Halusin vain PÄÄSTÄ IRTI
Kuinka olen voittamassa riippuvuuteni pornografiaan?
Kamppailuni pornografian kanssa alkoi nuoruudessani, kun muut tutustuttivat minut sopimattomaan aineistoon ja käyttäytymiseen. Evankeliumi ei ollut silloin merkittävä osa elämääni. Vaikka perheeni oli käynyt kirkossa ollessani alkeisyhdistysikäinen, lakkasimme kokonaan käymästä siinä vaiheessa kun olin 13- tai 14-vuotias. Sen johdosta evankeliumin opetuksilla ei ollut juurikaan osaa päätöksenteossani.
Mieleeni ei koskaan juolahtanut kertoa vanhemmilleni, mihin naapurit ja niin kutsutut ystävät minua tutustuttivat. Minua hävetti liikaa ottaa puheeksi, mitä olin nähnyt ja kokenut. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka sen kanssa pitäisi menetellä. Riippuvuuteni pornografiasta pysyi salaisuutena seuraavien vuosikymmenten ajan.
Evankeliumin vaikutus
Vähän ennen kuin sain käytyä lukion, tapahtui näennäisen pieni ihme, tapahtuma, joka kääntäisi elämäni toiseen suuntaan. Vaikka tekoni ja evankeliumin tasovaatimukset olivat kaukana toisistaan, noudatin eräänä sunnuntaiaamuna voimakasta tunnetta lähteä kirkkoon ja maksaa kymmenykset. Kun tulin kappelille, kyselin ihmisiä, jotka tunsin. Yksi henkilöistä, jotka mainitsin, oli ollut Nuorten Miesten johtajani, kun olin ollut diakoni, eli silloin kun olin viimeksi käynyt kirkossa. Hän palveli nyt seurakunnan piispana.
Tuo hyvä piispa auttoi tuomaan minut takaisin kirkkoon. Tunnustin syntini, ja hänen kanssaan työskennellen laadimme edistymissuunnitelman. Tein parannusta usean kuukauden ajan. Etenin pappeudessa. Minulla oli kirkon tehtävä. Minulla meni itse asiassa niin hyvin, että minut kutsuttiin lähetystyöhön, ja kului useita vuosia, jolloin riippuvuuteni oli hallinnassa.
Koukkuun internetissä
Kun palasin kotiin lähetystyöstäni, en kamppaillut pornografian kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, etten päässyt siihen käsiksi. Tilanne muuttui 1990-luvun loppupuolella, kun internet levisi yhä laajemmalle. Törmäsin sattumalta muutamiin pornografisiin kuviin internetissä ja palasin pornografisille sivustoille yhä uudelleen seuraavina kuukausina. Olin jäänyt kiinni verkkoon.
Halusin pyytää apua joltakulta, mutta en tiennyt keneltä – tai kuinka. Kuinka voisin puhua tästä vanhemmilleni? Kuinka voisin myöntää piispalleni, että vaikka olinkin edistynyt niin paljon, en kyennyt lopettamaan osallistumista tähän moraalittomaan käyttäytymiseen? Halusin kiihkeästi lopettaa, mutta heikkouteni hävetti minua niin paljon, etten uskoutunut kenellekään, vaan pidin riippuvuuteni omana tietonani.
En kertonut edes vaimolleni, jonka kanssa menin naimisiin vuonna 2000. Halusin kertoa hänelle kamppailustani seurusteluaikanamme, mutta pelkäsin suunnattomasti, että hän halveksisi minua tai – mikä vielä pahempaa – kieltäytyisi menemästä naimisiin kanssani. Niinpä valehtelin. Ja jatkoin valehtelua avioliitossamme. Huomasin olevani salakähmäinen estääkseni ilmitulon. Kätkin kuvia tietokoneelleni. Kun vaimoni kysyi minulta tietyistä internetlinkeistä, sanoin, etten tiennyt, mistä hän puhui. Riippuvuudet ovat sellaisia. Ne tekevät ihmisistä suuria valehtelijoita. Tiesin, että se oli luomassa kiilaa avioliittoomme ja aiheutti hänelle suurta tuskaa, mutta en suostunut tunnustamaan, että minulla oli ongelma. Tärkeintä minulle ei ollut käytökseni vaan se, millaisena ihmiset minua pitäisivät.
