Ne, jotka Herraa odottavat
Usko merkitsee luottamista Jumalaan hyvinä aikoina ja huonoina, vaikka siihen sisältyisikin jonkin verran kärsimystä, kunnes näemme Hänen käsivartensa ilmoittamisen meidän hyväksemme.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme kaikki innokkaita – minä kaikkein eniten – kuulemaan rakkaan profeettamme, presidentti Russell M. Nelsonin päätöspuheen. Tämä on ollut suurenmoinen konferenssi, mutta tämä on toinen kerta, kun koronapandemia on muuttanut kokoustemme perinteistä kulkua. Olemme niin uupuneita tämän taudin leviämiseen, että tunnemme halua kiskoa hiukset päästämme. Ja ilmeisesti jotkut johtavista veljistäni ovat jo ryhtyneet toimeen. Tietäkää, että me rukoilemme jatkuvasti niiden puolesta, joihin tämä tilanne vaikuttaa millään tavoin – varsinkin niiden puolesta, jotka ovat menettäneet rakkaitaan. Jokainen on yhtä mieltä siitä, että tämä on jatkunut aivan liian pitkään.
Kuinka kauan odotamme saadaksemme huojennusta vaikeuksiin, joita eteemme tulee? Entä henkilökohtaisten koettelemusten kestäminen, kun me odotamme ja odotamme ja avun tuleminen tuntuu vain viipyvän? Miksi se viipyy, kun kuormat tuntuvat raskaammilta kuin pystymme kantamaan?
Jos näitä kysymyksiä esittäessämme yritämme, niin me voimme kuulla erään toisen huutojen kaikuvan kosteasta, pimeästä vankisellistä yhtenä kaikkien aikojen kylmimpänä talvena niillä seuduin.
”Oi Jumala, missä olet?” kuulemme Libertyn vankilan syvyyksistä. ”Ja missä on maja, joka kätkee piilopaikkasi? Kuinka kauan kätesi viipyy?”1 Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?
Me emme siis ole ensimmäisiä emmekä tule olemaan viimeisiä, jotka esittävät tällaisia kysymyksiä, kun murheet painavat mieltämme tai tuska sydämessämme vain jatkuu. En puhu nyt pandemiasta tai vankiloista vaan teistä, perheestänne ja lähimmäisistänne, jotka kohtaavat vaikka miten monia sellaisia haasteita. Puhun niiden monien kaipauksesta, jotka haluaisivat olla naimisissa eivätkä ole tai jotka ovat naimisissa ja toivovat, että aviosuhde olisi hieman selestisempi. Puhun niistä, jotka joutuvat tahtomattaan kohtaamaan jonkin vakavan – kenties parantumattoman – sairauden puhkeamisen tai jotka joutuvat koko elämänsä ajan taistelemaan geneettisen vian kanssa, johon ei ole parannuskeinoa. Puhun jatkuvasta kamppailusta emotionaalisten ja mielenterveydellisten haasteiden kanssa, jotka painavat raskaina monien niistä kärsivien sielua sekä heitä rakastavien ja heidän kanssaan kärsivien sydäntä. Puhun köyhistä, joita Vapahtaja kielsi meitä koskaan unohtamasta, ja puhun teistä, jotka odottavat sitä, että lapsi – minkä ikäinen tahansa – palaisi hänen valittuaan toisenlaisen tien kuin se, jonka rukoilitte hänen valitsevan.
