Herran suuressa suosiossa
Ahdingon ja pettymyksen ajat eivät muuta Herran tarkkaavaista katsetta, kun Hän katsoo meihin suopeasti meitä siunaten.
Eräänä päivänä vuosia sitten, kun olin nuori lähetyssaarnaaja ja työskentelin pienessä lähetysseurakunnassa pienellä Amami Oshiman saarella Japanissa, toverini ja minä olimme haltioissamme, kun kuulimme, että presidentti Spencer W. Kimball tulisi käymään Aasiassa ja että kaikki jäsenet ja lähetyssaarnaajat Japanissa kutsuttiin Tokioon kuulemaan profeettaa aluekonferenssissa. Toverini ja minä aloimme seurakuntalaisten kanssa innokkaina tehdä suunnitelmia konferenssia varten. Meidän pitäisi kulkea 12 tunnin matka veneellä Itä-Kiinan meren yli Japanin pääsaarelle ja sen jälkeen 15 tunnin junamatka Tokioon. Valitettavasti niin ei kuitenkaan ollut tarkoitus käydä. Saimme lähetysjohtajaltamme viestin, että pitkän välimatkan ja ajan vuoksi toverini ja minä emme voisi osallistua konferenssiin Tokiossa.
Samalla kun pienen lähetysseurakuntamme jäsenet lähtivät Tokioon, me jäimme rannalle. Seuraavat päivät tuntuivat hiljaisilta ja tyhjiltä. Pidimme sakramenttikokouksen kaksin pienessä kappelissa samaan aikaan kun myöhempien aikojen pyhät ja lähetyssaarnaajat Japanissa osallistuivat konferenssiin.
Oma pettymyksen tunteeni voimistui samalla kun toisaalta kuuntelin iloisena seurakuntalaisten myöhemmin konferenssista palatessaan kertovan, että presidentti Kimball oli ilmoittanut temppelistä Tokioon. He puhkuivat intoa kertoessaan unelmansa täyttymisestä. He kuvailivat, kuinka kuullessaan temppelin ilmoittamisesta jäsenet ja lähetyssaarnaajat eivät voineet pidätellä iloaan vaan alkoivat välittömästi taputtaa käsiään.
Vuodet ovat kuluneet, mutta muistan yhä pettymyksen, jota tunsin, kun en päässyt siihen historialliseen kokoukseen.
Viime kuukausina olen muistellut tätä kokemusta, kun olen nähnyt muiden kohtaavan syviä pettymyksiä ja surua – paljon suurempia ja syvempiä kuin minä koskaan nuorena lähetyssaarnaajana – joita maailmanlaajuinen koronapandemia on tuonut mukanaan.
Aiemmin tänä vuonna, kun pandemia kiihtyi, ensimmäinen presidenttikunta lupasi, että ”kirkko ja sen jäsenet ilmaisevat uskollisesti sitoumuksensa olla hyviä kansalaisia ja hyviä lähimmäisiä”1 ja ”[ovat] hyvin varovaisia”2. Näin ollen olemme kokeneet, miten kirkon kokoontumiset keskeytettiin maailmanlaajuisesti, yli puolet kirkon lähetyssaarnaajien joukosta palasi kotimaihinsa ja kaikki temppelit kaikkialla kirkossa suljettiin. Tuhannet teistä olivat valmistautuneet menemään temppeliin saadakseen eläville suoritettavia toimituksia – myös temppelisinetöimisen. Toiset teistä ovat päättäneet palvelunsa lähetyssaarnaajina etuajassa tai teidät on väliaikaisesti vapautettu tai määrätty uusiin tehtäviin.
Tänä aikana viranomaiset ja opetustoimen johtohenkilöt sulkivat kouluja – mikä johti muutoksiin päättäjäistilaisuuksissa ja pakotti peruuttamaan urheilu- ja kulttuuritapahtumia sekä yhteiskunnallisia ja opetukseen liittyviä tapahtumia ja toimintoja. Monet teistä valmistautuivat tapahtumiin, joihin ei osallistuttu, esityksiin, joita ei kuultu, ja urheilukausiin, joita ei pelattu.
