Palvelemme kirkossa
Neuvostojen siunaamia
Julkaisusta Counseling with Our Councils, 1997, s. 15–17.
Palvellessani monia vuosia sitten piispana eräs perhe seurakunnassamme koki kriisin, kun isä menetti työpaikkansa. Olin huolissani heidän hyvinvoinnistaan ja kävin heidän kotonaan keskustellakseni heidän kanssaan ja tarjotakseni kirkon apua. Yllättävää kyllä, he olivat haluttomia ottamaan vastaan tarjoukseni väliaikaisesta avusta, ja niinpä vein asian seurakuntaneuvostoon. Rakastavan luottamuksellisuuden ilmapiirissä kerroin neuvoston jäsenille huoleni tästä hienosta perheestä ja pyysin heiltä ideoita siitä, kuinka voisimme olla heille siunaukseksi.
Apuyhdistyksen johtajamme tarjoutui puhumaan äidin kanssa varmistuakseen heidän ajallisista tarpeistaan ja työskennelläkseen heidän kanssaan heidän mahdollisesti tarvitsemiensa hyödykkeiden hankkimiseksi – mikä olikin hänen tehtävänsä kirkon ohjelman mukaisesti. Muutamassa päivässä hän oli saanut tehtyä sen, mihin minä en ollut kyennyt, ja perhe otti nöyränä ja kiitollisena vastaan hyödykkeinä annetun avun. Vanhinten koorumin johtaja neuvotteli perheen isän kanssa – mikä oli tietenkin hänen oikeutensa ja velvollisuutensa – ja etsi hänen kanssaan keinoja löytää töitä. Nuorten Miesten johtajamme pani merkille, että perheen talo oli kovasti maalaamisen tarpeessa, ja hän järjesti pappinsa tekemään ylipappien ryhmän kanssa yhteistyötä talon maalaamiseksi.
Keskustellessani vanhempien kanssa sain tietää, että heillä oli paljon velkaa ja he olivat jäljessä asuntolainansa lyhennyksissä. Hyväksyttyjä huoltotyön ohjeita noudattaen tiedustelin, voisivatko heidän sukulaisensa auttaa, mutta sain niukasti tietoja. Apuyhdistyksemme johtaja kykeni kuitenkin saamaan selville, että äidillä oli varakas veli.
”Ei ole mitään syytä ottaa häneen yhteyttä”, äiti sanoi. ”Emme ole edes puhuneet vuosiin.”
Ymmärsin hänen pulmansa, mutta silti minusta tuntui, että oli tärkeää noudattaa kirkon järjestystä. Ja niinpä neuvottelin äidin kanssa ja sain häneltä viimein luvan ottaa yhteyttä veljeen, joka asui eräässä kaukaisessa kaupungissa. Soitin veljelle ja selitin vaikeat olosuhteet, joissa hänen nuorempi sisarensa eli. Kolmen päivän päästä veli saapui Salt Lake Cityyn ja auttoi sisarensa raha-asioiden järjestämisessä. Sillä välin vanhinten koorumin johtajamme auttoi aviomiestä löytämään vakituisen ja hyvätuloisen työpaikan.
Tärkeämpää oli kuitenkin, että heistä tuli tiiviimpi ja yhtenäisempi perhe. En taida koskaan unohtaa sitä hellää hetkeä, kun perheen äiti ja hänen veljensä tapasivat jälleen toisensa vuosien etäälläolon jälkeen. Vaikka veli oli loitontunut kirkosta, he kokivat heti henkisen siteen. Sen johdosta veli palasi ajan myötä täysin aktiiviseksi kirkossa ja uudisti suhteensa perheeseensä.
Kaikki tämä tapahtui uskollisen seurakuntaneuvoston innoitetun työn ansiosta sen toimiessa ohjelman mukaan, jonka Jumala on hahmotellut lapsiaan varten palvelijoidensa välityksellä.