2020
Löysin rauhaa Raamatun kertomuksista, jotka käsittelevät lapsettomuutta
Syyskuu 2020


”Löysin rauhaa Raamatun kertomuksista, jotka käsittelevät lapsettomuutta”, Liahona, syyskuu 2020

Julkaistaan vain sähköisenä

Löysin rauhaa Raamatun kertomuksista, jotka käsittelevät lapsettomuutta

Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa, ja hän on nyt kaksivuotiaiden kaksosten äiti.

Kun huomasin, kuinka monessa Raamatun kertomuksessa käsitellään lapsettomuutta, tiesin voivani oppia niistä jotakin tärkeää.

Odotus

Odotus, Caitlin Connolly, kopiointi kielletty. Myös taiteilija kamppaili lapsettomuuden kanssa vuosia, ennen kuin hän sai kaksospojat vuonna 2017.

Minun on vaikea olla itkemättä, kun kerron minun ja mieheni kamppailusta lapsettomuuden kanssa. Tunsin oloni toivottomaksi. Tunsin epäonnistuneeni. Tunsin kiitollisuutta lääkäreitä kohtaan, jotka työskentelivät uutterasti auttaakseen meitä. Tunsin murtuvani aina, kun hoidot epäonnistuivat. Tunsin perheeni ja ystävieni rakkauden. Tunsin olevani yksin ja lohduton tuskani kanssa. Se oli vaikeaa aikaa.

Kun tutkin tuohon aikaan pyhiä kirjoituksia, huomasin monien parien kärsineen lapsettomuudesta: Abraham ja Saara, Iisak ja Rebekka, Jaakob ja Raakel, Elkana ja Hanna sekä Sakarias ja Elisabet. Se yllätti minut. Raamattu kattaa vain vähäisen osan laajasta historiasta. Miksi Jumala innoittaisi profeettoja ottamaan mukaan niin monta tarinaa lapsettomuudesta? Havainto tuntui olevan alkua vastaukselle rukouksiini: voisin oppia tästä jotakin. Päätin tutkia näitä naisia ja heidän tarinoitaan ja sain neljä tärkeää opetusta, jotka auttoivat minua kasvamaan ja löytämään rauhaa lastensaantiin liittyvistä vaikeuksista huolimatta.

1. Lapsettomuus ei ole merkki arvottomuudesta tai kyvyttömyydestä

Kun kärsin lapsettomuudesta, minun oli vaikea olla ajattelematta, että se oli omaa syytäni ja että jostakin syystä Jumala ei luottanut minuun. Enkö ollut riittävän uskollinen? Eikö minusta tulisi tarpeeksi hyvä äiti? Valvoin yöllä mieheni nukahdettua ja yritin epätoivoisesti keksiä, mitä ominaisuuksia minulta puuttui. Aivoni ymmärsivät ajatusteni järjettömyyden, mutta sydämeni piti minut valveilla. Kun tutkin Raamatun naisia, yksi suurimmista oivalluksistani oli, että lapsettomuus ei liity mitenkään Jumalan luottamukseen tai sen puutteeseen minua kohtaan.

Kustakin lapsettomasta naisesta oli saatavana tietoa vaihtelevasti, mutta tietyt asiat yhdistivät heitä kaikkia. Heidän elämänsä ei ollut helppoa, eikä lapsettomuus ollut heidän ainoa koettelemuksensa. Useimmat heistä saivat muilta moitteita lapsettomuudestaan. Monet joutuivat odottamaan lapsia hyvinkin pitkään, mutta he pitivät silti käskyt ja jatkoivat rukoilemista. Kun Hanna vihdoin sai pojan, hän vei tämän pappi Eelin luo ja muistutti tätä rukouksistaan: ”Herrani – –, minä olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa Jumalaa. Tätä poikaa minä rukoilin.” (1. Sam. 1:26–27; ks. myös jakeet 10–12.)

