Polttopuiden pinoamista Kuopiossa
Myöhäiskesällä 1968 lähetystyötoverini vanhin Ken Heaton ja minä kävimme osajäsenperheen luona Kuopiossa. Äiti ja tytär olivat kirkon jäseniä mutta isä ei.
Vaimon pyynnöstä opetimme hänelle ja hänen tyttärelleen keskustelut – niin suureen ääneen, että aviomies, joka oli viereisessä huoneessa, kuulisi ne. Kun yritimme saada miehen liittymään seuraan, hän sanoi, ettei hänellä ollut aikaa. Erään kerran hänen selityksensä oli, että takapihalla oli polttopuita, jotka oli pilkottava ja pinottava talven varalle.
”Jos kaikki puut olisi pilkottu ja pinottu, antaisitteko meidän opettaa teitä?” kysyimme.
”Toki”, hän vastasi. Mutta puita oli niin paljon, hän lisäsi, että häneltä veisi pitkän aikaa ennen kuin hän saisi työn tehtyä.
Joitakin päiviä myöhemmin odotettuamme, että mies lähtisi töihin, toverini ja minä palasimme perheen luo. Vaimon luvalla käytimme koko päivän puiden pilkkomiseen ja pinoamiseen. Saimme työn päätökseen viideltä iltapäivällä juuri ennen kuin perheen isä palasi kotiin. Emme olisi malttaneet odottaa kunnes näkisimme hänen ilmeensä, mutta kiiruhdimme pois ennen kuin hän yllättäisi meidät. Ajettuamme pyörillämme kotiin ja siistiydyttyämme poljimme takaisin perheen luo noin seitsemän aikoihin illalla.
”No niin, puut on pilkottu!” julistimme. ”Annatteko nyt meidän opettaa teitä?”
Mies voi vain hymyillä, nyökätä ja tulla seuraamme olohuoneeseen. Muutaman viikon kuluttua, kun tämä hyvä veli oli kuullut lähetystyökeskustelut, hänet kastettiin ja konfirmoitiin.
”Kaikki puut on pilkottu!” julistimme. ”Annatteko nyt meidän opettaa teitä?”