Rebecca Swain Williams – luja ja järkkymätön
Vaikka tämän varhaisen käännynnäisen perhe suhtautui vihamielisesti kirkkoon, hän pysyi uskollisena ja omistautuneena tälle työlle.
Kesäkuussa 1834 nuori äiti, jonka isä oli tehnyt perinnöttömäksi, kirjoitti rohkean ja liikuttavan kirjeen kertoen palautusta koskevasta vakaumuksestaan. Vaikka Rebecca Swain Williams varmasti tiesi, että oli hyvin epätodennäköistä, että hänen isänsä muuttaisi mielensä, hän pysyi silti lujana odotettavissa olevista seurauksista huolimatta. Hän julisti isälleen Isaacille, että Mormonin kirja ja kirkko olivat totta aivan kuten profeetta Joseph Smith sanoi ja että hän oli kuullut, kun kolme silminnäkijää ”julistivat julkisessa kokouksessa, että he näkivät pyhän enkelin tulevan alas taivaasta ja [tuovan] levyt ja laskevan ne heidän silmiensä eteen”1.
Rebeccan todistus on liikuttava paitsi sen osoittaman voiman myös hänen järkkymättömän todistuksensa ja lannistumattoman tahtonsa vuoksi. Rebecca ei koskaan sallinut uskonsa horjua, vaikka hänen isänsä hylkäsikin hänet ja vaikka hänen miehensä Frederick G. Williams jäikin joksikin aikaa pois kirkosta. Väsymätön ja vankkumaton Rebecca on meille nykyään esimerkkinä siitä, kuinka me voimme pysyä lujina ja järkkymättöminä elämän suurimmissa haasteissa silloinkin kun lähimpämme saattavat torjua uskomme ja hylätä meidät.
Kääntymys kirkkoon
Rebecca Swain syntyi Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa vuonna 1798 perheen kymmenestä lapsesta nuorimpana.2 Kun hän oli noin yhdeksänvuotias, hänen perheensä muutti Niagaraan lähelle Yhdysvaltojen ja Kanadan rajaa. He olivat niin lähellä Niagaran linnaketta, että kuulivat ammuskelun, kun linnakkeeseen hyökättiin vuoden 1812 sodan aikana. Jo nuorena tyttönä Rebecca osoitti pelottomuutensa. Kerran kulkiessaan yksin metsän halki kotiin hän kohtasi polulla karhun. Hän avasi ja sulki kädessään olevaa päivänvarjoa useaan kertaan vasten karhun kasvoja, ja se lähti karkuun.3
Ollessaan 17-vuotias Rebecca matkusti Ontariojärven yli käydäkseen siskonsa luona Detroitissa. Matkalla hän tapasi laivan pitkän tummasilmäisen luotsin Frederick Granger Williamsin. Heidän tiheät tapaamisensa syvensivät kiintymyksen pian rakkaudeksi, ja heidät vihittiin vuoden 1815 loppupuolella. Williamsit muuttivat paikasta toiseen Ohion osavaltion suuren läntisen reservaatin alueella, kunnes asettuivat lopulta Kirtlandiin vuoden 1828 tienoilla. Rebeccan aviomies ryhtyi harjoittamaan lääkitsemistä, ja hänestä tuli kykyjensä ansiosta melko tunnettu, ja Rebecca oppi auttamaan miestään toimenpiteissä. He saivat neljä lasta.
Syksyllä 1830 Kirtlandiin saapuivat ensimmäiset mormonilähetyssaarnaajat. Rebecca kuunteli heitä kiinnostuneena ja osallistui kaikkiin lähetyssaarnaajien kokouksiin. Hän otti mukaan myös lapsensa. Frederick osallistui niin usein kuin hänen lääkintätoimensa sallivat. Yhdessä he tutkivat, keskustelivat ja oppivat, mutta Frederick oli epävarmempi sitoutumisessaan. Samaan aikaan Rebecca vakuuttui evankeliumin totuudellisuudesta.