Kaikki nämä naiset pysyivät vahvoina ja uskollisina, vaikka heidän rukouksiinsa ja pyyntöihinsä lapsista ei heti vastattu heidän odottamallaan tavalla. Juuri se oli näiden pyhien kirjoitusten kohtien opetus. Heidän uskonsa ei riippunut heidän saamastaan vastauksesta tai siitä, saisivatko he lapsia tässä elämässä. He olivat päättäneet luottaa taivaalliseen Isäämme. Minä saatoin tehdä samoin.

Kun nämä naiset lopulta saivat lapsia, he kasvattivat näistä joitakin mahtavimmista ja uskollisimmista miehistä, mitä maan päällä on ollut: Iisak, Jaakob, Joosef, Samuel ja Johannes Kastaja. Kun mietin näiden miesten vaikutusta maailmaan, minuun teki vaikutuksen luottamus, joka taivaallisella Isällä oli näitä naisia kohtaan, luottamus kaikkia kohtaan, joita Hän pyytää opettamaan lapsiaan: äitejä ja isiä, tätejä, enoja ja setiä, pyhäkoulun opettajia, piispoja, lastenhuoneen ohjaajia ja muita. Jumalan silmissä lapsettomuus ei määritellyt näitä naisia, eikä se määritellyt minuakaan. Me olemme Jumalan tyttäriä ja poikia, ja Hän luottaa meihin.

2. Näemme tällä hetkellä vain pienen osan Jumalan suunnitelmasta

Aulis nainen

Aulis nainen, Caitlin Connolly, kopiointi kielletty

Tarina Elisabetista, Johannes Kastajan äidistä, on lähellä sydäntäni. Vaikka tiedämme hänestä vain vähän, opin häneltä paljon. Elisabet ja hänen miehensä Sakarias olivat rukoilleet lapsia, mutta rukouksiin ei ollut vastattu heidän toivomallaan tavalla. Lisäksi muut katsoivat Elisabetia halveksien, koska hänellä ei ollut lapsia, mikä varmasti vain pahensi hänen tuskaansa.1 Tästä huolimatta hän ja hänen miehensä pysyivät uskollisina Herran käskyille ja toimituksille. He ovat varmastikin olleet poikkeuksellisia ihmisiä.

Lopulta heitä siunattiin pojalla. Mietin, miltä Elisabetista mahtoi tuntua, kun hän ymmärsi raskautensa ajoitukseen vaikuttaneen ainakin osittain sen, että hänen poikansa Johanneksen oli määrä valmistaa tietä Messiaalle. Uskollisena naisena hän todennäköisesti käytti sitä opetuksena pojalleen luottaa Herran ajoitukseen.

Elisabet sai minut muistamaan, että voin nähdä vain pienen häivähdyksen siitä, mitä Herra näkee. Tämä ajatus sai minut jatkamaan jokaisen epäonnistuneen lapsettomuushoidon jälkeen. En ymmärtänyt, miksi Herra ohjasi meidät jatkuvasti poluille, jotka tuntuivat johtavan epäonnistumiseen, kun emme saaneet lasta. Kun nyt ajattelen asiaa, tajuan kaikkien noiden näennäisten epäonnistumisten olleen tärkeitä astinkiviä, jotka auttoivat meitä ymmärtämään Hänen ajoituksensa.

Presidentti Russell M. Nelson rohkaisi kirkon ”lapsettomia sisaria” kerran muistamaan, että ”Herran iankaikkinen aikataulu on paljon pitempi kuin teidän yksinäiset valmistautumisen hetkenne tai koko tämä kuolevainen elämä. Nämä ovat iankaikkisuuteen verrattuna vain sekunnin tuhannesosia.”2 Tiedän, että Hän näkee ja tietää tulevaisuudestamme paljon meitä enemmän, ja jos kuuntelemme Häntä, Hän ohjaa meidät aina poluille, jotka johtavat lopulta suureen onneen.