Edelleen myönnän, että jopa tämä pitkä luettelo asioista, joita saatamme odottaa henkilökohtaisesti, ei yritäkään kattaa niitä suuria taloudellisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia huolia, jotka ovat meidän kaikkien edessämme. Isämme taivaassa odottaa meidän tarttuvan sekä näihin raastaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin että henkilökohtaisiin ongelmiimme, mutta elämässämme tulee hetkiä, jolloin edes parhaimmatkaan hengelliset ponnistelumme tai vilpittömätkään rukouspyyntömme eivät tuota kaipaamiamme voittoja, olipa kyse isoista maailmanlaajuisista kysymyksistä tai pienistä henkilökohtaisista ongelmista. Niinpä kun yhdessä teemme työtä ja odotamme vastauksia rukouksiimme, annan apostolisen lupaukseni, että rukouksemme kuullaan ja niihin vastataan, vaikka se ei tapahtuisikaan sinä hetkenä tai sillä tavalla kuin haluaisimme. Mutta niihin vastataan aina sillä hetkellä ja sillä tavalla, jolla kaikkitietävä ja iankaikkisen myötätuntoinen Isä haluaa vastata niihin. Rakkaat veljeni ja sisareni, pyydän teitä ymmärtämään, että Hän, joka ei väsy eikä nuku koskaan2, välittää lastensa onnellisuudesta ja lopullisesta korotuksesta enemmän kuin mistään muusta, mitä jumalallisella olennolla on tehtävänä. Hän on puhtaan rakkauden loistava henkilöitymä, ja Armollinen Isä on Hänen nimensä.
”No, jos näin on”, saatatte sanoa, ”niin eikö Hänen rakkautensa ja armonsa pitäisi silloin yksinkertaisesti jakaa meidän henkilökohtaista punaistamertamme ja päästää meidät kulkemaan kuivaa maata pitkin läpi huoliemme? Eikö Hänen pitäisi lähettää nykyajan lokkeja, jotka liitelisivät jostakin ahmimaan kaikki meidän ärsyttävät nykyajan heinäsirkkamme?”
Vastaus näihin kysymyksiin on: ”Kyllä, Jumala voi tehdä ihmeitä välittömästi, mutta ennemmin tai myöhemmin me opimme, että kuolevaisuuden matkamme hetket ja vaiheet ovat Hänen ja yksin Hänen ohjattavissaan.” Hän huolehtii tuosta ajanlaskusta meidän jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Jokaista sairasta kohti, joka parantuu heti hänen odottaessaan Betesdan altaaseen pääsyä3, on joku muu, joka viettää 40 vuotta autiomaassa odottaen pääsyä luvattuun maahan4. Jokaista nefiä ja lehiä kohti, joita heidän uskonsa vuoksi varjellaan jumalallisesti heitä ympäröivillä tulenlieskoilla5, meillä on yksi abinadi, joka uskonsa vuoksi poltetaan roviolla tulenlieskojen keskellä6. Ja muistamme, että sama Elia, joka yhtäkkiä kutsui tulen alas taivaasta todistamaan Baalin pappeja vastaan7, on sama Elia, joka kesti vuosikausia jatkuneen sateettoman kauden ja joka jonkin aikaa sai syödäkseen vain sitä niukkaa ravintoa, jota korpit saivat kannettua kynsillään8. Se ei varmaankaan ole ollut mikään ”happy meal”.
Asian ydin? Asian ydin on se, että usko merkitsee luottamista Jumalaan hyvinä aikoina ja huonoina, vaikka siihen sisältyisikin jonkin verran kärsimystä, kunnes näemme Hänen käsivartensa ilmoittamisen meidän hyväksemme.9 Se voi olla vaikeaa nykypäivän maailmassamme, kun monet ovat tulleet uskomaan, että suurinta hyvää elämässä on välttyä kaikelta kärsimykseltä ja ettei kenenkään pitäisi koskaan tuntea tuskaa minkään vuoksi.10 Mutta se käsitys ei koskaan johda meitä ”Kristuksen täyteyttä vastaavaan kypsyyteen”11.
