Eläkää lujina uskossa
Meitä jokaista siunataan suuresti, jos me tunnemme kertomukset uskosta ja uhrauksesta, jotka saivat esi-isämme liittymään Herran kirkkoon.
Minä rakastan kirkon historiaa. Uskoni vahvistuu, kuten ehkä monien teistäkin, kun saan tietoa niiden esi-isiemme merkittävästä omistautumisesta, jotka ottivat evankeliumin vastaan ja elivät lujina uskossa.
Kuukausi sitten 12 000 suurenmoista nuorta Arizonassa sijaitsevan Gilbertin temppelin temppelipiiristä juhlisti uuden temppelinsä valmistumista innoittavalla esityksellä, joka osoitti heidän sitoumustaan elää vanhurskaasti. Heidän juhlansa aiheena oli ”Eläkää lujina uskossa”.
Aivan kuten nuo uskolliset nuoret Arizonasta, jokaisen myöhempien aikojen pyhän tulisi sitoutua ”elämään lujana uskossa”.
Kirkon laulussa sanotaan: ”Lujina uskossa, jota vanhempamme vaalivat” (”True to the Faith”, Hymns, 254; ks. myös ”Voiko milloinkaan nuoremme”, MAP-lauluja, 168).
Voisimme lisätä: ”Lujina uskossa, jota isovanhempamme vaalivat.”
Mietin, tunsiko jokainen noista innostuneista arizonalaisista nuorista oman kirkon historiansa – tunsivatko he kertomuksen siitä, kuinka heidän perheestään tuli kirkon jäseniä. Olisi hienoa, jos jokainen myöhempien aikojen pyhä tuntisi esi-isiensä kääntymyskertomukset.
Olittepa sitten pioneerien jälkeläisiä tai ette, mormonipioneerien uskon ja uhrauksen perintö on teidän perintöänne. Se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ylväs perintö.
Yksi kirkon historian hienoimpia vaiheita on se, kun Wilford Woodruff, Herran apostoli, oli opettamassa Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia ympäri Isoa-Britanniaa vuonna 1840, vain kymmenen vuotta kirkon perustamisen jälkeen.
Wilford Woodruff ja eräät muut apostolit olivat keskittäneet työnsä Englannissa Liverpoolin ja Prestonin alueille ja saavuttaneet huomattavaa menestystä. Vanhin Woodruff, josta tuli myöhemmin kirkon presidentti, rukoili jatkuvasti Jumalaa saadakseen Häneltä ohjausta tässä erittäin tärkeässä työssä. Rukoustensa kautta vanhin Woodruff sai innoitusta lähteä toiseen paikkaan opettamaan evankeliumia.
Presidentti Monson on opettanut meille, että kun me saamme taivaan innoitusta tehdä jotakin, me teemme sen heti – me emme viivyttele. Juuri niin Wilford Woodruff teki. Saatuaan Hengeltä selkeän ohjeen ”mennä etelään” vanhin Woodruff lähti melkeinpä välittömästi ja matkusti Herefordshireksi kutsuttuun osaan Englantia – Englannin lounaisosassa sijaitsevalle maanviljelysseudulle. Siellä hän tapasi vauraan maanviljelijän nimeltä John Benbow, jonka luokse hänet toivotettiin tervetulleeksi ”iloisin sydämin ja kiitoksella” (Wilford Woodruff, julkaisussa Wilford Woodruff: History of His Life and Labors as Recorded in His Daily Journals, toim. Matthias F. Cowley, 1909, s. 117).
Yli 600 ihmisen joukko, joka kutsui itseään Yhdistyneiksi veljiksi, oli rukoillut ”valoa ja totuutta” (Wilford Woodruff, julkaisussa Kirkon presidenttien opetuksia: Wilford Woodruff, 2005, s. 92). Herra lähetti Wilford Woodruffin vastaukseksi heidän rukouksiinsa.
Vanhin Woodruffin opettaminen tuotti heti hedelmää, ja monet menivät kasteelle. Brigham Young ja Willard Richards menivät hänen luokseen Herefordshireen, ja nuo kolme apostolia kokivat huomattavaa menestystä.
Vain muutaman kuukauden kuluessa he järjestivät 33 seurakuntaa niille 541 jäsenelle, jotka olivat liittyneet kirkkoon. Heidän merkittävä työnsä jatkui, ja lopulta melkein jokainen Yhdistyneiden veljien jäsenistä kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.
