Kotimme, perheemme
Vanhurskaan esimerkin voima
Huhtikuussa 1992 asuin perheineni Utahin Provossa, jonne olimme muuttaneet Kanadasta, jotta voisin suorittaa insinöörin tutkinnon Brigham Youngin yliopistossa. Poikani Jase, joka oli 17-vuotias, oli ystävystynyt erään Krista-nimisen nuoren naisen kanssa.
Yleiskonferenssiviikonlopun lauantai-iltana Jase tuli olohuoneeseen ja kysyi, voisiko hän lainata autoa viedäkseen Kristan pirtelölle. Heitin avaimet hänelle, ja hän meni keittiöön soittamaan Kristalle. Kuulin toisen puolen keskustelusta, joka sujui näin:
”Hei, Krista. Minä täällä, Jase. Mietin, että haluaisitko lähteä pirtelölle.” Hiljaisuus. ”Tarkoitatko pappeuskokouksen jälkeen? No, se sopii. Soitan sitten sinulle. Nähdään.”
Jase sulki puhelimen ja tuli takaisin olohuoneeseen.
”No, lähdetkö ulos hänen kanssaan?” kysyin.
”Hän sanoi, että hän lähtisi mielellään”, Jase vastasi, ”mutta hän pyysi minua soittamaan hänelle takaisin sen jälkeen kun olen tullut pappeuskokouksesta.” Masentunut ilme kasvoillaan Jase livahti huoneeseensa.
Jokin jysähti tajuntaani kuin tonni tiiliä. Olin varttunut aikuiseksi Etelä-Albertassa, lähes 130 kilometrin päässä vaarnakeskuksesta. Kukaan ei ollut odottanut minun tai edes vanhempieni, joilla oli johtotehtäviä seurakunnassamme, ilmaantuvan konferenssikokouksiin, saati sitten pappeuskokoukseen. Nyt sillä oli merkitystä jollekulle.
Miten suhtautuisin poikani surulliseen ilmeeseen, kun hän meni huoneeseensa? Tiesin, että päätökseni näyttäisi suuntaa tuleville vuosille.
Nousin tuolistani ja huusin käytävään Jaselle ja toiselle pojalleni, juuri asetetulle diakonille: ”Vaihtakaa vaatteenne. Meillä on 10 minuuttia aikaa ehtiä pappeuskokoukseen vaarnakeskukseen.” Kiiruhdin valmistautumaan, ja kun tulin makuuhuoneesta, molemmat pojat olivat valmiina ja riensimme autolle.
En muista puheita kovin hyvin, mutta muistan, että me tunsimme Hengen. Tuntui hyvältä olla pappeuskokouksessa poikieni kanssa. Kun tulimme kotiin, Jase oli tyytyväinen itseensä, mikä herätti minussa hyvän tunteen. Hän soitti Kristalle, ja he lähtivät pirtelölle.
Niiden kahden vuosikymmenen aikana, jotka tuosta päivästä ovat kuluneet, pappeudenhaltijat perheessämme ovat olleet joka ainoassa yleiskonferenssin pappeuskokouksessa. Koska yksi vanhurskas nuori nainen piti kiinni uskonkäsityksistään, perheellämme oli tilaisuus muuttua, ja me kuulemme edelleen myöhempien aikojen profeettojen sanoja ja tunnemme Hengen yleiskonferenssin pappeuskokouksissa.
Kuvitus Roger Motzkus