Perhehistorian kirjoittaja kuvaili Rebeccaa sellaiseksi kuin Eeva oli Eedenin puutarhassa: hän ”näki ensimmäisenä, että oli välttämätöntä” tulla täysivaltaiseksi jäseneksi evankeliumin liitossa.4 Hänet kastettiin lokakuussa 1830.
Frederick oli edelleen kahden vaiheilla. Joskus hän halusi jättää kirkon rauhaan mutta ei lopulta voinut tehdä sitä, koska tunsi vetoa tuohon uuteen pyhään kirjaan, Mormonin kirjaan. Hengen tehdessä työtään hänessä hän ymmärsi evankeliumin olevan totta ja noudatti Rebeccan esimerkkiä menemällä kasteelle.
Omistautunutta palvelemista
Kun kirkosta tuli nopeasti keskeinen osa Frederickin ja Rebeccan elämää, se vaikutti välittömästi heidän perheeseensä. Frederick asetettiin vanhimmaksi heti kasteensa ja konfirmointinsa jälkeen. Jo seuraavana päivänä hän otti innokkaasti vastaan tehtävän lähteä muutaman viikon kuluttua lähetystyöhön Oliver Cowderyn kanssa. He olettivat lähetystyön kestävän kolme viikkoa, mutta todellisuudessa siitä tuli kymmenen kuukauden matka Missouriin. Hänen pitkä poissaolonsa kotoa oli ensimmäinen monista sellaisista vaiheista Rebeccan elämässä. Lähetystyötehtävät ja kutsu ensimmäiseen presidenttikuntaan merkitsivät sitä, että Frederick oli usein poissa. Monien varhaisten mormoninaisten tavoin Rebecca käytti pitkät kuukaudet hoitamalla heidän kotiaan ja kasvattamalla heidän lapsiaan ilman aviomiehensä apua.
Työstä huolimatta Rebecca pysyi uskollisena ja palveli auliisti. Profeetta Joseph Smith ja hänen perheensä asuivat Williamsien kotona jonkin aikaa Smithien muutettua Kirtlandiin. Rebecca osoitti uskollisuutensa profeettaa ja hänen perhettään kohtaan pitäessään heistä huolta koettelevina aikoina. Kerran rähinöitsijäjoukko tuli ja ympäröi talon etsien Josephia. Rebecca antoi Josephille valepuvuksi hilkkansa ja viittansa. Joseph pääsi lähtemään talosta ja kulkemaan joukon läpi turvaan.
Maaliskuussa 1832 Rebeccasta oli jälleen korvaamatonta apua profeetalle, kun rähinöitsijät tunkeutuivat John Johnsonin maatilalle Ohion Hiramissa ja hyökkäsivät raa’asti Joseph Smithin ja Sidney Rigdonin kimppuun. Hakattuaan Sidneyn tajuttomaksi ja yritettyään kaataa myrkkyä Josephin kurkkuun rähinöitsijät kierittelivät profeetan tervassa ja höyhenissä. Kun Emma Smith näki miehensä, hän luuli tervaa vereksi ja pyörtyi.5 Rebecca ja Frederick kaapivat sen yön tervaa Josephin verta vuotavasta ja runnellusta kehosta ja hoitivat Smithien lapsia. Heidän avustaan oli hyötyä, sillä Joseph sai voimaa saarnata seuraavana aamuna.
Evankeliumin eteenpäin viemistä vakaumuksellisesti
Yksi Rebeccan pisimpään elättelemiä toiveita oli, että hänen lapsuudenperheensä, etenkin hänen isänsä, ottaisi vastaan palautetun evankeliumin ja saisi uskon tuomat suuren ilon siunaukset. Rebecca oli Lehin tavoin maistanut Jumalan rakkautta ja halusi jakaa sen niiden kanssa, jotka olivat hänen lähimpiään (ks. 1. Nefi 8:12). Se mielessään Rebecca kirjoitti innokkaana perheelleen kääntymyksestään ja todistuksestaan ja suuresta ilosta, jota hän tunsi kirkon jäsenenä.