Minun isoäitini isoäiti Hannah Maria Eagles Harris oli yksi ensimmäisistä, joka kuunteli Wilford Woodruffia. Hän kertoi aviomiehelleen Robert Harris nuoremmalle, että hän oli kuullut Jumalan sanan ja että hän aikoi mennä kasteelle. Robert ei ollut hyvillään kuullessaan vaimonsa sanat. Hän sanoi tälle, että hän tulisi mukaan kuuntelemaan tuon mormonilähetyssaarnaajan pitämää seuraavaa saarnaa ja että hän laittaisi saarnaajan järjestykseen.
Kun Robert istui salin etuosassa päättäväisenä siitä, ettei häneen voitaisi vaikuttaa, ja ehkä häiritäkseen vierailevaa saarnaajaa, hän tunsi heti Hengen kosketuksen aivan kuten hänen vaimonsakin oli tuntenut sen. Robert tiesi palautuksen sanoman olevan totta, ja hänet ja hänen vaimonsa kastettiin.
Heidän uskon ja omistautumisen kertomuksensa on samankaltainen kuin tuhannet muut: kun he kuulivat evankeliumin sanoman, he tiesivät, että se oli totta!
Kuten Herra sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua” (Joh. 10:27).
Kuultuaan Paimenen äänen he omistivat elämänsä täysin evankeliumin mukaiselle elämälle ja Herran profeetan ohjeiden seuraamiselle. He vastasivat kutsuun kokoontua Siioniin ja jättivät Englannissa olevan kotinsa, ylittivät Atlantin ja kokoontuivat pyhien kanssa Illinoisin Nauvooseen.
He ottivat evankeliumin vastaan koko sydämestään. Samalla kun he yrittivät asettua uuteen maahansa, he auttoivat Nauvoon temppelin rakentamisessa maksamalla työstään kymmenykset – käyttäen joka kymmenennen työpäivän temppelin rakentamiseen.
He olivat surun murtamia kuullessaan rakkaan profeettansa Joseph Smithin ja tämän veljen Hyrumin kuolemasta. Mutta he jatkoivat eteenpäin! He pysyivät lujina uskossa.
Kun pyhiä vainottiin ja kun heidät ajettiin pois Nauvoosta, Robert ja Maria tunsivat itsensä hyvin siunatuiksi, koska he saivat endaumenttinsa temppelissä vähän ennen kuin he ylittivät Mississippijoen ja suuntasivat länteen. Vaikka se, mitä heidän tulevaisuutensa piti sisällään, oli epävarmaa, he olivat varmoja uskostaan ja todistuksestaan.
He rämpivät mudassa kuuden lapsen kanssa kulkiessaan Iowan poikki matkallaan länteen. He pystyttivät suojakseen yksilappeisen vajan Missourin rannalle paikkaan, joka tultiin tuntemaan Winter Quartersina.
Nämä pelottomat pioneerit odottivat apostolista ohjetta siitä, miten ja milloin heidän tulisi suunnata kulkunsa pidemmälle länteen. Kaikkien suunnitelmat muuttuivat, kun Brigham Young, kahdentoista koorumin presidentti, kutsui miehiä ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi palvelemaan Yhdysvaltain armeijassa, kokoonpanossa, joka tultiin tuntemaan mormonipataljoonana.
Robert Harris nuorempi oli yksi yli 500 mormonipioneerimiehestä, joka vastasi Brigham Youngin kutsuun. Hän värväytyi, vaikka se tarkoittikin sitä, että hän jättäisi yksin raskaana olevan vaimonsa ja kuusi pientä lastaan.
Miksi ihmeessä hän ja muut miehet tekivät niin?
Isoäitini isoisän omat sanat antavat siihen vastauksen. Kirjeessä, jonka hän kirjoitti vaimolleen pataljoonan ollessa matkalla Santa Fehen, hän sanoi: ”Uskoni on yhtä vahva kuin ennenkin, [ja kun ajattelen niitä asioita, joita Brigham Young on puhunut meille,] uskon sen yhtä lailla kuin jos suuri Jumala olisi sanonut sen minulle.”
Lyhyesti sanottuna hän tiesi, että hän kuunteli Jumalan profeettaa, ja niin tiesivät muutkin miehet. Siksi he tekivät sen! He tiesivät, että heitä johti Jumalan profeetta.
Tuossa samassa kirjeessä Robert osoitti rakkauttaan vaimoaan ja lapsiaan kohtaan ja kertoi rukoilevansa jatkuvasti, että vaimoa ja lapsia siunattaisiin.
