”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni”

Ensimmäiset myöhempien aikojen pyhien käännynnäiset Suomessa kastettiin 1870- ja 1880-luvuilla, kun Skandinavian lähetyskentän johtohenkilöitä ja lähetyssaarnaajia uskaltautui lähtemään Ruotsista itään. Suomea hallitsi tuolloin Venäjän keisarikunta ja vähemmistöuskontoja koskeneet lain rajoitukset tekivät saarnaamisesta vaikean ja vaarallisen hankkeen. Näistä esteistä huolimatta joukko ihmisiä, jotka kuulivat lähetyssaarnaajien sanoman, otti vastaan palautetun evankeliumin ja pysyi siihen sitoutuneena tulevina vuosikymmeninä.

Varhaiset suomalaiset myöhempien aikojen pyhien yhteisöt syntyivät ruotsinkielisillä alueilla pitkin rannikkoa. Vuonna 1875 ruotsalaisveljekset Carl ja Johan Sundström lähetettiin lähetyssaarnaajina Suomeen, ja vuonna 1876 he kastoivat käännynnäisiä ja perustivat lähetysseurakunnan Nikolainkaupunkiin (nykyinen Vaasa). Vuosina 1879–1880 lähetyssaarnaaja Per Olof Pettersson (joka tunnettiin myöhemmin Utahissa nimellä Peter O. Peterson) kävi Pietarsaaren (Jakobstad) alueella, jonne oli perustettu lähetysseurakunta vuonna 1877, ja löysi uusia käännynnäisiä Luodosta (Larsmo). Näiden käännynnäisten joukossa oli Anders Johansson, hänen vaimonsa Lovisa Eriksdotter ja muita sukulaisia. Anders uskoi heti evankeliumiin väittäen, kuten hänen sanojaan myöhemmin toistettiin, että ”se meni hänen luidensa ytimeen”.

Usean vuosikymmenen ajan näillä myöhempien aikojen pyhillä ei juurikaan ollut yhteyttä kirkkoon niiden vaikeuksien vuoksi, joita lähetyssaarnaajat olivat kohdanneet Suomessa, ja Euroopassa 1900-luvun alkupuolella riehuneiden sotien vuoksi. Silti jotkut kuten Anders ja hänen perheensä pitivät kiinni uskostaan ja kertoivat siitä muille. Anders oli asetettu vanhimmaksi, mutta hän epäröi valtuuttaan kastaa ystävänsä Viktor Bergin ja Herman Rönnkvistin. Koska hän halusi toimia oikein, hän matkusti vuonna 1910 Tukholmaan neuvottelemaan lähetyskentän johtajien kanssa. Vakuututtuaan siitä, että hän voisi kastaa, hän palasi Suomeen ja suoritti nämä toimitukset.

Vaikka vanhin Francis M. Lyman kahdentoista apostolin koorumista oli pyhittänyt Suomen evankeliumin saarnaamiselle vuonna 1903, kirkolla oli edelleen vain satunnaisia yhteyksiä paikallisiin kirkon jäseniin. Andersin kuoltua vuonna 1926 pyhät Suomessa pysyivät eristyksissä ja harvalukuisina, mutta heidän uskonsa kesti. Heidän kokemuksensa ovat esimerkki Herran lupauksesta: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).