Synnytyksen jälkeisen masennuksen käsitteleminen Evankeliumin näkökulma

Lynn Clark Callister

Brigham Youngin yliopiston professori, terveydenhoidon laitos

Kun nainen kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, on tärkeää, että hän saa tukea mieheltään, omaisiltaan ja muilta.

Yritettyään neljä vuotta saada vielä yhtä lasta Anna (nimet on muutettu) ja hänen miehensä olivat kiitollisia tyttärensä syntymästä. Anna huomasi kuitenkin, että oli ylivoimaista sopeutua vastasyntyneen tarpeisiin ja pitää samalla huolta heidän pojistaan. Hän huomasi vajoavansa masennukseen huolimatta parhaista yrityksistään saada kaikki sujumaan ja säilyttää normaaliuden tunne. Anna kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Kaikki äidit, myös Anna, tietävät, että lapsen saamisen ”pitäisi” olla onnellista aikaa ja että uusien äitien ”pitäisi” olla kiitollisia tästä suunnattomasta siunauksesta elämässään. Silti on naisia, joiden kohdalla synnytyksen jälkeiset mielialahäiriöt vähentävät merkittävästi näitä onnellisia tunteita. Synnytyksen jälkeinen masennus ilmenee monin tavoin, ja sillä voi olla fyysisiä, emotionaalisia ja jopa hengellisiä vaikutuksia siitä kärsiviin naisiin. Näillä naisilla saattaa esimerkiksi olla epärealistisia odotuksia itsestään tämän suuren muutoksen aikaan, ja heistä saattaa tuntua, että heidän pitäisi kyetä tekemään kaikki heti itsensä ja vastasyntyneensä puolesta, koska heidän pitäisi olla ”superäitejä” ja ”supervaimoja”.

On tärkeää, että nämä naiset – ja heidän perheensä – ymmärtävät, mitä synnytyksen jälkeinen masennus on (ja mitä se ei ole), tunnistavat oireita, löytävät tehokkaita keinoja käsitellä sitä ja ennen kaikkea tietävät, että toivoa normaalisti toimimisesta on, vaikka kokeekin masennuksen tunteita.

Se, että nainen kokee synnytyksen jälkeistä masennusta, ei tarkoita, että hän on heikko, että hän on tehnyt jotakin väärin tai että hän on itse syypää musertaviin tunteisiinsa. Useimmissa tapauksissa tila on väliaikainen. Synnytyksen jälkeisen masennuksen kuten muidenkin koettelemusten kohtaaminen voi tuoda meitä lähemmäksi Vapahtajaa, kun löydämme keinoja saada hengellistä voimaa. Entinen Nuorten Naisten ylijohtaja Ardeth G. Kapp onkin selittänyt: ”Meillä on tieto Vapahtajastamme, mutta usein juuri vastoinkäymisissämme me todella löydämme Hänet ja tunnemme Hänet ja rakastamme Häntä. – – Voin todistaa omasta elämänkokemuksestani, että jotkin raskaimmista kuormistamme, pettymyksistämme ja murheistamme voivat aikanaan korvautua Jumalan rauhalla, ’joka ylittää kaiken ymmärryksen’ (Fil. 4:7), kun odotamme Herraa (ks. Jes. 40:31).”¹

Enemmän kuin pelkkää ”synnytyksen jälkeistä herkistymistä”

Joissakuissa naisissa synnyttäminen herättää väliaikaisia surun tunteita, joista puhutaan usein synnytyksen jälkeisenä herkistymisenä. Oireisiin – jotka yleensä ilmenevät ensimmäisellä viikolla synnytyksen jälkeen ja voivat kestää jopa kymmenen päivää – voi kuulua itkuisuutta, ärtyneisyyttä, väsymystä, levottomuutta ja emotionaalista herkkyyttä mielialan vaihteluineen. Herkistyminen aiheutuu useimmiten fyysisistä muutoksista, joita äiti kokee, mutta näitä oireita voi pahentaa unenpuute, riittämätön ravinto, haasteellinen vastasyntynyt ja tuen puuttuminen. Herkistymistä on havaittu kaikissa kulttuureissa ympäri maailman, ja se vaikuttaa jopa 80 prosenttiin synnyttäneistä naisista.

