Elämän rakentaminen uudelleen avioeron jälkeen

Mieheni lähdettyä minusta tuli yksinhuoltaja, jolta kymmenen lasta kaipasi vastauksia.

Temppeliavioliittoni päättyi eroon kolme ja puoli vuotta sitten 29 vuoden jälkeen. Siihen asti elämäni oli pyörinyt kirkon, aviomieheni, lasteni – joista kahdeksan asui vielä kotona – ja kahden lapsenlapseni ympärillä. Avioero muutti elämääni tavoilla, joita en olisi osannut kuvitellakaan.

Eroni jälkeen olen yksinhuoltajaäitinä pyrkinyt täyttämään viiden urheilua harrastavan pojan, teini-ikäisen tytön sekä kahden opiskelevan ja töissä käyvän aikuisen lapsen tarpeet. Eromme jälkeisten ensimmäisten kuukausien aikana tunsin oloni yksinäiseksi, lannistuneeksi ja usein masentuneeksi. Tunsin kerta kaikkiaan musertuvani kaikkien uusien tehtävieni ja vastuideni alla. Miten avioero vaikuttaisi lapsiin? Pystyisivätkö he edelleen luottamaan avioliittoon? Voisimmeko enää ikinä olla iankaikkinen perhe?

Yksinhuoltajan elämä oli vaativaa, ja opin tekemään asioita, joita en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Myös lapseni oppivat ottamaan vastuuta uudenlaisista tehtävistä – ajoittain toivoin, että heidän ei olisi tarvinnut ottaa niitä harteilleen. Opimme muun muassa korjaamaan kastelujärjestelmiä, kaappeja ja viemäreitä. Yhtenä päivänä mietin kaikkia talossamme tarvittavia korjauksia, istuin alas ja purskahdin itkuun. Minulla ei ollut rahaa korjauksiin, enkä osannut tehdä niitä itse.

Yksinhuoltajan elämä on ollut rankkaa, mutta olen oppinut, että taivaallinen Isä ei odota minun tekevän kaikkea yksin. Kun olen luottanut Häneen entistä enemmän, olen saanut lohtua ja tukea evankeliumin mukaisesta elämästä, kannustavilta seurakunnan jäseniltä ja pyrkimyksestä etsiä elämän hyviä puolia.

Evankeliumin perustuksen luomista

Aktiivisena pysyminen. Kun sain uusia vastuita, tunsin kasvavassa määrin tarvetta pohtia,kuinka hyvin noudatan elämässäni evankeliumin opetuksia. Tein heti päätöksen, joka oli todennäköisesti yksi tärkeimmistäni: pysyisin aktiivisena kirkossa ja kävisin seurakunnan tapahtumissa, vaikka joutuisin menemään yksin tai osallistuminen yksin tuntuisi epämukavalta. Vaikka en ollut enää naimisissa, tämä päätös auttoi minua tuntemaan, että olin edelleen osa suurempaa seurakuntaperhettä.

Pyhien kirjoitusten lukeminen. Olin lukenut Mormonin kirjaa koko elämäni ajan, mutta avioeron jälkeen olen lukenut sitä päivittäin. Pyhät kirjoitukset ovat saaneet silmissäni uuden merkityksen. Ne lohduttavat ja ohjaavat minua ja vievät minut lähemmäksi taivaallista Isää. Ne antavat minulle vastauksia.

Eräänä iltana olin osallistunut takkavalkeailtaan, jossa käsiteltiin ihmissuhteita, ja tulin kotiin tuntien oloni erittäin epämukavaksi. Minua inhotti ajatella itseäni eronneena naisena. Kun olin rukoillut, tartuin Mormonin kirjaan, ja ensimmäinen näkemäni pyhien kirjoitusten kohta oli: ”Ja nyt – –, koska näemme, että armollinen Jumalamme on antanut meille näin paljon tietoa näistä asioista, muistakaamme hänet – – ja älkäämme olko alla päin, sillä meitä ei ole hylätty” (2. Nefi 10:20). Kun jatkoin lukemista, sain Pyhältä Hengeltä henkilökohtaista opastusta. Tunsin viestin olevan, että vaikka asiat olivat muuttuneet, minua johdatettaisiin eikä Herra ollut unohtanut minua.

Tunsin jälleen, että Jumala on tietoinen minusta ja tilanteestani, ja tunsin Hänen rakkautensa. Minun ei tarvitse olla häpeissäni ja alla päin, koska olen eronnut. Jotkin asiat elämässäni ovat kyllä muuttuneet, mutta iankaikkiset periaatteet ovat ennallaan. Jos pysyn lähellä taivaallista Isää, voin yhä saada kaikki luvatut siunaukset. Olen kiitollinen siitä, että avasin pyhät kirjoitukseni tuona iltana.