3. Löydä iloa nykyhetkestä ja arvosta kartuttamaasi tietoa

Eräs toinen Raamatun naisista, jonka kokemuksista oli minulle apua, on Eeva. Olen aina rakastanut ja ihaillut Eevaa. Hän oli uskollinen, rohkea, myötätuntoinen ja viisas. Kun olen tarkastellut hänen tarinaansa lapsettomuuteni kautta, ihailuni tätä uskomatonta naista kohtaan on vain kasvanut. En tiedä, ymmärsikö Eeva täysin, ettei voisi saada lapsia, ellei hän lähtisi Eedenin puutarhasta. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista selittää, että Eeva ”ymmärsi, että hänen ja Aadamin täytyi langeta, ’jotta ihmisiä voisi olla’ [2. Nefi 2:25] ja jotta iloa voisi olla”3 (ks. 2. Nefi 2:22–25).

Tiedämme, miten Eeva arvioi jälkikäteen päätöstään syödä hedelmää. Kun Aadam ja Eeva oli karkotettu puutarhasta, enkeli ilmestyi heille ja opetti heille Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksestaan (ks. Moos. 5:6–9). Sen jälkeen Pyhä Henki laskeutui Aadamin päälle ja sai hänet todistamaan. Eeva sanoi tyytyväisenä: ”Ellei rikkomustamme olisi ollut, meillä ei olisi koskaan ollut jälkeläisiä emmekä olisi koskaan tienneet hyvää emmekä pahaa, emme lunastuksemme iloa emmekä iankaikkista elämää, jonka Jumala antaa kaikille kuuliaisille” (Moos. 5:11, kursivointi lisätty). Hän tunsi iloa päätöksestään. En voi edes kuvitella, kuinka tuskallista Eevasta oli joutua karkotetuksi ja jättää rakastamansa Jumalan läsnäolo. Kun hän mietti päätöstään jälkikäteen, hän kuitenkin riemuitsi saamastaan tiedosta ja tiesi, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta hän voisi lopulta palata taivaallisen Isämme luokse. Eeva opetti minut löytämään onnen nykyhetkestä. Hän olisi voinut käyttää elämänsä haikaillen takaisin Eedenin puutarhaan ja kaivaten entistä elämäänsä. Sen sijaan hän löysi iloa uudesta tilanteestaan: lapsistaan, karttuneista tiedoistaan ja Vapahtajan sovituksen voimasta. Eevan opetus teki minuun voimallisen vaikutuksen. Kun kamppailin lapsettomuuden kanssa, koin usein kiusausta keskittyä pelkästään siihen, mitä minulta puuttui, mutta keskittyessäni nykyhetkeen minäkin löysin iloa.

Saatoin muun muassa käyttää aikaa palvelemalla toimitustyöntekijänä temppelissä. Aiemmin kävin temppelissä, koska niin kuuluu tehdä. Nyt kuitenkin rakastan temppeliä entistä enemmän. Arvostan syvästi toimituksia, jotka saamme temppelissä. Siunaukset, jotka luvataan niille, jotka pitävät liittonsa, ovat uskomattomia! Kaiken lisäksi jokainen voi saada ne osakseen: nuoret ja vanhat, terveet ja sairaat, avioituneet ja naimattomat sekä lapsettomat ja vanhemmat. Olen nyt eri ihminen, koska olen palvellut temppelissä. Arvostan iankaikkisia perheitä enemmän. Ymmärrän syvällisemmin Vapahtajan sovitusta ja rukoilen tietoisemmin. Tiedän myös, että temppelissä palvelemisesta saamani suurempi tieto ja lujempi usko tekevät minusta paremman äidin.

4. Olemme kaikki äitejä

Äidit opettamassa

Äidit opettamassa, Caitlin Connolly, kopiointi kielletty

Eeva opetti minulle myös, että äitinä oleminen ei ole sidottu lasten saamiseen: sekä Isä Jumala että Aadam kutsuivat Eevaa ”kaikkien elävien äidiksi” (ks. 1. Moos. 3:20; Mooses 4:26) ennen kuin hän oli edes saanut lasta.4 Nuorten Naisten ylijohtajana palvellut Ardeth Greene Kapp, joka ei koskaan saanut omia lapsia, kysyi: ”Onko äitiys varattu vain synnyttäneille? Eikö Jumala ennalta asettanut äitiyden pyhän tehtävän kaikille naisille ennen kuin maailmaa oli?”5 Hän teki myös seuraavan havainnon: ”Olen ymmärtänyt, että me kaikki voimme – – riemuita äitiyden pyhässä kutsumuksessa. Synnyttäminen on vain osa tätä pyhää kutsumusta.”6 Tämä oivallus oli lohduttavaa balsamia särkyneelle sydämelleni. Olin äiti – en toki perinteisessä merkityksessä, mutta minulla oli oma roolini ja vastuullinen tehtäväni.