Sen sijaan synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, jolla on biokemiallinen perusta. Vaikka kukaan ei tiedä varmasti, mikä sen täsmällinen aiheuttaja on, tutkijat uskovat, että hormonitason vaihtelut, joita raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen tapahtuu, voivat vaikuttaa kemiallisiin muutoksiin aivoissa. Se sekä uuden vauvan saamiseen liittyvät paineet ja väsymys voivat yhdessä johtaa masennukseen. Noin 10 prosenttia synnyttäneistä naisista kokee synnytyksen jälkeistä masennusta, joka ilmenee tyypillisesti neljän viikon kuluessa synnytyksestä mutta voi ilmetä milloin tahansa seuraavan vuoden aikana. Monet synnytyksen jälkeistä masennusta kokevat naiset ovat aiemmin kärsineet masennuksesta. Tähän ryhmään kuuluvien tuoreiden äitien pitäisi tarkoin seurata tunteitaan, niin että he voivat saada apua, mikäli oireita ilmenee ja ne pahenevat.

Jotkut synnytyksen jälkeistä masennusta kokevat naiset alkavat voida paremmin muutamassa viikossa, kun taas toiset eivät tunne olevansa ”oma itsensä” useaan kuukauteen. Mutta apua on saatavissa: oireiden tunnistaminen on ensimmäinen askel siihen, että alkaa taas tuntea olonsa hyväksi.

Oireita

Usein tuore äiti olettaa, että masentuneisuus osoittaa heikkoutta. Hän voi jopa olla huolissaan siitä, että muut arvostavat häntä vähemmän, jos he tietävät, miltä hänestä tuntuu. Näistä ja muista syistä hän ei ehkä kerro oireistaan, ja niin synnytyksen jälkeinen masennus jää diagnosoimatta ja hoitamatta.

John, puhuessaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyvistä perheensä kokemuksista, sanoi: ”Vaimoni Carolyn salasi oireensa kaikilta, jopa minulta. Minun oli vaikea tietää, kuinka paljon hän todella kärsi. Luulen hänen ajatelleen, että piispan vaimona hän ei voinut antaa kenenkään – ei minun, ei ystäviensä, ei äitinsä – tietää, mistä oli kyse.”

Tohtori Cheryl Tatano Beck, tunnettu terveydenhoitoalan tutkija, kutsuu synnytyksen jälkeistä masennusta ”varkaaksi, joka anastaa äitiyden”². Perheenjäsenet ja läheiset ystävät voivat kuitenkin auttaa lieventämään tätä ”varkautta” pitämällä silmällä sen oireita. He huomaavat kenties tuoreen äidin käyttäytymisessä seuraavanlaisia muutoksia:

Masentunut mieliala kestää suurimman osan päivää.
Hän ei enää naura eikä leiki vastasyntyneen kanssa.
Hänen kasvoillaan on alakuloinen tai tyhjä ilme.
Hän on koko ajan surullinen.
Hän huomauttelee vioista, joita hän huomaa itsessään tai vastasyntyneessä.
Hän osoittaa syyllisyyden tai riittämättömyyden tunteita.
Hän ei osaa tehdä päätöksiä tavallisissa asioissa.
Hän ärtyy selvästi etenkin vastasyntyneen rauhattomuuteen tai itkemiseen. (Katso oheisartikkelista ”Synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita”, s. 30, lisää sisäisiä merkkejä, jotka vain äidit itse kenties huomaavat.)

Jos omaiset ja läheiset ystävät luulevat havaitsevansa joitakin näistä oireista mutta eivät ole varmoja siitä, he voivat hienotunteisesti esittää äidille seuraavanlaisia kysymyksiä: ”Tunnetko olevasi alakuloinen [tai masentunut tai toivoton]? Kuinka kauan sinusta on tuntunut siltä?” tai ”Tunnetko, ettei elämässäsi ole iloa?” Kun äiti ja hänen läheisensä tunnistavat oireet, he voivat alkaa saada otteen masennuksesta.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen käsitteleminen

Synnytyksen jälkeisen masennuksen käsitteleminen on tärkeää paitsi naisen hyvinvoinnille niin myös hänen lapselleen ja muulle perheelle. Koska äiti on usein lapsensa sosiaalisen ympäristön keskipiste, hänen mielialansa vaikuttaa lapseen. Ja äidin ja lapsen hyvinvointi vaikuttaa perheen hyvinvointiin.

Koska tämä tila vaikuttaa koko perheeseen, synnytyksen jälkeisen masennuksen käsitteleminen koskettaa koko perhettä. On tärkeää, että nainen saa tukea mieheltään, omaisiltaan ja muilta.

