Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Profeettoja meitä ohjaamaan
Presidentti Thomas S. Monson
Muutama vuosi sitten istuin siinä Suolajärven temppelin huoneessa, jossa ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi tapaavat kerran viikossa. Katselin seinää, joka on vastapäätä ensimmäistä presidenttikuntaa, ja siinä seinällä näin kunkin kirkon presidentin muotokuvan.
Heitä katsellessani – edeltäjiäni aina profeetta Joseph Smithistä (1805–1844) presidentti Gordon B. Hinckleyyn (1910–2008) – ajattelin: ”Kuinka kiitollinen olenkaan heidän jokaisen ohjauksesta.”
He ovat suuria miehiä, jotka eivät koskaan epäröineet, eivät koskaan horjuneet eivätkä koskaan epäonnistuneet. He ovat Jumalan miehiä. Ajatellessani niitä nykyajan profeettoja, jotka olen tuntenut ja joita olen rakastanut, muistelen heidän elämäänsä, heidän ominaisuuksiaan ja heidän innoitettuja opetuksiaan.
Presidentti Heber J. Grant (1856–1945) oli kirkon presidentti, kun minä synnyin. Miettiessäni hänen elämäänsä ja opetuksiaan, niin uskoakseni se luonteenpiirre, josta presidentti Grant oli aina esimerkki, on sinnikkyys – sinnikkyys niissä asioissa, jotka ovat hyviä ja jaloja.
Presidentti George Albert Smith (1870–1951) oli kirkon presidentti, kun palvelin seurakuntamme piispana Salt Lake Cityssä. Hän huomautti, että Herran ja vastustajan välillä käydään suurta köydenvetoa. ”Jos te pysytte Herran puolella [rajalinjaa]”, hän opetti, ”te tulette olemaan Hänen vaikutuksensa alaisuudessa eikä teillä ole lainkaan halua tehdä väärin.”1
Presidentti David O. McKay (1873–1970) kutsui minut palvelemaan kahdentoista koorumin jäsenenä vuonna 1963. Omalla elämäntavallaan hän opetti muiden huomioon ottamista. ”Todellinen kristillisyys”, hän sanoi, ”on rakkautta käytännössä.”2
Presidentti Joseph Fielding Smithillä (1876–1972), joka oli yksi kirkon tuotteliaimmista kirjailijoista, oli ohjaavana periaatteena elämässään oppineisuus evankeliumissa. Hän luki lakkaamatta pyhiä kirjoituksia ja tunsi niiden sivuilla olevat opetukset ja opit paremmin kuin kukaan koskaan tuntemani henkilö.
Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) palveli vaarnamme johtajana, kun olin poikanen. Hänen lempilainauksensa oli: ”Seisokaa – – pyhissä paikoissa, älkääkä horjuko.”3 Hän kannusti pyhiä olemaan sopusoinnussa Pyhän Hengen kuiskausten kanssa ja olemaan vastaanottavaisia niille.
Uskon, että presidentti Spencer W. Kimballilla (1895–1985) oli ohjaavana periaatteena elämässä omistautuminen. Hän oli täysin ja yksiselitteisesti omistautunut Herralle. Hän oli omistautunut myös elämään evankeliumin mukaan.
Kun presidentti Ezra Taft Bensonista (1899–1994) tuli kirkon presidentti, hän kutsui minut palvelemaan toisena neuvonantajanaan ensimmäisessä presidenttikunnassa. Hänen ohjaavana periaatteenaan oli rakkaus, mikä ilmenee hänen lempilainauksessaan, jossa Vapahtaja sanoi: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.”4
Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) oli mies, joka etsi aina parasta muista. Alati hän oli kohtelias, alati hän oli nöyrä. Etuoikeutenani oli palvella hänen toisena neuvonantajanaan.
Presidentti Gordon B. Hinckley opetti meitä tekemään parhaamme. Hän lausui voimallisen todistuksen Vapahtajasta ja Vapahtajan palvelutyöstä. Hän opetti meitä rakastavasti. Palveleminen hänen ensimmäisenä neuvonantajanaan oli minulle kunnia ja siunaus.
Vapahtaja lähettää profeettoja, koska Hän rakastaa meitä. Tämän lokakuun yleiskonferenssissa kirkon johtavilla auktoriteeteilla on jälleen etuoikeus välittää Hänen sanaansa. Suhtaudumme tähän vastuuseen erittäin vakavasti ja nöyrästi.
Kuinka siunattuja me olemmekaan, kun Jeesuksen Kristuksen palautettu kirkko on maan päällä ja kirkko on perustettu ilmoituksen kalliolle. Jatkuva ilmoitus on todellakin Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sydänveri.
Valmistautukaamme vastaanottamaan henkilökohtaista ilmoitusta, jota tulee runsaasti yleiskonferenssissa. Täyttyköön sydämemme voimakkaalla päättäväisyydellä, kun kohotamme kätemme osoittamaan tukemme eläville profeetoille ja apostoleille. Saakaamme valaistusta, mielenylennystä, lohtua ja vahvistusta kuunnellessamme heidän puheitaan. Ja olkaamme valmiita sitoutumaan uudelleen Herraan Jeesukseen Kristukseen – Hänen evankeliumiinsa ja Hänen työhönsä – ja elämään niin, että pidämme Hänen käskynsä ja toteutamme Hänen tahtonsa entistä päättäväisemmin.