Sheri Dew, entinen toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, sanoi:

”Äitiys on enemmän kuin lasten synnyttämistä, vaikka se varmasti on sitäkin. Se on sen ydin, keitä me olemme naisina. Se määrittelee todellisen identiteettimme, jumalallisen suuruutemme ja luonteemme sekä ainutlaatuiset ominaisuudet, jotka Isämme antoi meille. – –

Taivaallisen Isämme tyttärinä ja Eevan tyttärinä me olemme kaikki äitejä ja olemme aina olleet äitejä.”7

Eevan kokemusten kautta ymmärsin, että äitiys on kutsumus rakastaa, hoivata ja johtaa niitä, jotka kuuluvat nuorempaan sukupolveen, ja minulla oli tuo kutsumus riippumatta siitä, saisinko omia lapsia. Vain muutaman päivän kuluessa siitä, kun olin saanut tietää lapsettomuusongelmistani, minut kutsuttiin seurakuntani Nuorten Naisten johtajaksi. Tiesin, että tämä oli rakastavan taivaallisen Isän armollinen siunaus. Kun keskityin tehtävään koko sydämestäni, tytöistä tuli minulle kuin omia tyttäriä. Tunsin heitä kohtaan rakkautta, joka saattoi olla lähtöisin vain heidän taivaalliselta Isältään. Sain kokea ilman omia lapsia, miltä tuntuu olla äiti, ja se oli kaunista.

Olen kiitollinen Raamatun kertomuksista näistä suurenmoisista ja vanhurskaista naisista. En olisi ikinä uskonut samaistuvani niin syvästi naisiin aivan eri aikakaudelta, mutta heidän uskonsa ja rohkeutensa heidän kohdatessaan lapsettomuuden on merkinnyt minulle todella paljon. Olen oppinut luottamaan täydemmin siihen, että olen Jumalan tytär ja että Hän rakastaa minua, uskoo minuun ja että Hänellä on minua varten suunnitelma. Olen oppinut rakastamaan temppeliä ja löytämään tilaisuuksia oppia myös surun painamana. Olen oppinut ymmärtämään paremmin, mitä äitinä oleminen tarkoittaa. Mikä tärkeintä, olen oppinut, että rakastava taivaallinen Isä voi käyttää pyhien kirjoitusten pienimpiäkin yksityiskohtia antaakseen meille tietoa ja lohduttaakseen meitä.

Viitteet

  1. Ks. Luuk. 1:25; ks. myös sanan halveksunta määritelmä julkaisussa Uusi testamentti, opiskeluopas kotiopiskeluseminaarin oppilaille, 2016, s. 188.

  2. Russell M. Nelson, ”Mitä voimme oppia Eevasta”, Valkeus, tammikuu 1988, s. 82.

  3. Ks. Jeffrey R. Holland, ”Koska hän on äiti”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 36.

  4. Ks. Neill F. Marriott, ”Mitä meidän pitää tehdä?”, Liahona, toukokuu 2016, s. 11.

  5. Ardeth Greene Kapp, All Kinds of Mothers, 1979, s. 9, kursivointi lisätty.

  6. Ardeth Greene Kapp, ”Drifting, Dreaming, Directing”, julkaisussa Blueprints for Living: Perspectives for Latter-day Saint Women, toim. Maren M. Mouritsen, 1980, osa 1, s. 84.

  7. Sheri Dew, ”Emmekö me kaikki ole äitejä?”, Liahona, marraskuu 2001, s. 112–113.