Omaisten ja ystävien tuki. Julkaisun ”Perhe – julistus maailmalle” mukaan ”aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä”³. Tärkeimpiä keinoja synnytyksen jälkeisen masennuksen tuomaan haasteeseen vastaamiseen on vahvistaa avioparin suhdetta ja lisätä aviomiehen herkkyyttä. On välttämätöntä, että tuore äiti saa apua ja tukea aviomieheltään seuraavankaltaisissa asioissa:

kotiaskareista huolehtiminen ja muiden lasten hoitaminen
vierailijoiden määrän rajoittaminen rauhallisen ympäristön vaalimiseksi. (Joidenkuiden naisten kohdalla vierailijat voivat kuitenkin auttaa lievittämään masennuksen oireita.)
äidin auttaminen niin, että hän saa riittävästi lepoa, oikeanlaista ravintoa ja liikuntaa
apu vastasyntyneen hoitamisessa
tiedon hankkiminen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
pappeuden siunausten antaminen sopivalla hetkellä
läsnäolon lahjan antaminen – se, että kuuntelee, välittää ja pelkästään on tuoreen äidin kanssa. Parantava keskustelu, johon liittyy halaus, voi olla vaikka vain yhden lauseen pituinen: ”Tämä on varmaan sinulle hyvin raskasta.”
tuoreen äidin rohkaiseminen hakemaan ammattiapua, mikäli se on tarkoituksenmukaista.

Rachel, joka koki synnytyksen jälkeisen masennuksen kolmannen lapsensa syntymän jälkeen, sanoi: ”Pieninkin tehtävä tuntui ylivoimaiselta, koska olin vailla henkistä ja fyysistä energiaa. Olin hyvin kiitollinen siitä, että aviomieheni oli ymmärtäväinen ja myötätuntoinen ja auttoi minua saamaan apua, jota niin kipeästi tarvitsin.”

Aviomiehen voi olla vaikea ymmärtää synnytyksen jälkeistä masennusta, ja joskus hän voi reagoida hämmennyksellä, turhautumisella, vihalla, syyllisyydellä, levottomuudella tai häpeällä. Hänelle voisi olla hyödyllistä mennä mukaan terapiaan tai lukea lisätäkseen ymmärrystään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja oppiakseen, kuinka hän voi olla eniten avuksi. Kun hän tekee niin, siitä voi olla hyötyä sekä hänelle että hänen vaimolleen.

Johanna, joka kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta saatuaan keskoskaksoset, sanoi: ”Vaikka kokemus oli haastava Samille ja minulle, avioliittomme vahvistui. Suhteestamme tuli läheisempi kuin koskaan aiemmin. Teimme yhdessä työtä asioiden ratkaisemiseksi. Luotin siihen, että saan häneltä pappeuden siunauksia. Me kommunikoimme todella toistemme ja Herran kanssa.”

Sukulaiset ja kirkkoyhteisö voivat lisätä isän antamaa tukea. Kathleen H. Hughes, entinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, puhui omasta synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan ja muilta saamastaan avusta:

”Poikamme syntymän jälkeen – – vajosin hirvittävään masennukseen. Monet sukuni naisista kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja kuten saatatte tietää, noihin aikoihin lääketieteen ammattilaiset eivät juurikaan auttaneet tässä tilassa olevia naisia. Minun oli itse taisteltava irti pimeydestä.

Mutta noita minulle vaikeita aikoja lievensivät ja kevensivät usein seurakunnan ihanat sisaret, jotka hoitivat lapsiani ja jotka hoitivat minua fyysisesti, emotionaalisesti ja hengellisesti – auttaen minua selviytymään siitä emotionaalisesta taistelusta.”⁴

Naiset saattavat saada lisää tukea tuoreiden äitien järjestöistä. Christine, joka asui kaukana sukulaisistaan ja tunsi olevansa yksin ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen, kertoi: ”Kun puhuin muiden talossamme asuvien nuorten äitien kanssa, löysin paljon yhteneväisyyksiä kamppailuissamme. Siitä oli todella apua – ja huomasin itkun sijaan jopa nauravani.”

Ammattiapu. Uudet äidit voisivat harkita ammattiavun hakemista mukaan lukien MAP-perhepalvelujen (ks. www.ldsfamilyservices.org) tai jonkun terveydenhoidon ammattilaisen suositteleman sopivan palveluntarjoajan neuvonta. Psykiatrin tai muun lääkärin määräämä lääkitys voi olla joillekuille välttämätöntä.

Itsestä huolehtiminen. On ratkaisevan tärkeää, että uudet äidit pitävät huolta itsestään lepäämällä mahdollisimman paljon, syömällä ravitsevaa ruokaa ja viettämällä aikaa äitiryhmissä tai lasten leikkiryhmissä.

