2011
Välimies Jeesus Kristus
Huhtikuu 2011


Välimies Jeesus Kristus

Artikkelista ”Välimies”, Valkeus, lokakuu 1977, s. 59–61.

Jeesus Kristus, Välimiehemme, maksaa hinnan, jota me emme kykene maksamaan, jotta voimme palata asumaan taivaallisen Isämme luo.

President Boyd K. Packer

Saanen kertoa teille erään kertomuksen – vertauksen:

Oli kerran mies, joka halusi erästä asiaa hyvin paljon. Se tuntui tärkeämmältä kuin mikään muu hänen elämässään. Saadakseen haluamansa asian hän otti suuren velan.

Häntä oli varoitettu ottamasta niin suurta velkaa, ja erityisesti häntä oli varoitettu velkojastaan. Mutta hänestä tuntui erittäin tärkeältä saada sitä, mitä hän halusi saada juuri nyt. Hän oli varma siitä, että hän voisi maksaa sen myöhemmin.

Niinpä hän allekirjoitti sopimuksen. Hän maksaisi velan sitten joskus. Hän ei huolehtinut siitä kovin paljon, koska eräpäivä tuntui olevan niin kaukana. Hänellä oli nyt se, mitä hän halusi, ja vain se tuntui tärkeältä.

Velkoja oli aina jossakin taustalla hänen ajatuksissaan, ja hän suoritti silloin tällöin [pieniä] lyhennyksiä ajatellen jotenkin, ettei tilinteon päivä [jolloin hänen pitäisi maksaa koko velka takaisin] tosiasiassa koskaan tulisi.

Oikeudenmukaisuus vai armo?

Mutta se päivä tuli, niin kuin se aina tulee, ja sopimus erääntyi. Velkaa ei ollut maksettu kokonaan. Hänen velkojansa saapui ja vaati maksua kokonaisuudessaan.

Vasta silloin hän tajusi, että hänen velkojallaan oli paitsi valta ottaa haltuunsa kaikki, mitä hän omisti, myös valta heittää hänet vankilaan.

”En voi maksaa sinulle, sillä minä en kykene siihen”, hän tunnusti.

”Silloin”, sanoi velkoja, ”me otamme omaisuutesi, ja sinä joudut vankilaan. Sinä suostuit siihen. Se oli oma valintasi. Sinä allekirjoitit sopimuksen, ja nyt se täytyy panna täytäntöön.”

”Etkö voi pidentää aikaa tai antaa velkaa anteeksi?” velallinen anoi. ”Järjestä jotenkin niin, että minä saan pitää sen, mitä minulla on, enkä joudu vankilaan. Kai sinä uskot armoon? Etkö halua osoittaa armoa?”

Velkoja vastasi: ”Armo on aina niin yksipuolista. Siitä olisi hyötyä vain sinulle. Jos minä osoitan sinulle armoa, minä jään vaille maksua. Minä vaadin oikeutta. Uskotko sinä oikeuteen?”

”Minä uskoin oikeuteen, kun allekirjoitin sopimuksen”, velallinen sanoi. ”Se oli silloin minun puolellani, joten ajattelin sen suojelevan minua. En tarvinnut silloin armoa enkä uskonut tarvitsevani sitä koskaan.”

”Oikeus vaatii, että sinä maksat sopimuksen mukaan tai kärsit rangaistuksen”, vastasi velkoja. ”Se on laki. Sinä olet suostunut siihen, ja niin täytyy tapahtua. Armo ei voi ryöstää oikeudelta.”

Siinä he olivat: toinen jakamassa oikeutta, toinen anomassa armoa. Kumpikaan ei voinut päästä voitolle muutoin kuin toisen kustannuksella.

”Jos et anna velkaa anteeksi, ei ole mitään armoa”, rukoili velallinen.

”Jos teen sen, ei ole mitään oikeutta”, oli vastaus.

