Todellinen polku onneen
Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella 10. huhtikuuta 2010 pidetystä puheesta. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa http://devotional.byuh.edu/node/416.
Kun pyrimme kulkemaan todellista polkua onneen perheessämme ja ammatissamme, rukoilen, että käytämme tietämystämme ja vaikutustamme tuodaksemme enemmän vanhurskautta, rauhaa, ymmärrystä ja vapautta ihmisille kaikkialla maailmassa.
”Hyvän elämän” reseptistä on väitelty vuosisatojen ajan. Kun apostoli Paavali oli Ateenassa Areiopagilla, hän kohtasi muutamia epikurolaisia ja stoalaisia filosofeja (ks. Ap. t. 17:18). Stoalaiset uskoivat, että korkein hyvä oli hyve, kun taas epikurolaiset uskoivat, että korkein hyvä oli mielihyvä. Monista stoalaisista oli tullut ylpeitä, ja he käyttivät filosofiaa ”verhona – – kunnianhimolle ja vääryydelle”. Monista epikurolaisista oli tullut hedonisteja, jotka ottivat motokseen: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.”1
Akateemisessa maailmassa moni on pitänyt kauan Aristoteleen kannanottoa ”älyllisestä ajattelusta” ”hyvän elämän” ohjeena. Eräs kriitikko, joka kirjoittaa julkaisuun New York Times Book Review, väitti, että nykyiset filosofit ”ovat tulleet siihen tulokseen, ettei ole mitään yhtä ja ainoaa oikeaa tasapainoa niiden osatekijöiden välillä, joista ’ihmisen hyvä elämä’ koostuu”2.
New York Timesissa olleessa artikkelissa väitettiin, että ”avio-onni on paljon tärkeämpää kuin mikään muu tekijä määritettäessä henkilökohtaista hyvinvointia”. Kirjoittaja haastoi korkeakouluja käyttämään vähemmän aikaa ”valmistamaan opiskelijoita työuraa varten” ja enemmän aikaa ”valmistamaan heitä tekemään sosiaalisia päätöksiä”3.
Kun luin näitä lausuntoja, pohdiskelin sitä, mitä profeetta Joseph Smith opetti: ”Onni on olemassaolomme päämäärä ja tarkoitus, ja se tulee olemaan sen päätöksenä, jos kuljemme siihen johtavaa polkua; ja tämä polku on hyve, rehtiys, uskollisuus, pyhyys ja kaikkien Jumalan käskyjen pitäminen.”4
New York Timesin avioliittoa koskevaan lausuntoon ja profeetan optimistiseen julistukseen yhtyen olen varma siitä, että me voimme kokea sen onnen, jota toivomme ja jota Herra meille haluaa. Mitä me voimme tehdä saavuttaaksemme sen?
Olkaa kiitollisia syntyperästänne
Olkaa aina kiitollisia siunauksistanne, etenkin syntyperästänne. Kun meitä on siunattu hyvillä vanhemmilla, meidän pitäisi olla kiitollisia. Sen meistä jokainen on syntyperästämme velkaa.
Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: ”Kun juot vettä, älä unohda kaivoa, josta se on peräisin.” Pyhistä kirjoituksista käy selvästi ilmi, että meidän tulee kunnioittaa vanhempiamme. Eräs Raamatun sananlasku sanoo: ”Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt, älä väheksy äitisi opetusta” (Sananl. 6:20). Suuri saksalainen filosofi Goethe ilmaisi asian näin:
Mik’ isiltä jäi jälkeen, perut nää
omakses voita taistelulla!5
On selvää, että meidän pitää olla kiitollisia vanhemmillemme ja ryhtyä myönteisiin tekoihin hankkiaksemme sen, mitä he toivoisivat antavansa meille. Tämä on askel kohti henkilökohtaista onnea.
Sitoutukaa perheeseenne
Toiseksi, sitoutukaa iankaikkiseen perheinstituutioon onnenne perustana. Yleisesti ottaen monet maailmassa päättävät olla menemättä naimisiin tai lykkäävät avioliittoa. Perhe on iankaikkinen instituutio, jonka Jumala asetti ennen maailman perustamista. Useimmat ihmiset menevät naimisiin ja saavat lapsia. Tässä elämässä ei ole suurempaa siunausta kuin saada lapsia. Muutamat sydämeenkäyvimmistä kohdista kaikkialla kirjoituksissa tavoittavat lasten suurenmoisen merkityksen taivaallisen Isämme suunnitelmassa. He ovat todellakin Herran lahja (ks. Ps. 127:3).
Kun olin parissakymmenissä, presidentti David O. McKay (1873–1970) esitti profeetallisen sanoman avioliitosta ja lapsista. Hän oli 95-vuotias ja eli viimeistä elinvuottaan. Hän opetti, että puhdas rakkaus miehen ja naisen välillä ”on yksi jaloimmista asioista maailmassa ja että lasten synnyttäminen ja kasvattaminen on kaikista ihmisen velvollisuuksista ylevin”6.