Koska äitiys on fyysisesti ja henkisesti vaativaa, äitien pitäisi lisäksi asettaa realistisia tavoitteita, joissa on jouston varaa, muistaen, että ”kaikella on – – aikansa” (Saarn. 3:1). Elizabeth, joka synnytti neljä tytärtä vain muutaman vuoden kuluessa, sanoi: ”Kotitöiden tekemistä ja ruoan laittamista ei ole mahdollista lopettaa, kun muut lapset tarvitsevat puhtaita vaatteita ja aterian. Minusta oli hyödyllistä tehdä ihan vähän joka päivä – pestä yksi koneellinen pyykkiä, siivota kylpyhuoneen pesuallas (eikä koko kylpyhuonetta), suunnitella ateriat ja antaa mieheni hoitaa ostokset. On hyvin rohkaisevaa tuntea saavansa joka päivä aikaan jotakin, vaikka vähänkin.”

Muita hyödyllisiä purkautumiskeinoja. Muustakin toiminnasta voisi olla hyötyä synnytyksen jälkeisen masennuksen käsittelemisessä ja voittamisessa:

Kohottavan musiikin kuunteleminen.
Pyhien kirjoitusten ja muiden innoittavien kirjojen lukeminen. Anna kertoi, että hän luki erityisen mielellään 2. Nefin kirjan lukua 4, jossa kuvataan Nefin masennuksen ja epäilyksen tunteita ja sitten hänen kasvavaa ymmärrystään Herran rakkaudesta häntä kohtaan: ”Minun Jumalani on ollut minun tukeni; hän on johdattanut minut ahdinkojeni lävitse” (2. Nefi 4:20).
Päiväkirjan kirjoittaminen. Rachel sanoi: ”Kun kirjoitin päiväkirjaani, kykenin pukemaan syvän epätoivon tunteeni sanoiksi. Se auttoi minua tulemaan tietoisemmaksi siitä, mikä näytti laukaisevan masennuksen tunteita. Sen avulla aloin myös laskea siunauksiani.”
Avun ja lohdutuksen rukoileminen. Anna sanoi: ”Koska olin masentunut, minun oli vaikeampaa tuntea Pyhän Hengen lohdutusta, jota niin kipeästi tarvitsin. Yritin uhmata kielteisiä ääniä, jotka saivat minut tuntemaan itseni heikommaksi ja epäilemään kykyäni voittaa kielteiset tunteeni.” Johanna esitti itselleen ja Herralle tämän kysymyksen syventyessään henkilökohtaiseen rukoukseen ja mietiskelyyn: ”Taivaallinen Isä, mitä minun on tarkoitus oppia tästä?”

Koettelemusten osuus elämässämme

Ymmärrys siitä, että voimme oppia koettelemuksistamme, voi vahvistaa uskoamme silloinkin, kun olemme niiden keskellä. Jumala ei jätä meitä yksin kamppailussamme toivon löytämiseksi. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on neuvonut: ”Jokaiselle, joka kamppailee nähdäkseen tuon valon ja löytääkseen tuon toivon, minä sanon: Älä anna periksi. Jatka yrittämistä. Jumala rakastaa sinua.”⁵ Ja Hän tosiaan rakastaa. Sisar Patricia Holland, vanhin Hollandin vaimo, kehotti kerran meitä palaamaan ”sielumme eheyteen, siihen sisimmän olemuksemme ykseyteen, joka tasapainottaa vaativan ja väistämättömän elämän moninaisuuden”⁶.

Anna selitti läpikäymäänsä prosessia: ”Kun kamppailin voittaakseni synnytyksen jälkeisen masennuksen, pyrin pääsemään pimeyden yläpuolelle ja valoon, Jumalan Pojan valoon. Itkin lukiessani kohdan Jes. 53:3–4 ymmärtäen täysin ensimmäistä kertaa, että Vapahtaja oli ’kipujen mies, sairauden tuttava. – – Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.’ Pidin kiinni lupauksesta, että Vapahtaja oli minun henkilökohtainen Vapahtajani, että Hänet oli lähetetty ’antamaan [meille] kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan’ (Jes. 61:3). Kun kohotin katseeni Vapahtajaan, tajusin täydellisemmin, että Hän tunsi tuskani, että Hän osaisi ymmärtäväisesti auttaa minua, kun kurkottaisin Hänen puoleensa.” ◼

Kuvitus Dilleen Marsh

Omaiset ja läheiset ystävät voivat auttaa lieventämään synnytyksen jälkeistä masennusta tarkkailemalla sen oireita ja tarjoamalla apua ja tukea.

Ymmärrys siitä, että voimme oppia koettelemuksistamme, voi vahvistaa uskoamme silloinkin, kun olemme niiden keskellä.