2019
Löydä iloa omasta itsestäsi
Elokuu 2019


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Löydä iloa omasta itsestäsi

Kuinka meidän pitäisi muka oppia rakastamaan itseämme ja kaikkia niitä pieniä omituisuuksia, jotka tekevät meistä meidät?

Kirjoittaja asuu Idahossa Yhdysvalloissa.

Luulen, että suurimmalle osalle meistä nuorista aikuisista tuottaa vaikeuksia rakastaa itseämme ja löytää iloa sisimmästämme. Se alkaa siitä, ettei meillä ole kovinkaan myönteisiä ajatuksia kehostamme, persoonallisuudestamme tai kyvyistämme. Kun sitten olemme keksineet tarkalleen, mistä emme pidä (mikä valitettavasti on aivan liian helppoa), me yritämme muuttaa nuo asiat. Mutta ehkäpä tuo muutos ei tapahdukaan riittävän nopeasti tai siten kuin toivoimme. Tai alamme verrata itseämme muihin sosiaalisessa mediassa ja sitten meistä tuntuu taas kurjalta. Valitettavasti monet meistä rypevät itsesäälissä ja kaikissa havaitsemissamme ”vioissa” sen sijaan että yrittäisimme löytää iloa sisimmästämme.

Sillä tavoin ei kannata elää. Mutta koska ympärillämme on mediatarjontaa ja ihmisiä, jotka vaikuttavat käsityksiimme siitä, millaisilta meidän ”pitäisi” näyttää, kuinka toimia ja mitä tuntea, ei ole mikään ihme, että meillä on vaikeuksia löytää iloa omasta yksilöllisyydestämme! Olen usein miettinyt: Kuinka meidän pitäisi muka oppia rakastamaan itseämme ja kaikkia niitä pieniä omituisuuksia, jotka tekevät meistä meidät, kun yhteiskunta yrittää koko ajan mahduttaa meitä sopimaan johonkin mielivaltaiseen ihanteeseen?

No, me aloitamme etsimällä iloa omasta itsestämme, omasta yksilöllisyydestämme sekä uskonkäsityksistämme ja mittapuistamme.

Mutta kysymys kuuluu: Kuinka se tapahtuu?

Uskon, että se toimii eri tavoin meidän jokaisen kohdalla. Mutta uskon myös, että on muutamia asioita, joita voimme tehdä ja jotka toimivat jokaisen kohdalla.

  • Ensiksi, tee asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointiasi! Minä esimerkiksi vihasin ennen liikuntaa – siis todella vihasin. Mutta olen jokin aika sitten alkanut itse asiassa nauttia liikunnasta. Treenatessani saan aikaa itselleni (oli se sitten lenkkeilyä tai kuntosalilla käymistä). Se tuo minulle hyvän olon, ei siksi että yrittäisin pudottaa painoa tai näyttää tietynlaiselta, vaan koska tunnen oloni yksinkertaisesti paremmaksi. Minulla on enemmän energiaa ja enemmän itseluottamusta, ja se saa aikaan minussa todella paljon iloa.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse vain kuntoilla parantaaksesi hyvinvointiasi – ehkäpä terveellisempi ravinto, meditointi, aikaisempi nukkumaanmeno tai niinkin yksinkertaiset asiat kuin syvään hengittäminen ja venyttely auttavat sinua tuntemaan olosi hyväksi.

  • Toiseksi, tiedä, kuka olet! Tämä vie jonkin aikaa, mutta kun tajuat, kuka olet, sillä on todella suuri vaikutus! Minä tiedän, että olen Jumalan tytär. Hän – täydellinen olento – on luonut minut! Kuinka tiedän sen? Minä rukoilin, luin pyhiä kirjoituksia ja ympäröin itseni ihmisillä, jotka uskovat samoin kuin minä! Pyhiä kirjoituksia lukiessani minä jopa kysyin: ”Mitä Jumala ajattelee minusta?” ja oivalsin, että jos Hän välitti kansastaan silloin kauan sitten, Hän tuntee samalla tavoin meitä kohtaan nyt.

Taivaallinen Isä ei tehnyt mitään virheitä luodessaan meidät. Monissa tilanteissa seikat, joita sinä tai minä saattaisimme pitää vikoina, ovat todellisuudessa tilaisuuksia kääntyä Kristuksen puoleen ja tulla täydellisiksi Hänessä. Siis minähän olen kaikkea muuta kuin täydellinen! Mutta Jumala näkee minut tyttärenään ja rakastaa minua juuri sellaisena, jollaiseksi Hän minut loi. Tieto siitä, että taivaiden ja maan Luoja päätti maailman tarvitsevan jotakuta minunkin kaltaistani, voi auttaa ketä tahansa tuntemaan sisimmässään iloa.

  • Kolmanneksi, keskity vahvuuksiisi! Meillä on hyvin monia eri kykyjä, mutta toisinaan on vaikeaa tunnistaa, missä olemme hyviä. Ajattele harrastuksiasi – ne tuovat esiin erilaisia kykyjä ja vahvuuksia, jotka ovat saattaneet mennä sinulta ohi. Voit myös pyytää jotakuta läheistäsi kertomaan sinulle, mitä vahvuutesi ovat. He pystyvät usein näkemään kykysi paljon selkeämmin kuin sinä itse. Tutki patriarkallista siunaustasi saadaksesi selville erityisiä lahjoja ja kykyjä, joilla Jumala on sinua siunannut.

Ja jos haluat tietää lisää, rukoile asiasta! Taivaallinen Isä on valmis auttamaan sinua niin, että huomaat jumalalliset lahjasi. Voit myös pyytää Häntä osoittamaan sinulle, kuinka voit kehittyä niissä. Se, että tunnemme heikkoutemme ja pyydämme Herralta voimaa, auttaa meitä kasvamaan – älä siis anna niiden lannistaa sinua. Jumala on paitsi sallinut sinulle heikkouksia myös siunannut sinua vahvuuksilla. Kun suhtaudut niihin nöyrästi pyytäen Herralta johdatusta, voit kasvaa ja löytää iloa siitä, millainen olet!

Jumala haluaa meidän tuntevan tässä elämässä iloa. Uskon, että kun teemme nämä kolme asiaa, löydämme enemmän iloa omasta itsestämme. Tiedän, että olen tuntenut iloa ja tunnen sitä vastaisuudessakin, kun panen näitä asioita käytäntöön joka päivä.