Vanhin Neal A. Maxwell suonee anteeksi sen, että uskaltaudun muokkaamaan ja hieman laajentamaan hänen lausahdustaan esittämällä, että ”ihmisen elämä ei – – voi olla sekä uskon täyttämää että stressitöntä”. Emme kerta kaikkiaan voi vain ”[päästä] naiivisti läpi elämän” ja sanoa virvoitusjuomaa siemaillen: ”Herra, anna minulle kaikki Sinun parhaimmat hyveesi, mutta älä tietenkään anna minulle murhetta, älä surua, älä tuskaa, älä vastakohtaisuutta. Älä anna kenenkään inhota minua tai pettää minua ja – ennen kaikkea – älä koskaan anna minun tuntea olevani Sinun tai rakkaideni hylkäämä. Itse asiassa, Herra, varjele minua huolella kaikilta niiltä kokemuksilta, jotka ovat tehneet Sinusta jumalallisen. Ja sitten kun kaikkien muiden rankka taival on ohi, anna minun tulla ja asua Sinun luonasi, missä voin kerskua sillä, kuinka samankaltaisia meidän vahvuutemme ja meidän luonteemme ovatkaan leijaillessani omalla mukavan kristillisyyden pilvelläni.”12
Rakkaat veljeni ja sisareni, kristillisyys on lohdullista, mutta se ei useinkaan ole mukavaa. Polku pyhyyteen ja onnellisuuteen täällä ja tuonpuoleisessa on pitkä ja toisinaan kivinen. Sen kulkeminen vaatii aikaa ja sinnikkyyttä. Mutta palkinto sen kulkemisesta on tietenkin mahtava. Tätä totuutta opetetaan selkeästi ja vakuuttavasti Mormonin kirjassa Alman luvussa 32. Siinä tämä suuri ylipappi opettaa, että jos Jumalan sana kylvetään sydämeemme piskuisena siemenenä ja jos pidämme siitä huolta kastelemalla, kitkemällä, ravitsemalla ja rohkaisemalla sitä, niin tulevaisuudessa se kantaa hedelmää, ”joka on mitä kallisarvoisinta, – – makeampaa kuin kaikki, mikä on makeaa”, ja sen nauttiminen johtaa siihen, ettei teidän enää ole nälkä eikä jano.13
Tässä merkittävässä luvussa opetetaan monia asioita, mutta niille kaikille on keskeistä se perusolettamus, että siementä on ravittava ja meidän täytyy odottaa, että se kypsyy. Me ”[odotamme] uskollisesti sen hedelmää”.14 Alman sanojen mukaan meidän satomme tulee ”lopulta”15. Ei ihme, että hän päättää merkittävän opetuksensa toistamalla kolme kertaa kutsun uutteruuteen ja kärsivällisyyteen ravitessanne Jumalan sanaa sydämessänne ”odottaessanne” pitkämielisinä, kuten hän sanoo, ”että puu tuottaisi teille hedelmää”.16
Koronavirus ja muut kärsimykset, epäilykset ja epätoivo, taloudelliset vastoinkäymiset ja perheen vaikeudet. Milloin nämä kuormat nostetaan pois? Vastaus on ”lopulta”17. Ja se, onko kyse lyhyestä ajasta vai pitkästä, ei ole aina meidän päätettävissämme, mutta Jumalan armosta siunaukset tulevat niille, jotka pitävät lujasti kiinni Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Se asia ratkaistiin hyvin yksinäisessä puutarhassa ja hyvin julkisella kukkulalla Jerusalemissa kauan sitten.
Kun nyt kuulemme rakkaan profeettamme päättävän tämän konferenssin, muistakaamme, kuten Russell Nelson on osoittanut koko elämällään, että ne, ”jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman [ja] kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.”18 Rukoilen, että ”lopulta” – ennemmin tai myöhemmin – nuo siunaukset tulevat jokaiselle teistä, joka etsii huojennusta suruunsa ja vapautumista murheestaan. Todistan Jumalan rakkaudesta ja Hänen loistavan evankeliuminsa palautuksesta. Se on – tavalla tai toisella – vastaus kaikkiin ongelmiin, joita kohtaamme elämässä. Herran Jeesuksen Kristuksen lunastavassa nimessä. Aamen.