Sitten presidentti McKay ilmaisi huolensa siitä, että avioero hyväksyttiin yhä enenevässä määrin. Vuonna 1969 Kalifornia oli ensimmäinen osavaltio Yhdysvalloissa, joka salli niin kutsutun ”avioeron ilman syytä”. Ennen tuota aikaa avioliiton päättämiseen piti olla jokin syy, kuten uskottomuus tai muut äärimmäiset olosuhteet. Presidentti McKay oli ilmeisen huolestunut siitä, että avioliittoinstituutio oli vaikeuksissa. Hän sanoi: ”Avioerojen määrän lisääntyminen Yhdysvalloissa nykyään on pelottava uhka tämän kansakunnan suuruudelle.”7
Kun katsomme taaksepäin, niin se, mitä presidentti McKay opetti, oli todella profeetallista. U.S. News and World Reportin nykyinen päätoimittaja on käynyt läpi senjälkeistä historiaa ja sen seurauksia. Hän raportoi, että ”avioerojen määrä on yli kaksinkertaistunut 1960-luvulta” ja aviottomien lasten määrä ”on kohonnut viidestä prosentista vuonna 1960 nykyiseen noin 35 prosenttiin”. Hän selittää tuloksia ja niiden haitallista vaikutusta lapsiin. Hän tekee selväksi, että ”kahden biologisen vanhemman vakaa perhe – – on osoittautunut ihanteelliseksi menetelmäksi luonteen muovaamiseen, hoivaamiseen, arvojen juurruttamiseen ja lapsen tulevaisuuden suunnittelemiseen”8.
New York Timesin artikkeli päättyy: ”Nykyajan yhteiskunnissa – – on taipumus huolehtia aineellisista asioista, ja niissä on alkukantainen pelko, joka liittyy moraalisiin ja sosiaalisiin huoliin”, ja sen johdosta ne ovat ”sokeita sille, mikä on hengellistä”.9 Eikö presidentti McKay profetoinut juuri tästä?
Saanen vakuuttaa teille, että suuri enemmistö avioliitoista kirkon uskollisten jäsenten kesken on onnellisia ja onnistuneita. Teidän, jotka ette ole vielä naimisissa, pitäisi edetä uskoen ja luottavaisina kohti avioliiton ja perheen perimmäistä tavoitetta. Neuvoisin teitä etsimään vanhurskasta puolisoa, jota ihailette ja josta tulee paras ystävänne. Vakuutan teille, että ilo, rakkaus ja täyttymys, joita koetaan rakastavassa, vanhurskaassa perheessä, tuottavat suurinta mahdollista onnea, mitä voimme saavuttaa. Tuo onni on menestyvän yhteiskunnan perusta. Ne, jotka ovat vanhurskaita eivätkä pysty saavuttamaan tätä tavoitetta, ovat oikeutettuja jokaiseen siunaukseen, joka taivaallisella Isällä on lapsilleen.
Vaikuttakaa myönteisellä tavalla
Kolmanneksi, vaikuttakaa maailmassa myönteisellä tavalla ja olkaa tehokas hyvää aikaansaava voima. Yksi merkittävä haaste on noudattaa hengellistä käskyä elää maailmassa mutta ei maailmasta (ks. Joh. 17). Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) opetti kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä ollessaan, että vaikka me olemme maailmassa, ”me emme ole maailmasta siinä mielessä, että meidän pitäisi mennä mukaan – – pahoihin tapoihin, – – muoteihin, – – mielettömyyksiin, vääriin oppeihin ja teorioihin”10. Lisäksi panoksenne paikassa, jossa asutte, on osa haastettanne olla esimerkki, viedä evankeliumia eteenpäin ja elää niiden totuuksien mukaan, joita vanhempanne ja profeetat ovat teille opettaneet.
Vastataksenne tähän haasteeseen te haluatte vaikuttaa ja teidän pitää vaikuttaa maailmassa myönteisellä tavalla. Meitä on koeteltava ja testattava ja meidät on havaittava kelvollisiksi parempaan valtakuntaan. Kuten presidentti Thomas S. Monson on opettanut: ”Valintamme määräävät kohtalomme.”11
Tämä ei ole helppoa elämää eikä sen ollut tarkoituskaan olla. Siitä huolimatta me tiedämme, että Herra saa koettelemuksemme kääntymään siunaukseksemme ja hyväksemme. Hän antaa meille voimaa pysyä lujana vastustuksesta huolimatta. Vanhurskaus on palkka sinänsä, ja pyhissä kirjoituksissa meille luvataan, että vanhurskauden palkka on rauha tässä maailmassa ja iankaikkinen elämä tulevassa maailmassa (ks. OL 59:23). Neuvon teitä vaikuttamaan maailmassa myönteisellä tavalla.
Eläkää tasovaatimustenne mukaan ja kertokaa niistä
Neljänneksi, eläkää tasovaatimustenne mukaan ja kertokaa niistä niille, joiden kanssa olette tekemisissä. Monet teistä tulevat kokemaan haasteita, kun etsitte työpaikkaa. Teidän pitää olla viisaita. Suosittelisin, että kertoisitte mahdollisille työnantajille, että teillä on korkeat eettiset ja moraaliset tasovaatimukset, mukaan lukien sitoutuminen perheeseenne.
