeet lähestyivät, Sam oli valmis. Itse asiassa loppukoepäivät olivat hänen mielestään hänen oikeustieteen opintojensa yksi vähiten stressaavia osuuksia. Tehokas ja oikea-aikainen valmistautuminen edeltää onnistumista kokeessa.
Se, miten Sam suhtautui oikeustieteen opintoihinsa, tähdentää yhtä Herran ensisijaista mallia kasvulle ja kehitykselle. ”Sillä katso, näin sanoo Herra Jumala: Minä annan ihmislapsille rivin rivin päälle, opetuksen opetuksen päälle, vähän täällä ja vähän tuolla; ja siunattuja ovat ne, jotka kuulevat minun opetuksiani ja kallistavat korvansa minun neuvoilleni, sillä he oppivat viisautta; sillä sille, joka ottaa vastaan, minä annan enemmän.”11
Kutsun meitä jokaista katsomaan, mikä on tilanteemme12 ja tutkimaan itseämme, olemmeko uskossa, sekä panemaan itsemme koetteelle13. Mitä olemme oppineet näiden viime kuukausien elämäntapamuutosten ja rajoitusten aikana? Mitä meidän on tarpeen parantaa elämässämme hengellisesti, fyysisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti ja älyllisesti? Nyt on aika valmistautua ja osoittaa olevamme halukkaita ja kykeneviä tekemään kaiken, mitä Herra meidän Jumalamme käskee meidän tehdä.
Koetteleminen ja eteenpäin ponnisteleminen
Osallistuin kerran erään nuoren lähetyssaarnaajan hautajaisiin. Hän oli saanut surmansa onnettomuudessa. Lähetyssaarnaajan isä puhui tilaisuudessa ja kuvaili sitä syvää murhetta, joka aiheutui siitä, että joutuu odottamatta eroon rakkaasta lapsesta kuolevaisuudessa. Hän ilmoitti suoraan, ettei hän itse ymmärtänyt sellaisen tapahtuman syitä tai ajoitusta. Mutta tulen aina muistamaan, kuinka tämä hyvä mies vakuutti myös tietävänsä, että Jumala tuntee hänen lapsensa menehtymisen syyt ja ajoituksen – ja se riitti hänelle. Hän kertoi kuulijakunnalle, että hän ja hänen perheensä pärjäisivät, vaikka olivatkin murheellisia. Heidän todistuksensa pysyisi lujana ja horjumattomana. Hän päätti puheensa tähän vakuutukseen: ”Haluan sanoa teille, että mitä tulee Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin, niin meidän perheemme on siinä täysillä mukana. Me olemme täysillä mukana.”
Vaikka rakkaan ihmisen menettäminen oli sydäntä raastavaa ja vaikeaa, tämän uskollisen perheen jäsenet olivat hengellisesti valmiita osoittamaan, että he voivat oppia iankaikkisesti tärkeitä opetuksia siitä, mitä he kärsivät.14
Uskollisuus ei ole tyhmyyttä tai fanaattisuutta. Se on ennemminkin sitä, että turvaamme ja panemme luottamuksemme Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanamme, Hänen nimeensä ja Hänen lupauksiinsa. Kun me ”[ponnistelemme] eteenpäin lujina Kristuksessa”, niin että meillä on ”täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan”15, meitä siunataan iankaikkisella näkökulmalla ja näkemyksellä, joka ulottuu rajallista kuolevaista käsityskykyämme laajemmalle. Me voimme ”[kokoontua] yhteen ja [seisoa] pyhissä paikoissa”16, emmekä me horju ”Herran päivän tulemiseen asti”17.
Kun toimin Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen rehtorina, vanhin Jeffrey R. Holland tuli kampukselle joulukuussa 1998 puhumaan eräässä viikoittaisista hartaustilaisuuksistamme. Susan ja minä kutsuimme ryhmän opiskelijoita tapaamaan vanhin Hollandin ja puhumaan hänen kanssaan ennen kuin hän pitäisi puheensa. Kun yhteinen hetkemme oli päättymässä, kysyin vanhin Hollandilta: ”Jos voisit opettaa näille opiskelijoille vain yhden asian, mikä se olisi?”
Hän vastasi:
”Näemme entistä suurempaa jakautumista vastakkaisille puolille. Meiltä myöhempien aikojen pyhiltä otetaan pois välimaaston vaihtoehdot. Keskitie häviää.
Jos kelluu vedessä joen virratessa, niin kulkeutuu johonkin suuntaan. Kulkee yksinkertaisesti siihen suuntaan, mihin virta vie. Virran mukana kulkeminen ja virtausten mukana ajelehtiminen eivät käy laatuun.
Täytyy tehdä valintoja. Valitsematta jättäminenkin on valinta. Oppikaa valitsemaan nyt.”
Vanhin Hollandin lausunto kasvavasta jakautumisesta vastakkaisille puolille on osoittautunut profeetalliseksi, kun ajattelee yhteiskunnallisia suuntauksia ja tapahtumia näiden 22 vuoden aikana sen jälkeen, kun hän vastasi kysymykseeni. Ennakoiden sen, miten Herran tiet ja maailman tapa etääntyisivät entistä kauemmaksi toisistaan, vanhin Holland varoitti, että pian katoaisivat ne ajat, jolloin voi olla mukavasti toinen jalka palautetussa kirkossa ja toinen maailmassa. Tämä Herran palvelija kannusti nuoria valitsemaan, valmistautumaan ja tulemaan omistautuneiksi Vapahtajan opetuslapsiksi. Hän auttoi heitä valmistautumaan ja ponnistelemaan eteenpäin ja kulkemaan läpi oman elämänsä koettelevien ja tutkivien kokemusten.
Lupaus ja todistus
Prosessi, jossa osoitamme, millaisia olemme, on perusluonteinen osa taivaallisen Isän suurta onnensuunnitelmaa. Lupaan, että kun me sekä valmistaudumme että ponnistelemme eteenpäin uskoen Vapahtajaan, niin me kaikki voimme saada saman tuloksen kuolevaisuuden loppukokeessa: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!”18
Todistan, että Jumala, iankaikkinen Isä, on meidän Isämme. Jeesus Kristus on Hänen ainosyntyinen ja elävä Poikansa, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Näistä totuuksista todistan iloiten Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.