Rebeccan kääntymys sai kuitenkin hänen isänsä raivoihin. Tylyssä vastauksessaan isä vaati häntä jättämään kirkon. Mutta Rebeccaa ei horjutettu. Hän vastasi, kuten perhehistorian kirjoittaja kuvailee, että ”hän oli entistä lujempi vakaumuksessaan mormoni-oppien totuudesta”, ja liitti vastaukseensa oman voimallisen todistuksensa.6 Hänen surukseen tämä kirje ei saanut aikaan hänen toivomiaan tuloksia. Hänen isänsä uhkasi jättää hänet perinnöttömäksi ja vannoi katkaisevansa kaiken yhteydenpidon häneen, ellei hän jättäisi kirkkoa.
Siltikään Rebecca ei taipunut vaan jatkoi työtään evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Vuonna 1834 hän kirjoitti toisen kirjeen – ainoan, joka on jäänyt jäljelle – isälleen ilmaisten uskonsa syvyyden ja tuskan, jota hän tunsi siitä, että isä kieltäytyi hyväksymästä mitään, mikä liittyi mormoneihin.
Hänen isänsä oli lukenut sanoma-lehtikirjoituksia, joissa hyökättiin kirkkoa vastaan, etenkin niitä, jotka liittyivät Mormonin kirjaan ja kolmen silminnäkijän todistukseen, ja yritti saada Rebeccan näillä perusteilla luopumaan kirkosta.
”Minulle tuottaa tuskaa kuulla, että mielesi on niin levoton Mormonin kirjan johdosta”, Rebecca kirjoitti. Lainaten kohtaa Mormonin kirjasta ja Joseph Smithin uusista ilmoituksista Rebecca todisti Mormonin kirjasta. Hän selitti myös, että kirjassa profetoitiin, että sen silminnäkijöiksi valittaisiin kolme henkilöä. Todisteena hän lainasi muinaista profeetta Eteriä, joka sanoi, että totuus kirjasta vahvistettaisiin ”kolmen todistajan suulla” (Et. 5:4).7
Sitten Rebecca kuvaili, kuinka hän oli nähnyt itse kolme silminnäkijää – David Whitmerin, Martin Harrisin ja Oliver Cowderyn – ja kuullut heidän todistavan, että he olivat nähneet enkelin ja kultalevyt. Puolustettuaan heidän todistustaan ja luonnettaan hän kehotti isäänsä tutkimaan työtä edelleenkin. Sillä, hän kirjoitti isälleen, jos ”sinä ja äiti tietäisitte tähän työhön liittyvät olosuhteet kuten me tiedämme, olen varma siitä, että te uskoisitte siihen”.8
Toistaen Mormonin kirjan lopussa olevan Moronin lupauksen Rebecca anoi perhettään pyytämään, että Jumala ”valaisisi [heidän] mielensä totuuden tiellä”. Ja sitten hän aikoi lähettää heille lähetyssaarnaajan, joka ”kykenee opettamaan evankeliumia niin kuin se on Jeesuksessa”, auttaakseen heitä edelleen.9 Kävi kuitenkin niin, ettei hänen isänsä halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa.
Jopa Rebeccan kirjeet veljelleen Johnille – jonka kanssa hän oli erityisen läheinen – palautettiin avaamattomina. Yhden palautetun kirjeen taakse John oli kirjoittanut: ”Isä kieltää minua lukemasta kirjettäsi tai kirjoittamasta sinulle. Hyvästi, ja Jumala siunatkoon sinua aina. Veljesi John.”10
Rebeccan lähetystyöpyrkimykset onnistuivat kuitenkin hänen vanhimman siskonsa Sarah Swain Clarkin kohdalla. Sarah liittyi kirkkoon Michiganissa vuonna 1832. Sarahin tyttäretkin liittyivät kirkkoon ja pysyivät uskollisina koko elämänsä ajan.
