Ystävien kesken

Rohkeus elää evankeliumin mukaan

Haastattelusta seitsemänkymmenen koorumin jäsenen vanhin Erich W. Kopischken kanssa, joka palvelee ensimmäisenä neuvonantajana Euroopan vyöhykkeen johtokunnassa, haastattelijana Hilary M. Hendricks

”Älä pelkää – –. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi.” (Joos. 1:9.)

Isäni Kurt oli nuori poika Puolassa toisen maailmansodan aikaan. Hän oli usein nälissään, kylmissään ja peloissaan. Sitten tapahtui jotakin suurenmoista. Hänen 10-vuotias ystävänsä Otto Dreger kutsui hänet pyhäkouluun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten kanssa. Pyhäkoulussa Kurt ja Otto saivat tietää, että he ovat Jumalan lapsia. He lauloivat lauluja. He oppivat rukoilemaan. Kurt piti siitä, miltä hänestä tuntui, kun hän kävi kirkossa: rauhalliselta ja onnelliselta. Hän pyysi vanhempiaan ja sisartaan lähtemään mukaansa. Ennen pitkää isäni ja hänen perheensä kastettiin. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi auttoi heitä olemaan urheita vaikeina aikoina.

Isäni oli hyvin älykäs ja halusi opiskella yliopistossa. Siihen aikaan viranomaiset siinä maassa, jossa hän asui, valitsivat sen, kuka sai opiskella yliopistossa ja kuka ei. Hallitus ei halunnut ihmisten uskovan Jumalaan. Isälle sanottiin, että hän voisi opiskella yliopistossa vain, jos hän lakkaisi kuulumasta kirkkoon ja puhumasta taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta.

Isä tiesi, ettei hän voisi luopua uskostaan. Sen sijaan hän ja äitini Helga päättivät jättää kotinsa. He nousivat Länsi-Saksaan menevään junaan rukoillen, että heidän sallittaisiin päästä siihen maahan. Rajalla poliisiviranomaiset, jotka tarkastivat junat, eivät tarkastaneet sitä osastoa, jossa vanhempani matkustivat. Niinpä he saivat aloittaa uuden elämän maassa, jossa he voivat palvella Jumalaa. Minä synnyin kaksi kuukautta myöhemmin.

Ihan kuten vanhempani, minäkin tarvitsin rohkeutta elää evankeliumin mukaan. Olin yhden vuoden sotilaana Saksan armeijassa. Useimmat sotilaista käyttivät rumaa kieltä, tupakoivat ja tekivät muita asioita, jotka tiesin sopimattomiksi. Joskus tunsin olevani yksin, mutta yritin aina pitää taivaallisen Isän tasovaatimukset. Esimieheni kunnioittivat sitoutumistani ja antoivat minulle lomia, niin että voin osallistua kirkon toimintaan.

Varusmiespalveluksen viimeisenä iltana sotilas ja hänen ystävänsä juovat yleensä paljon alkoholia ja pitävät meluisat juhlat. Mietin ja rukoilin, mitä minun pitäisi tehdä viimeisenä iltanani. Kun se tuli, sanoin ryhmälle sotilastovereitani: ”Tehdään jotakin sellaista, mitä ei ole tehty koskaan aikaisemmin.” Pukeuduimme parhaimpiimme ja menimme rauhallisesti jättämään hyvästit esimiehillemme armeijassa. Majurimme ei voinut uskoa sitä. Tunsin, että taivaallinen Isä oli johdattanut minua löytämään vastauksen ongelmaani. Katsoessani taaksepäin voin nähdä, että suurimmat siunaukset elämässäni ovat koituneet siitä, että olen noudattanut profeettojen neuvoja ja pitänyt Jumalan käskyt.

Joskus ystäväsi haluavat ehkä sinun tekevän sellaista, minkä tiedät olevan väärin. Älä koskaan unohda lupaustasi elää taivaallisen Isän tasovaatimusten mukaan. Kun yrität noudattaa Hänen käskyjään, Hän siunaa sinua niin, että tiedät, mitä sanoa ja tehdä. Hän auttaa sinua niin, ettet ole peloissasi. Niin kuin isäni ystävä Otto, sinä voit kertoa ystävillesi, mitä tiedät taivaallisesta Isästä ja miten tunnet Hänen rakkautensa. Rohkeudellasi tehdä sitä, mikä on oikein, on suuri vaikutus!

Kuvitus Daniel Lewis; valokuvat vanhin Kopischken luvalla

10-vuotiaana

Veljensä ja sisarensa kanssa

Vanhin Kopischken passi, kun hän oli nelivuotias.