Me puhumme Kristuksesta
Tehkää parannus, kääntykää Herran puoleen ja parantukaa
”Katso, se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42).
Äskettäin eräs hyvä ja uskollinen nainen, jonka tunnen, loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa. Muiden vammojen ohella häneltä murtui kylkiluita ja nikamia. Toipuminen edellytti muun muassa, että hän piti tukea selässään ja niskassaan, niin ettei hän kykenisi liikuttamaan niitä. Tuki näytti hyvin epämukavalta. Mutta se oli välttämätön. Tuon keinon ansiosta hänen selkänsä ja niskansa pystyivät parantumaan.
Parannus on kuin tuo tuki. Kun teemme syntiä, me aiheutamme vammoja sielullemme, ja tarvitaan jumalallista hoitoa, jotta meistä tulee jälleen terveitä. Parannus tarjoaa keinon, jonka ansiosta Vapahtaja voi sovituksen voimalla parantaa meidät (ks. 3. Nefi 9:13). Vaikka jokin osa parannuksenteosta ei ole mukavaa – kuten tuki murtuneessa selässä ei ollut – meidän pitää siitä huolimatta tehdä parannus.
Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Todellinen parannus tuo meidät takaisin tekemään sitä, mikä on oikein. Voidaksemme tehdä todellisen parannuksen meidän on tunnistettava syntimme ja tunnettava katumusta eli Jumalan mielen mukaista murhetta sekä tunnustettava nuo synnit Jumalalle. Jos syntimme ovat vakavia, meidän on tunnustettava ne myös pappeusjohtajallemme, jolla on valtuus. Meidän tulee pyytää Jumalalta anteeksiantoa ja meidän on tehtävä kaikki voitavamme korjataksemme kaiken tekojemme aiheuttaman vahingon. Parannus tarkoittaa mielen ja sydämen muutosta – lopetamme väärien tekojen tekemisen ja alamme tehdä sitä, mikä on oikein. Se saa aikaan uudenlaisen asenteen Jumalaa, itseämme sekä elämää kohtaan yleensä.”1
Kun olemme tehneet täydellisen parannuksen, tuloksena on paraneminen ja tunnemme helpotusta ja onnea. Dorothy J. R. White on kirjoittanut:
Muista, että poskille vuotavat kyyneleet
pesevätkin sisältä puhtaaksi.2
Herra pyytää hellittämättä, rakastaen ja taivutellen, että me teemme parannuksen, koska Hän haluaa parantaa meidät. Hän kärsi ruumiissaan ja hengessään ottaakseen päälleen rangaistuksen synneistämme, jos me teemme parannuksen. Hän selittää:
”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;
mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,
mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa –
kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi.
Ja nyt, minä jälleen käsken sinua tekemään parannuksen.” (OL 19:16–20.)
Tehkäämme parannus nyt, kääntykäämme Herran puoleen ja parantukaamme.
Tuhlaajapoika palasi nöyränä isänsä luo ja sanoi: ”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.” (Luuk. 15:21.) Hänen isänsä toivotti hänet tervetulleeksi kotiin. Samoin taivaallinen Isämme ottaa meidät vastaan, kun me teemme parannuksen.
James Tissotin teos Tuhlaajapojan paluu