Presidentti Monson haluaa tavata sinut
George Sharkey, Skotlanti
Minulla todettiin Parkinsonin tauti noin 15 vuotta sitten. Neljä vuotta myöhemmin terveyteni oli tasaisesti heikkenemässä ja olin pyörätuolissa. Olin äärimmäisen turhautunut tilaani, koska olin ollut koko elämäni hyvin aktiivinen.
Noihin aikoihin lähdin Skotlannin Dundeehen konferenssiin, johon osallistui presidentti Thomas S. Monson. Hän oli tuolloin neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa. Kokouksen jälkeen luokseni tuli eräs jäsen.
”Veli Sharkey?”
”Niin?”
”Tule eteen tapaamaan presidentti Monsonia.”
Minulla ei ollut mitään aikomusta tehdä niin, mutta mies palasi muutamaa minuuttia myöhemmin.
”Veli Sharkey”, hän sanoi, ”presidentti Monson odottaa tapaavansa sinut.”
”Mutta hän ei tunne minua”, vastasin.
”Siitä huolimatta hän odottaa tapaavansa sinut. Hän on kuullut sairaudestasi.”
Suostuin ja menin tapaamaan presidentti Monsonia. Hän tervehti minua lämpimästi ja kysyi, haluaisinko pappeuden siunauksen. Sanoin haluavani.
Löysimme huoneen, ja presidentti Monson kysyi, kenen haluaisin voitelevan minut. Kysyin, voisimmeko hakea paikalle piispani. Kun joku lähti etsimään häntä, yksi presidentti Monsonin matkakumppaneista muistutti häntä siitä, että elleivät he pian lähtisi, he eivät ehtisi ajoissa Edinburghin lentokentälle.
Presidentti Monson hymyili ja vastasi viitaten itseensä ja minuun: ”Kun on meidän iässämme, oppii asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Ehdimme sinne ajoissa.”
Kun piispani tuli, hän ja presidentti Monson voitelivat ja siunasivat minut. Siunaus, jonka presidentti Monson antoi minulle, ei ollut parantumisen siunaus vaan koski selviytymistä sairauteni ja siihen liittyvien vaivojen kanssa. Siinä siunattiin myös perhettäni, että se kykenisi auttamaan minua selviytymään sairauteni kanssa.
Nyt vuosikymmen myöhemmin minulla on yhä Parkinsonin tauti, mutta olen 74-vuotias ja pärjään hyvin. Olen todellakin löytänyt keinoja selviytyä sairauteni kanssa. Tunnen oloni hyväksi, enkä ole käyttänyt pyörätuolia sen päivän jälkeen, jolloin sain sen siunauksen. Lääkärini kutsuu minua ”tähtipotilaakseen”.
Tulen aina olemaan kiitollinen presidentti Monsonille hänen ystävällisyydestään, kun hän puhui hänelle entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa ja siunasi tätä. Mutta olen kiitollinen myös siitä, mitä hän opetti minulle pappeuden käyttämisestä.
Meillä on kirkossa erilaisia avaimia ja virkoja, mutta meillä on sama pappeus. Presidentti Monsonin ystävällinen teko opetti minulle, ettei kyse ole siitä, kenellä pappeus on, vaan siitä, kuinka me käytämme sitä taivaallisen Isän lasten elämän siunaukseksi.