Sitäkin kipeämpiä ovat ajatukset perheistä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan tänä aikana. Useimmat eivät ole voineet pitää hautajaisia tai muita tunteikkaita kokoontumisia toiveidensa mukaisesti.
Lyhyesti sanottuna erittäin monet teistä ovat kohdanneet sydäntä särkeviä pettymyksiä, surua ja lannistusta. Kuinka me siis parannumme, kestämme ja kuljemme eteenpäin, kun asiat näyttävät olevan niin rikki?
Profeetta Nefi aloitti kaivertamisen pienille levyille ollessaan aikuinen mies. Kun hän katsoi taaksepäin elämäänsä ja palvelutyötään, hän esitti erään tärkeän ajatuksen Mormonin kirjan aivan ensimmäisessä jakeessa. Tämä jae osoittaa erään tärkeän periaatteen meidän pohdittavaksemme meidän aikanamme. Tuttujen sanojensa ”Minä, Nefi, synnyin hyvistä vanhemmista…” jälkeen Nefi kirjoittaa, ”ja nähtyäni monia ahdinkoja elinpäivieni aikana mutta oltuani silti Herran suuressa suosiossa kaikkina elämäni päivinä.”3
Mormonin kirjaa tutkineina me tiedämme niistä monista ahdingoista, joihin Nefi viittaa. Kun Nefi on myöntänyt nähneensä ahdinkoja elinpäiviensä aikana, hän kuitenkin esittää evankeliumin näkemyksensä siitä, että hän on ollut Herran suuressa suosiossa kaikkina elämänsä päivinä. Ahdingon ja pettymyksen ajat eivät muuta Herran tarkkaavaista katsetta, kun Hän katsoo meihin suopeasti meitä siunaten.
Äskettäin Lesalla ja minulla oli virtuaalitapaaminen suunnilleen 600:n Australiassa olevan lähetyssaarnaajan kanssa. Useimmat heistä olivat jonkinlaisten koronapandemiaan liittyvien rajoitusten alaisina, ja monet työskentelivät asunnostaan käsin. Yhdessä pohdimme Uuden testamentin, Mormonin kirjan ja Opin ja liittojen henkilöitä, joita Herra siunasi toteuttamaan suuria asioita vastoinkäymisissä. Kaikkia heitä määrittää enemmän se, mitä he pystyivät tekemään Herran avulla, kuin se, mitä he eivät pystyneet tekemään vankeuden ja rajoitusten vuoksi.
Luimme Paavalista ja Silaksesta, jotka vankilan jalkapuussa ollessaan rukoilivat, lauloivat, opettivat, todistivat – jopa kastoivat vanginvartijan.4
Ja edelleen Paavalista, joka oli Roomassa kaksi vuotta kotiarestissa, ja sinä aikana hän jatkuvasti ”todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä”5 sekä ”opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on”6.
Luimme Helamanin pojista Nefistä ja Lehistä, jotka pahoinpitelyn ja vankilaan joutumisen jälkeen olivat varjelevan tulen ympäröimiä samalla kun Herran ”täydellisen lempeä hiljainen ääni – – tunkeutui aivan sieluun asti”7.
Luimme Almasta ja Amulekista, jotka Ammonihassa huomasivat, että monet ”uskoivat – – ja alkoivat tehdä parannusta ja tutkia kirjoituksia”8, vaikka heitä sitten pilkattiin, heidät sidottiin ja suljettiin vankilaan ilman ruokaa, vettä tai vaatteita9.
Ja lopulta Joseph Smithistä, joka riutuessaan Libertyn vankilassa tunsi joutuneensa hylätyksi ja unohdetuksi ja sitten kuuli Herran sanat: ”Kaikki tämä – – on sinun hyväksesi”10 ja ”Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti”11.
Jokainen heistä ymmärsi, mitä Nefi tiesi: että vaikka he olivat nähneet monia ahdinkoja elinpäiviensä aikana, he olivat silti Herran suuressa suosiossa.