Opin tämän periaatteen tärkeyden urani alkuvaiheissa. Päätettyäni opintoni Stanfordin oikeustieteellisessä tiedekunnassa hain työpaikkaa eräästä tietystä lakiasiaintoimistosta. Toimiston henkilökuntaan ei kuulunut myöhempien aikojen pyhiä, mutta toimiston lakimiehet olivat lujaluonteisia ja kyvykkäitä. Aamun haastattelujen jälkeen vanhin osakas ja kaksi muuta osakasta kutsuivat minut lounaalle. Vanhin osakas kysyi, haluaisinko alkudrinkin ennen lounasta, ja myöhemmin, haluaisinko viiniä. Kieltäydyin molemmilla kerroilla. Toisella kertaa kerroin hänelle, että olen aktiivinen myöhempien aikojen pyhä enkä käytä alkoholijuomia.
Sain toimistolta työtarjouksen, ja muutamaa kuukautta myöhemmin vanhin osakas kertoi minulle, että alkoholijuomien tarjoaminen oli ollut koe. Hän huomautti, että ansioluettelostani kävi selkeästi ilmi, että olin palvellut MAP-kirkon lähetystyössä. Hän oli päättänyt palkata minut vain, jos olisin uskollinen oman kirkkoni opetuksille. Hän piti sitä merkittävänä luonteen ja rehellisyyden mittana.
Vuosinani Yhdysvaltain Kalifornian San Franciscossa tunsin joitakuita jäseniä, jotka eivät halunneet työtoveriensa tietävän, että he ovat myöhempien aikojen pyhiä. He joutuivat poikkeuksetta arveluttaviin tilanteisiin, jotka olisi voitu välttää, jos he olisivat tuoneet suoraan julki, mihin he uskoivat.
Olkaa valona
Lopuksi, olkaa valona ihmisille siellä, missä asutte. Kun vaimoni ja minä aloitimme yhteiselon vastavihittynä avioparina San Franciscon lahden alueella 1960-luvun puolivälissä, myöhempien aikojen pyhien asukasmäärä oli suhteellisen pieni. Lisäksi San Franciscon lahden alue oli alkanut vetää puoleensa huumeidenkäyttäjiä ja kaikenlaista siveetöntä ja synnillistä elämää. Eräs silloinen huolestunut vaarnanjohtaja kysyi kirkon johdolta, pitäisikö johtohenkilöiden kannustaa kirkon jäseniä jäämään San Franciscon lahden alueelle.
Presidentti Harold B. Lee (1899–1973), joka oli silloin kahdentoista apostolin koorumin virkaiältään vanhin jäsen, sai tehtävän käsitellä asiaa. Hän tapasi joukon pappeusjohtajia ja kertoi heille, ettei Herra ollut innoittanut temppelin rakentamista alueellemme vain, jotta jäsenet sitten lähtisivät pois. Hänen neuvonsa olivat:
-
Luokaa Siion sydämeenne ja kotiinne.
-
Olkaa valona niille, joiden keskuudessa asutte.
-
Keskittykää temppelissä opetettaviin toimituksiin ja periaatteisiin.
Jos me noudatamme presidentti Leen neuvoa nyt, me voimme onnistua olemaan maailmassa olematta maailmasta. Meidän jokaisen on kuitenkin päätettävä, katsommeko me maailmaan vai keskitymmekö temppeliin.
Elinaikanamme koemme monia maailmallisia haasteita. Yksi näistä haasteista on, että me huomaamme, ettei kirkkoa ja sen opetuksia ymmärretä ja että joskus ne esitetään väärin. Muutama vuosi sitten vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista kehotti kirkon jäseniä korottamaan äänensä uskon puolustamiseksi ja väärien tietojen oikaisemiseksi. Hän esitti, että on erityisen tärkeää, että me osallistumme ”uusmediassa”, mikä ”on internetin ansiosta mahdollista”.12 Maailmassa, jossa on monia erilaisia kommunikoinnin tapoja ja jäsenet ovat levittäytyneet kautta maapallon, myöhempien aikojen pyhien pitää reagoida vastuuttomiin ja virheellisiin kuvauksiin kirkosta, kun niitä esiintyy, ja puolustautua niitä vastaan. Olemme kiitollisia siitä, mitä vanhin Ballardin artikkelin jälkeen on tapahtunut, ja toistan hänen haasteensa.
Olen varma siitä, että me voimme saada onnen, jota toivomme ja jota Jumala haluaa meille. Kun pyrimme kulkemaan todellista polkua onneen perheessämme ja ammatissamme, rukoilen, että käytämme tietämystämme ja vaikutustamme tuodaksemme enemmän vanhurskautta, rauhaa, ymmärrystä ja vapautta ihmisille kaikkialla maailmassa.
Valokuvakuvitus Robert Casey, Welden C. Andersen ja john luke