Lähetyskentältä
Hengen viittomia
Palvellessani kokoaikaisessa lähetystyössä Dominikaanisessa tasavallassa olin saanut juuri siirron uudelle alueelle. Siellä oli kuulemma vaikea löytää ihmisiä opetettaviksi. Kun saavuin, meillä oli vain yksi tutkija. Hänen nimensä oli Oriviades. Hän oli käynyt kirkossa aiemmin, mutta koska hän oli kuuro ja käytti kommunikoinnissa viittomakieltä, aiemmat lähetyssaarnaajat eivät olleet kyenneet opettamaan häntä.
Eräänä päivänä toverini ja minä päätimme paastota ja rukoilla ihmettä, jotta voisimme opettaa Oriviadesia. Sovimme tapaamisen hänen kanssaan ajankohtaan, jolloin joku hänen perheensä jäsenistä olisi paikalla auttamassa tulkkaamisessa, koska toverini ja minä emme osanneet viittomakieltä.
Saapuessamme tapaamaan Oriviadesia kukaan hänen perheestään ei kuitenkaan ollut paikalla. Kun Oriviades poistui hetkeksi hakemaan tuolia, toverini ja minä tartuimme tilaisuuteen rukoilla, että Henki ohjaisi meitä. Ennen kuin olimme edes lopettaneet rukouksen, tunsin voimakkaasti Hengen läsnäolon.
Oriviades alkoi viittoa, mutta emme ymmärtäneet häntä. Me vain hymyilimme hänelle ja katselimme toisiamme yrittäen keksiä, mitä meidän pitäisi tehdä. Päätimme kirjoittaa viestin, jossa olisi seuraavan tapaamisemme ajankohta, toivoen, että seuraavalla kerralla meillä olisi tulkki. Mutta äkkiä me kumpikin saimme voimakkaan tunteen, että meidän pitäisi jäädä ja yrittää opettaa häntä. ”Yritetään edes – Henki auttaa meitä”, sanoin toverilleni.
Me yritimme opettaa oppiaihetta käyttäen piirroksia ja alkeellisia käsimerkkejä. Vähitellen aloimme ymmärtää Oriviadesin viittomia ja kykenimme viittomaan hänelle vastaukseksi. Hän näytti ymmärtävän meitä täysin.
Tunsimme kehotuksen lausua hänelle todistuksemme. Näytimme hänelle kuvaa ensimmäisestä näystä, ja minä kirjoitin paperiin: ”Minä tiedän, että tämä on totta.”
Sitten viittomia käyttäen Oriviades vastasi: ”Minä tiedän, että se on totta – Jumala kertoi minulle. Minä rukoilin, ja tiedän, että se on totta.”
Toverini ja minä lähdimme tapaamisesta kyynelsilmin. Tiesin, että Jumala oli antanut meidän todistaa palautetusta evankeliumista tälle tutkijalle ja että Pyhä Henki oli vienyt sanomamme hänen sydämeensä (ks. 2. Nefi 33:1). Opin, ettei meidän tarvitse puhua täydellisesti tai kaunopuheisesti, kun kerromme evankeliumista – joskus meidän ei tarvitse puhua lainkaan.
On uskomatonta, kuinka sellaiset yksinkertaiset asiat kuin paasto, rukous ja usko voivat saada aikaan mahtavia ihmeitä elämässämme ja niiden elämässä, joita palvelemme.
Kuvitus Dilleen marsh