Kaksoiselämäni – ja siitä johtuva Hengen menettäminen – tekivät minut alttiiksi yhä vakavammille synneille uskottomuus mukaan lukien. Vaimollani oli voimakkaita tuntemuksia, että jokin oli vinossa, ja hän kertoi minulle niistä. Suurta katumusta tuntien myönsin, mitä olin tehnyt.
Se oli viheliäisin hetkeni, hetki, jolloin tajusin, että minun oli muututtava. Vastapäätä minua istui nainen, jota rakastin. Hän rakasti minua. Olin pettänyt hänet. Päätin silloin tehdä mitä sitten vaadittiinkin pelastaakseni suhteemme ja perheemme.
Toipuminen
Aloitin säännölliset tapaamiset piispani kanssa käydäkseni läpi parannusprosessin ja kirkon kurinpitotoimet. Hän suositteli, että osallistun MAP-perhepalvelujen tarjoaman riippuvuuksista toipumisen ohjelman kokouksiin. En ollut koskaan kuullut ohjelmasta. Sain tietää, että ryhmä järjesti maksuttomia, luottamuksellisia kokouksia, jotka perustuvat anonyymien alkoholistien 12 askeleeseen sovellettuina kirkon oppeihin ja periaatteisiin.
Myönnän ajatelleeni muutamassa ensimmäisessä kokouksessa: ”Minun ei tarvitse olla täällä. Ei minulla oikeasti ole pornografiaongelmaa. Voin lopettaa milloin tahansa.” Se ei tietenkään ollut totta.
Piispani kannustuksesta kävin kokouksissa edelleen. Ylpeyteni alkoi sulaa pois, ja aloin tehdä työtä ohjelman askelien parissa: rehellisyys, toivo, luottamus Jumalaan, totuus, tunnustaminen, sydämen muutos, nöyryys, anteeksiannon pyytäminen, hyvittäminen ja sovinto, päivittäinen vastuullisuus, henkilökohtainen ilmoitus ja palveleminen. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan elin ”raitista” elämää, pornografiasta vapaata elämää. Toipuminen ei ole koskaan todella ”ohi”, mutta minut oli tutustutettu uudenlaiseen vapauden määrään. Se oli seurausta siitä, että noudattaessani 12 askelta opin ymmärtämään, mistä riippuvuuteni johtui.
Opin, että useimmat ihmiset, jotka kamppailevat riippuvuuksien kanssa, ovat turvautuneet jonkinlaiseen ”itselääkintään” täyttääkseen aukot, joita he tuntevat elämässään. Tuska, suru, yksinäisyys, pelko tai muunlainen vaiva voi toimia alkusysäyksenä, joka voi houkutella ihmiset käyttämään tätä itselääkintää, jotta heistä tuntuisi paremmalta. Jotkut ihmiset käyttävät reseptilääkkeitä. Toiset käyttävät huumeita. Toiset käyttävät alkoholia. Minulle pornografia tarjosi lyhytkestoisen, keinotekoisen ”pikaratkaisun”, jota ajattelin tarvitsevani.
Oli eri asia tietää, mikä laukaisi riippuvuuteni, ja aivan toinen välttää tilanteita, jotka edesauttoivat riippuvuuttani. Tämä asenne edellyttää sitä, että olen valpas 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa koko lopun elämäni. En voi mennä verkkoon ”vain selailemaan” sivustoja. Itse asiassa, jos olen yksikseni, en käytä internetiä lainkaan. En voi katsoa jotakin mainosta ja viljellä ajatuksia mielessäni. Meillä ei ole kotona kaapelitelevisiota. Kun ajan töihin, vältän tiettyjä katuja, koska tiedän, että katujen varsilla on mainoksia, jotka voisivat herättää sopimattomia ajatuksia. Jos alan lipsua ja ajatukseni alkavat harhailla, voimaa saadakseni käännyn vaimoni tai piispani puoleen ja rukoilen.