Näytti siltä, että molempia lakeja ei voisi noudattaa. Ne ovat kaksi iankaikkista ihannetta, jotka tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään. Eikö ole olemassa mitään keinoa, jolla oikeudenmukaisuuden ja myös armon vaatimukset voidaan täysin tyydyttää?

On olemassa eräs keino! Oikeudenmukaisuuden laki voidaan tyydyttää täysin ja armo voidaan toteuttaa täysin – mutta siihen tarvitaan joku muu. Ja niin tapahtui tällä kertaa.

Velallisen välimies

Velallisella oli eräs ystävä. Hän tuli apuun. Hän tunsi velallisen hyvin. Hän ajatteli tämän olleen mieletön, kun oli saattanut itsensä sellaiseen ahdinkoon. Siitä huolimatta hän halusi auttaa, koska rakasti tätä. Hän astui heidän väliinsä, kääntyi velkojan puoleen ja esitti seuraavan tarjouksen: ”Minä maksan velan, jos sinä vapautat velallisen sopimuksestaan, niin että hän voi pitää omaisuutensa eikä joudu vankilaan.”

Kun velkoja pohti tarjousta, välimies lisäsi: ”Sinä vaadit oikeutta. Vaikka hän ei voi maksaa sinulle, minä teen sen. Sinä saat oikeudenmukaisen kohtelun etkä voi pyytää enempää. Se ei olisi oikeudenmukaista.”

Ja niin velkoja suostui.

Välimies kääntyi sitten velallisen puoleen. ”Jos minä maksan velkasi, hyväksytkö minut velkojaksesi?”

”Oi kyllä, kyllä”, huudahti velallinen. ”Sinä pelastat minut vankilasta ja osoitat minulle armoa.”

”Siinä tapauksessa”, sanoi hyväntekijä, ”sinä maksat velan minulle ja minä määrään ehdot. Se ei tule olemaan helppoa, mutta se on mahdollista. Minä järjestän siihen keinon. Sinun ei tarvitse mennä vankilaan.”

Ja niin tapahtui, että velkoja sai täyden maksun. Häntä oli kohdeltu oikeudenmukaisesti. Mitään sopimusta ei ollut rikottu. Velallinen puolestaan oli saanut armon. Molemmat lait oli täytetty. Koska oli olemassa välimies, oikeus oli saanut koko osansa ja armo oli täysin tyydytetty.

Meidän Välimiehemme

Me jokainen elämme eräänlaisen hengellisen velan turvin. Jonakin päivänä velka erääntyy ja maksua vaaditaan. Suhtaudummepa siihen nyt kuinka välinpitämättömästi tahansa, niin kun tuo päivä tulee ja ulosmittaus on väistämättä edessä, katsomme ympärillemme levottoman tuskaisina etsien jotakuta, ketä tahansa, joka auttaisi meitä.

Ja iankaikkisen lain mukaan armoa ei voi antaa, ellei ole jotakuta, joka on sekä halukas että kykenevä ottamaan velkamme ja maksamaan hinnan ja sopimaan lunastuksemme ehdot.

Ellei ole välimiestä, ellei meillä ole ystävää, oikeuden koko painon on langettava meidän päällemme. Täysi hyvitys jokaisesta rikkomuksesta, kuinka vähäpätöisestä tai kuinka syvästä tahansa, tullaan vaatimaan meiltä viimeiseen asti.

Mutta tietäkää tämä: Totuus, suurenmoinen totuus julistaa, että sellainen Välimies on olemassa. ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1. Tim. 2:5). Hänen kauttaan armo voidaan täysin ulottaa meihin jokaiseen rikkomatta oikeudenmukaisuuden iankaikkista lakia.

Armon antaminen ei ole automaattista. Se tapahtuu tekemällä liitto Hänen kanssaan. Se tapahtuu Hänen ehdoillaan, Hänen auliilla ehdoillaan, joihin kuuluu ehdottoman välttämättömänä upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi.

Oikeudenmukaisuuden laki voi suojella koko ihmiskuntaa, ja kerran jokainen meistä yksilönä voi saada armon lunastavan ja parantavan siunauksen.

Kuvitus Dan Burr