Uskollisena loppuun asti
Isänsä valintojen tuomasta murheesta ja tuskasta huolimatta Rebecca rakasti silti isäänsä. Rebecca kirjoitti: ”Sydämeni itkee verisukulaisteni vuoksi. – – Rukoilen Herraa lohduttamaan sinua viimeisinä päivinäsi Hänen Pyhällä Hengellään, ja olkoot ne parhaita päiviäsi. – – Toivon, että mielesi on tyyni tämän työn suhteen. Voit olla varma siitä, että me pysymme lujina tässä asiassa tietäen, että Herra on peräsimessä.”11
Rebeccan oli kamppailtava isänsä epäuskon lisäksi myös niiden ongelmien kanssa, jotka aiheutuivat hänen miehensä horjuvasta sitoutumisesta kirkkoon. Vuosina 1837 ja 1838 hänen miehensä Frederick, joka oli tuolloin ensimmäisen presidenttikunnan jäsen, oli toistuvasti eri mieltä muiden kirkon johtohenkilöiden kanssa. Hän jopa jätti kirkon joksikin aikaa, ja hänet erotettiin. Ei ehtinyt kulua kauankaan, kun Frederick kuitenkin nöyrtyi, liittyi kirkkoon uudelleen ja kuoli kirkon täysivaltaisena jäsenenä. Meillä ei ole merkintää Rebeccan tunteista tuona aikana, mutta hän ei katunut uskollisuuttaan pyhille vaan pysyi omistautuneena.
Kun huhut Frederickin erimielisyydestä saavuttivat Rebeccan isän New Yorkissa, Isaac toivoi, että Rebeccakin kieltäisi uskonsa. Rebecca lähetti hänelle kuitenkin kirjeen, joka osoitti hänen jatkuvaa uskollisuuttaan. Luettuaan hänen vastauksensa Isaac pudisti hitaasti päätään ja sanoi: ”Ei ainuttakaan sanaa parannuksesta.”12
Rebecca puolusti edelleen uskollisesti Joseph Smithiä ja palautettua kirkkoa. Ja huolimatta uhrauksista, joita Rebecca joutui tekemään valitessaan kirkon eikä isäänsä, hän kunnioitti edelleen isäänsä. Hän arvosti sitä, mitä hänen isänsä oli hänelle opettanut, ja ilmaisi rakkautensa ja kiitollisuutensa isäänsä kohtaan. Hän päätti vuoden 1834 kirjeensä huomauttamalla, että hän muistaisi ”aina opetuksen – – jota olen saanut rakkaalta isältäni”13.
Rebeccan isä kuoli vuonna 1839. Vain kolme vuotta myöhemmin Rebecca menetti aviomiehensä. Näistä tuskallisista vaikeuksista huolimatta hänen uskonsa ja rohkeutensa kestivät. Kun pyhät matkasivat länteen kohti Utahia, hän matkusti poikansa Ezran perheen kanssa ja ajoi omaa valjakkoaan. Myöhemmin hän ryhtyi hoitamaan maatilaa Mill Creekissä. Kun Suolajärven tabernaakkelia rakennettiin ja pyhiä pyydettiin lahjoittamaan, mitä pystyivät, hän antoi sarjan hopealusikoita, joita voitiin käyttää tarjottimien valmistamiseksi sakramenttipöydälle. Ja viimein vuonna 1860, kun presidentti Brigham Young kutsui hänen perheensä asuttamaan kaukaista Cachen laaksoa Utahissa, hän – vaikka olikin hyvin hauras – muutti auliisti taas kerran, ajaen jälleen omaa valjakkoaan.
Rebecca kuoli Utahin Smithfieldissä 25. syyskuuta 1861. Hän pysyi uskollisena uskonkäsityksilleen, tiedolleen totuudesta ja sille, mitä oli kokenut. Hän pysyi lujana ja järkkymättömänä loppuun asti (ks. Moosia 5:15).
Kuvitus Richard Hull