Riippuvuuteni vaikuttaa elämäni pienimpiinkin yksityiskohtiin, mutta näihin varotoimiin ryhtyminen on sen arvoista. En voi laiminlyödä näitä puolustuskeinoja, koska tiedän, mitä riippuvuuteni voi tehdä minulle ja rakkailleni.
Turvautuminen Jumalaan
Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään pahan välttämisestä. Minun täytyy myös jatkuvasti ja tietoisesti pyrkiä kääntymään hyvän puoleen. Useat 12 askeleesta ovat auttaneet minua tekemään niin lähentämällä minua Jumalaan.
Joka päivä herättyäni laskeudun polvilleni ja kiitän taivaallista Isää siitä, että saan tilaisuuden tehdä parannuksen synneistäni ja tulla Hänen luokseen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Pyydän, että Hän antaa minun tietää tahtonsa, jotta voin tehdä sen. Pyydän Häntä johdattamaan minut pois kiusauksesta. Rukoilen aivan kuin turvaisin taivaalliseen Isään päivän jokaisena minuuttina – koska niin minä teen – ja pidän tuon rukouksen sydämessäni koko päivän ajan. Rukoilen jälleen joka ilta. Syvennyn myös joksikin aikaa päivittäin pyhiin kirjoituksiin, jotta voin keskittää ajatukseni hyveellisiin asioihin. Ellen tee näistä asioista tapaa, elämässäni ei ole Hengen vaikutusta. Ja jos jään oman onneni nojaan, en ole riittävän vahva vastustamaan kiusausta.
Uskoin pitkän aikaa, että pystyisin omalla tahdonvoimallani voittamaan riippuvuuteni milloin vain haluaisin. Mutta epäonnistuin surkeasti. Jonkin ajan päästä väsyin yrittämään omin avuin, etenkin kun ”omin avuin” ei toiminut. Ymmärsin, etten voisi ilman Herran apua tehdä sitä, mitä minun piti tehdä. Kohta Et. 12:27 auttoi minua ymmärtämään sen paremmin. Herra sanoi Moronille: ”Minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.”
Kun sitten käännyin Hänen puoleensa tehden yhä kaiken voitavani (ks. 2. Nefi 25:23), tajusin, että voisin pärjätä paljon paremmin ja saavuttaa paljon enemmän Hänen avullaan kuin voisin ikinä uneksia turvautumalla omiin ansioihini (ks. Alma 7:14).
Vaimoni ja minä palvelemme nyt ohjaajina riippuvuuksista toipumisen ohjelman kokouksissa. Hän on oppinut – ja auttaa muita ymmärtämään – että sovitus on paitsi niitä varten, jotka tekevät työtä voittaakseen riippuvuuden, myös niitä varten, joihin riippuvuus on vaikuttanut ilman heidän omaa valintaansa. Jos me käännymme Vapahtajan puoleen, Hänen armonsa voi toimia meidän kaikkien elämässä.
Niille, jotka kamppailevat riippuvuuden kanssa, ja heidän rakkailleen voin vakuuttaa, että toivoa on. Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa on aina toivoa.
Toivoa Vapahtajassa
Olen syvästi kiitollinen Jeesukselle Kristukselle, koska Hän pelasti minut kirjaimellisesti synnin kahleista. Riippuvuus on kuin olisi kahleissa, jotka ”kahlitsevat ihmislapsia, niin että heidät viedään pois vankeina alas iankaikkisen kurjuuden ja onnettomuuden kuiluun” (2. Nefi 1:13). Kun ymmärsin olevani vaikeuksissa, en tiennyt, minne kääntyä. Olin epätoivoinen, koska en pystynyt vapauttamaan itseäni ahdingostani. Mutta Herra kykeni vapauttamaan minut. Kun käännyin Hänen puoleensa, Hän oli valmiina auttamaan.
Voin yhtyä Ammonin sanoihin: ”Niin, minä tiedän, että en ole mitään; voimiltani minä olen heikko; sen tähden en kersku itsestäni, vaan kerskun Jumalastani, sillä hänen voimassaan minä voin tehdä kaiken” (Alma 26:12). Tiedän, että Jumala voi auttaa meitä tekemään kaiken, myös vapautumaan riippuvuuden kahleista.