Julkaistaan vain sähköisenä
Uhraukset, joita tein liittyäkseni kirkkoon
Luovuin paljosta liittyäkseni kirkkoon, mutta vastaavasti olen saanut paljon.
Kirjoittaja asuu Skotlannissa.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenille sana uhraus merkitsee hyvin paljon. Kun ajattelen uhraamista, ajattelen Jeesusta Kristusta Getsemanen puutarhassa tai Golgatan ristillä. Mutta yksinkertaiset, päivittäiset uhraukset ovat olleet tarpeen ja vaatineet todellista ponnistelua useimpien kirkon jäsenten kohdalla, myös omalla kohdallani sen jälkeen kun minusta tuli jäsen.
Synnyin Skotlannissa hyville vanhemmille ja sain hyvän kasvatuksen, mutta vasta kun täytin 18 vuotta, tajusin, että oli olemassa jotakin parempaa. Olin aina tiennyt, että Jumala on olemassa, mutta vasta jokin aika sitten sain tietää, että Hänellä on minuun henkilökohtainen yhteys.
Kun liityin kirkkoon, perheelläni ei ollut mitään sitä vastaan. Sen sijaan ystäväni esittivät paljon epäilyksiä. He olivat etsineet tietoa kirkosta ja uskoivat suuren osan kirkkoa koskevasta väärästä tiedosta. He nimittivät kirkkoa kultiksi ja sanoivat minulle, että se oli täynnä valheita ja että olin hullu liittyessäni siihen. Mutta minä tiesin sydämessäni, että tämä kirkko on tosi. En usko, että mikään voi muuttaa sitä. Ja kun kerroin ystävilleni, että tiedän sen olevan tosi, heidän kommenttinsa vaihtuivat pilkanteoksi.
Sinä iltana rukoilin apua ystävieni suhteen. En halunnut menettää heitä, mutta en halunnut olla enää enempää heidän pilkantekonsa kohteena. Kun olin pitänyt rukoukseni, muistan saaneeni tämän selkeän vaikutelman: ”Jos nämä ihmiset ovat hyviä ystäviäsi, niin he pysyvät rinnallasi. He eivät pilkkaa sinua.” Noudatin tuota vaikutelmaa, ja kun tilanne ei muuttunut, annoin noiden ystävyyssuhteiden jäädä. Se oli vaikeaa, mutta sen jälkeen olen löytänyt kirkosta suurenmoisia ystäviä – ystäviä, jotka pysyvät rinnallani joka tilanteessa.
Toinen uhraus, joka minua johdatettiin hengellisesti tekemään, koski työpaikkaani. Ennen kuin liityin kirkkoon, olin töissä pubissa, ja vaikka mikään evankeliumin opetuksista ei olekaan sitä vastaan, työnteko siellä ei tuntunut minusta hyvältä. Aloin etsiä uutta työpaikkaa ja löysin melko nopeasti sellaisen ravintolasta, jossa tarjoillaan hyvin vähän alkoholia ja jota hoitaa yksi ystävällisimmistä perheistä, mitä olen ikinä tavannut!
Vaikka siis jäsenyytemme kirkossa saattaakin kaiken kaikkiaan edellyttää uhrauksia – koskivatpa ne sitten aikaa, mukavuutta tai mitä tahansa muuta – nuo uhraukset ovat sen arvoisia. Omat uhraukseni ovat kenties kovin pieniä verrattuna muiden uhrauksiin, mutta ne olivat silti vaikeita ja ne ovat vahvistaneet minua – samoin kuin kaikki päivittäiset uhrauksemme ja aika, jota annamme Herralle, vahvistavat ja jalostavat meitä kaikkia.
Tiedän, että tämä on ainoa tosi Jeesuksen Kristuksen kirkko. Tiedän, että meillä on tänä päivänä maan päällä profeetta, ja siitä olen hyvin iloinen. Olen kiitollinen todistuksesta, joka minulla on, ja ilmoituksesta, jota me kaikki voimme saada olemalla kelvollisia kirkon jäseniä. Tiedän, että jos me yritämme ja rakastamme toisiamme, kuten Kristus teki, meitä todella siunataan. Minä rakastan tätä evankeliumia – se on muuttanut minua ihmisenä.
Nicky on linjakokkina pienellä saarella aivan Skotlannin länsirannikon tuntumassa. Hän nauttii maastopyöräilystä, kajakkimelonnasta ja kalastamisesta. Hän on ainut lapsi ja hänellä on hyvin läheinen suhde vanhempiinsa, vaikka hän onkin ainoa kirkon jäsen perheessään. Hän meni kasteelle 18-vuotiaana ja toivoo voivansa palvella lähetystyössä mahdollisimman pian!