Suomalainen rakennusohjelma

Monien vuosien ajan suomalaiset myöhempien aikojen pyhät järjestivät jumalanpalveluksensa ja toimintansa kodeissa, asuinhuoneistoissa ja vuokratiloissa. Ainoa vihitty seurakuntakeskus maassa oli pieni rakennus, joka oli remontoitu kappeliksi Luodossa ja vihitty käyttöön vuonna 1948. Kirkko aloitti kuitenkin 1950-luvun alussa merkittävän hankkeen rakentaa oman seurakuntakeskuksen useisiin kaupunkeihin. Ensimmäinen seurakuntakeskus Suomessa valmistui Hämeenlinnaan vuonna 1959. Se vihittiin käyttöön vuonna 1960, samoin kuin kaksi muuta rakennusta, Lahdessa ja Porissa.

Myöhempien aikojen pyhät osallistuivat seurakuntakeskustensa rakentamiseen lahjoittamalla rahaa ja vapaaehtoistyötä. Kirkko kutsui 1960-luvun varhaisvuosista alkaen suomalaisia pyhiä palvelemaan rakennuslähetyssaarnaajina, joilla oli erityinen tehtävä auttaa seurakuntakeskusten rakentamisessa. Nämä lähetyssaarnaajat latoivat tiiliä, pystyttivät kattoja ja asensivat ikkunoita jokaisessa uudessa hankkeessa.

Paikalliset seurakunnan jäsenet olivat myös hankkeissa mukana. Seurakunnat olivat vastuussa majoituksen ja ruoan tarjoamisesta rakennuslähetyssaarnaajille, ja monet pyhät käyttivät suuren osan vapaa-ajastaan auttamalla rakentamisessa. Jotkut löysivät epätavallisia tapoja olla mukana. Esimerkiksi Haagan seurakunnan jäsenet löysivät vanhan junanvaunun ja varustivat sen ruokasaliksi, jossa seurakunnan jäsenet ruokkivat rakennuslähetyssaarnaajia. Kuopion seurakunnassa Anna-Liisa Rinne, työssäkäyvä yksinhuoltaja ja Apuyhdistyksen johtaja, toimi rakennuspäällikön tulkkina. ”Tuohon aikaan minä olin seurakunnassa ainoa, jolla oli ajokortti”, hän muisteli myöhemmin selittäen, kuinka hänen ”oli hoidettava liiketoimet rakennustarvikkeiden toimittajan kanssa” ja ”valvottava lounaiden viemistä rakennustyömiehille”.

Rakennusohjelma vaati paikallisilta kirkon jäseniltä paljon, mutta työ toi ykseyden tunnetta. Lähetysjohtaja J. Malcolm Asplund huomautti: ”Siellä vallitsi auliuden ja innokkuuden tunne. Siellä vallitsi yhteistyön ja veljeyden henki, joka oli tarttuvaa. Tietenkin oli joitakin erimielisyyksiä, mutta ne unohtuivat pian.” Aina seurakuntakeskuksen valmistuttua seurakunnissa havaittiin ”syvempi yhteisöllisyyden ja ylpeyden tunne toinen toista kohtaan, ja se kestää paljon kauemmin kuin tiilet ja laasti.”