Mekin voimme yksittäisinä jäseninä ja kirkkona havaita rinnastuksia siinä, millä tavoin me olemme olleet Herran suuressa suosiossa haasteellisina aikoina, joita olemme kohdanneet useana viime kuukautena. Kun lainaan näitä esimerkkejä, vahvistakoot ne myös teidän todistustanne elävän profeettamme näkemisen lahjasta, kun hän on ennen mitään vihjeitä pandemiasta valmistanut meitä muutoksin, joiden avulla olemme pystyneet kestämään eteen tulleet haasteet.
Ensiksi – tuleminen enemmän kotiin keskittyväksi ja kirkon tukemaksi.
Kaksi vuotta sitten presidentti Nelson sanoi: ”Me myöhempien aikojen pyhät olemme tottuneet ajattelemaan, että ’kirkko’ on jotakin sellaista, mitä tapahtuu seurakuntakeskuksissamme, ja että sitä tukee se, mitä tapahtuu kotona. Me tarvitsemme muutosta tähän malliin – –. [Tarvitsemme] kotiin [keskittyvän kirkon], jota tukee se, mitä tapahtuu [meidän rakennuksissamme].”12 Miten profeetallinen muutos! Kotiin keskittyvä evankeliumin oppiminen on pantu käytäntöön, kun kokouspaikat tilapäisesti suljettiin. Vaikka maailma alkaa palata normaaliin ja me palaamme seurakuntakeskuksiin, me haluamme säilyttää kotiin keskittyvän evankeliumin tutkimisen ja oppimisen mallit, jotka ovat kehittyneet pandemian aikana.
Toinen esimerkki Herran suuressa suosiossa olemisesta on ilmoitus, joka koskee palvelemista korkeammalla ja pyhemmällä tavalla.
Vuonna 2018 presidentti Nelson esitteli palvelutyön muutoksena ”tapaan, jolla huolehdimme toisistamme”13. Pandemia on tuonut lukuisia mahdollisuuksia hioa palvelutyötaitojamme. Palvelutyöveljet ja palvelutyösisaret, nuoret naiset ja nuoret miehet sekä muut ovat ryhtyneet auttamaan pitämällä yhteyttä, keskustelemalla, tekemällä pihatöitä, valmistamalla aterioita, lähettämällä viestejä tekniikan avulla sekä suorittamalla sakramenttitoimituksen sitä tarvitsevien siunaukseksi. Kirkkokin on palvellut muita pandemian aikana jakaen ennen näkemättömän määrän tuotteita ruokapankkeihin, asunnottomien yömajoihin ja pakolaiskeskuksiin sekä toteuttaen hankkeita, joilla autetaan niitä maailman alueita, joissa kärsitään pahimmasta nälästä. Apuyhdistyksen sisaret ja heidän perheensä ovat vastanneet haasteeseen valmistaa miljoonia kasvomaskeja terveydenhuollon henkilöstölle.
Viimeinen esimerkki siunausten saamisesta vastoinkäymisten keskellä on suuremman ilon saaminen temppelitoimitusten paluun myötä.
Tätä kuvaa parhaiten eräs kertomus. Kun sisar Kaitlyn Palmer sai kutsun aloittaa lähetystyö viime huhtikuussa, hän oli innostunut kutsustaan lähetyssaarnaajaksi, mutta aivan yhtä tärkeältä ja erityiseltä tuntui se, että hän menisi temppeliin saamaan oman endaumentin ja solmimaan pyhiä liittoja. Pian sen jälkeen, kun hän oli sopinut endaumenttinsa ajankohdasta, ilmoitettiin, että maailmanlaajuisen pandemian vuoksi kaikki temppelit suljettaisiin tilapäisesti. Saatuaan tämän sydäntäsärkevän tiedon hän sai sitten kuulla, että hän osallistuisi lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen (MTC) opiskeluun virtuaalisesti kotoaan käsin. Näistä pettymyksistä huolimatta Kaitlyn keskittyi pitämään mielialansa korkealla.