Jäljempänä kirjeessä hän sanoi voimallisesti seuraavaa: ”Meidän ei pidä unohtaa niitä asioita, jotka sinä ja minä kuulimme ja [koimme] Herran temppelissä.”
Kun tämän yhdistää hänen aiempaan todistukseensa siitä, että ”Jumalan profeetta johtaa meitä”, näistä kahdesta pyhästä muistutuksesta on tullut minulle kuin pyhä kirjoitus.
Puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun Robert Harris lähti pataljoonan mukana, hän tapasi jälleen rakkaan Mariansa. He pysyivät tosina ja uskollisina palautetulle evankeliumille koko elämänsä ajan. He saivat 15 lasta, joista 13 varttui aikuisiksi. Isoäitini Fannye Walker Kanadasta Albertan Raymondista oli yksi heidän 136 lastenlapsestaan.
Isoäiti Walker oli ylpeä siitä, että hänen isoisänsä oli palvellut mormonipataljoonassa, ja hän halusi kaikkien lastenlastensa tietävän sen. Nyt kun minä olen isoisä, ymmärrän, miksi se oli hänelle niin tärkeää. Hän halusi kääntää lasten sydämet isien puoleen. Hän halusi lastenlastensa tietävän heidän vanhurskaasta perinnöstään – koska hän tiesi, että se siunaisi heidän elämäänsä.
Mitä enemmän me tunnemme yhteenkuuluvuutta vanhurskaisiin esi-isiimme, sitä todennäköisemmin me teemme viisaita ja vanhurskaita valintoja.
Ja niin se on. Meitä jokaista siunataan suuresti, jos me tunnemme kertomukset uskosta ja uhrauksesta, jotka saivat esi-isämme liittymään Herran kirkkoon.
Siitä lähtien kun Robert ja Maria ensimmäisen kerran kuulivat Wilford Woodruffin opettavan ja todistavan evankeliumin palautuksesta, he tiesivät evankeliumin olevan totta.
He tiesivät myös, että kohtasivatpa he mitä tahansa koetuksia tai vastoinkäymisiä, heitä siunattaisiin, kun he pysyisivät lujina uskossa. Tuntuu melkein siltä kuin he olisivat kuulleet sanat, jotka nykyinen profeettamme lausui: ”Mikään uhraus [ei] ole liian suuri – – [temppelin] siunausten saamiseksi” (Thomas S. Monson, ”Pyhä temppeli – johtotähti maailmalle”, Liahona, toukokuu 2011, s. 92).
Yhdistyneen kuningaskunnan kahden punnan kolikon sivureunaan on kaiverrettu sanat ”Seisomme jättiläisten harteilla”. Kun ajattelen suurenmoisia pioneeriesi-isiämme, minusta tuntuu, että me kaikki seisomme jättiläisten harteilla.
Vaikka kertomani muistutus oli Robert Harrisin kirjeestä, uskon, että lukemattomat esi-isät lähettäisivät saman viestin lapsilleen ja lastenlapsilleen: Ensiksi, me emme saa unohtaa temppelissä saamiamme kokemuksia emmekä saa unohtaa niitä lupauksia ja siunauksia, joita me jokainen saamme temppelin ansiosta. Toiseksi, me emme saa unohtaa, että meitä johtaa Jumalan profeetta.
Todistan, että meitä johtaa Jumalan profeetta. Herra palautti kirkkonsa myöhempinä aikoina profeetta Joseph Smithin kautta, emmekä saa unohtaa, että meitä on johtanut Jumalan profeettojen keskeytymätön ketju Josephista Brighamiin ja kautta jokaisen seuraavan kirkon presidentin tämänhetkiseen profeettaamme Thomas S. Monsoniin asti. Minä tunnen hänet, minä kunnioitan häntä ja minä rakastan häntä. Todistan, että hän on Herran profeetta maan päällä tänä päivänä.
Sydämeni toive on, että yhdessä lasteni ja lastenlasteni kanssa me kunnioitamme vanhurskaiden esi-isiemme perintöä – noiden uskollisten mormonipioneerien, jotka olivat halukkaita laskemaan kaiken alttarille uhriksi ja turvaksi Jumalansa ja uskonsa puolesta. Rukoilen, että meistä jokainen elää lujana siinä uskossa, jota vanhempamme ovat vaalineet. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.