Sen jälkeisinä kuukausina sisar Palmer ei koskaan menettänyt toivoa pääsemisestä temppeliin. Hänen perheensä paastosi ja rukoili, että temppelit avautuisivat ennen hänen lähtöään. Kaitlyn aloitti usein MTC-aamun kotonaan sanomalla: ”Onkohan tänään se päivä, jolloin koemme ihmeen ja temppelit avautuvat jälleen?”
Ensimmäinen presidenttikunta ilmoitti 10. elokuuta, että Kaitlynin temppeli avautuisi jälleen eläville suoritettavia toimituksia varten – täsmälleen samana päivänä, jolloin Kaitlynin oli määrä lentää varhain aamulla lähetyskentälleen. Hän ei pystyisi menemään temppeliin ja ehtimään lennolle. Vähäisin toivein hänen perheensä otti yhteyttä temppelinjohtaja Michael Vellingaan saadakseen tietää, olisiko mitään keinoa, jolla heidän rukoilemansa ihme voisi toteutua. Heidän paastoonsa ja rukouksiinsa vastattiin!
Kello 2.00 aamulla, joitakin tunteja ennen kuin lento lähtisi, hymyilevä temppelinjohtaja tervehti temppelin ovella sisar Palmeria ja hänen perhettään, jotka olivat silmät kyynelissä: ”Hyvää huomenta, Palmerin perhe. Tervetuloa temppeliin!” Kun sisar Palmer oli saanut endaumenttinsa, heitä kehotettiin siirtymään nopeasti eteenpäin, sillä seuraava perhe odotti jo temppelin ovella. Palmerit ajoivat suoraan lentoasemalle, ja sisar Palmer ehti juuri ajoissa lennolleen kohti lähetyskenttää.
Temppelitoimitukset, joihin emme ole voineet osallistua useaan kuukauteen, tuntuvat suloisemmilta kuin aiemmin olemme kuvitelleet, kun temppelit eri puolilla maailmaa avautuvat vaiheittain uudelleen.
Lopuksi pyydän teitä kuuntelemaan profeetta Joseph Smithin rohkaisevia, innostuneita, kohottavia sanoja. Ei mitenkään arvaisi, että hän on kirjoittanut ne ahdingossa ja eristyksissä, painostuksen ja rajoitusten alaisena kotona Nauvoossa piiloutuessaan niiltä, jotka yrittivät vangita hänet laittomasti:
”Nyt, mitä me kuulemme evankeliumissa, jonka olemme saaneet? Ilon äänen! Laupeuden äänen taivaasta ja totuuden äänen maasta, ilosanoman kuolleille, ilon äänen eläville ja kuolleille, suuren ilon ilosanoman. – –
Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa? Kulkekaa eteenpäin älkääkä taaksepäin. Rohkeutta, – – ja eteenpäin, eteenpäin voittoon! Riemuitkoot sydämenne ja iloitkoot ylenpalttisesti. Maa puhjetkoon laulamaan.”14
Veljet ja sisaret, uskon, että jonakin päivänä jokainen teistä katsoo taaksepäin peruutettuja tapahtumia sekä murhetta, pettymyksiä ja yksinäisyyttä, jotka liittyivät haasteellisiin aikoihin, joita elämme, ja näkee niiden jäävän suurten siunausten sekä lisääntyneen uskon ja todistuksen varjoon. Uskon, että tässä elämässä ja tulevassa elämässä teidän ahdinkonne, teidän ammonihanne, teidän libertyn vankilanne pyhitetään teidän hyväksenne.15 Rukoilen, että Nefin lailla voimme myöntää ahdingot elinpäiviemme aikana ja samanaikaisesti tunnustaa, että olemme Herran suuressa suosiossa.
Päätän todistukseeni Jeesuksesta Kristuksesta – Hänestä, jolle ahdingot olivat tuttuja ja joka osana ääretöntä sovitustaan laskeutui kaiken alapuolelle.16 Hän ymmärtää meidän murhettamme, kipuamme ja epätoivoamme. Hän on meidän Vapahtajamme, meidän Lunastajamme, meidän toivomme, meidän lohtumme ja meidän Pelastajamme. Tästä todistan Hänen, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessään. Aamen.