Käskyjen pitäminen. Avioeron myötä perheemme tulot putosivat merkittävästi, ja meillä oli taloudellisesti tiukkaa. Pohdin, jatkaisinko kymmenysten maksamista, sillä rahani eivät selvästikään riittäneet suuren perheeni ruokkimiseen ja siitä huolehtimiseen sekä välttämättömiin kodin korjaustöihin. Pyysin neuvoa pappeusjohtajiltani ja tiesin, mitä minun oli tehtävä. Päätin maksaa täydet kymmenykset. Uskon tämän yksittäisen uskon ilmauksen avanneen taivaan ikkunat, sillä perheeni sai osakseen monia siunauksia. Vaikka olin syvästi kiitollinen muiden avusta, minun oli kuitenkin vaikea nöyrtyä ja kohdella itseäni armollisesti, sillä perheeni ei ollut ikinä aiemmin tarvinnut apua. Ensimmäinen vierailuni piispojen varastohuoneessa päättyi kyyneliin, mutta kysyin Herralta, mitä Hän haluaisi minun oppivan tuosta kokemuksesta. Ylpeyden kanssa kamppailemisen lisäksi opin paljon rakkaudesta ja huoltotyöohjelman tarkoituksesta. Vaikka emme enää tarvitse huoltotyöapua, olen kiitollinen saamastani kokemuksesta.

Kirkon tehtävän vastaanottaminen. Apuyhdistyksemme johtokunta järjestettiin uudelleen juuri ennen avioeropaperien jättämistä, ja minut kutsuttiin toimimaan sihteerinä. Uusi johtajamme kertoi minulle myöhemmin, että nimeni tuli hänen mieleensä, kun hän mietiskeli temppelissä. Kun nyt ajattelen asiaa, tiedän taivaallisen Isän saattaneen minut asemaan, jossa saatoin saada osakseni johtokunnan sisarten rakastavaa apua, ystävällisyyttä ja huolenpitoa avioeroprosessin aikana ja sen jälkeen.

Apuyhdistyksen tehtävässäni valmistelin viikkotiedotteita ja kuukausiraportteja, minkä ansiosta opin tietokonetaitoja. Muiden velvollisuuksieni ohessa johdin ajoittain kokouksia ja huomasin myös johtamistaitojeni kehittyvän. Itseluottamukseni kasvoi. Kun minun oli palattava sairaanhoitajan töihin vuosien tauon jälkeen, huomasin työssä tarvittavan nykyään tietokonetaitoja, ja olin kiitollinen kirkon tehtävässä oppimistani asioista. Parantuneiden taitojeni ansiosta minulla oli itsevarmempi olo, kun palasin takaisin työelämään.

Seurakuntaperheeseen tukeutumista

Neuvotteleminen piispan kanssa. Opin arvostamaan piispani neuvoja, jotka auttoivat minua tekemään viisaita päätöksiä. Piispa piti perheeseeni yhteyttä ja varmisti, että olin kunnossa ja että perheestäni huolehdittiin hyvin. Hän oli tukenani sekä ajallisissa että hengellisissä asioissa.

Eräänä päivänä piispa kutsui minut toimistoonsa ja keskusteli kanssani jokaisesta lapsestani yksitellen saadakseen tietää, miten he voivat. Laadimme suunnitelman, joka varmistaisi, että jokainen pojistani saisi pappeuden tukea kooruminsa ja apujärjestöjensä johtajien kautta. Hän kysyi myös taloudellisesta tilanteestani ja varmisti, että meillä riitti ruokaa. Joulun aikaan hän kantoi huolta siitä, että emme jääneet ilman lahjoja.

Lapsieni auttamisen lisäksi hän antoi minulle pappeuden siunauksia ja auttoi minua totuttelemaan uuteen rooliini naimattomana sisarena. Oli lohduttavaa tietää, että hän oli tukenani.

Kotiopettajiin luottaminen. Kun veli Mark ja hänen poikansa kutsuttiin perheeni kotiopettajiksi, hän ilmaisi halunsa palvella perhettäni. Ajan kuluessa opin ymmärtämään hänen sitoumuksensa syvyyden. Hän piti meihin paljon yhteyttä ja kyseli viikostamme. Hän ystävystyi jokaisen lapsen kanssa ja huomioi heidän syntymäpäivänsä. Ennen jokaista kouluvuotta hän on antanut heille pappeuden siunauksen. Hän keskustelee kanssani aina kunkin kuukauden oppiaiheesta ja kutsuu meidät polvistumaan rukoukseen poikiensa kanssa ennen kuin he lähtevät. Olen ollut kiitollinen näistä uskollisista kotiopettajista, jotka ovat antaneet pappeuden tukea perheelleni.

Olemme yhdessä lasten kanssa ja pappeuden tukemana päättäneet, että meidän on parasta pysyä kodissamme ja jatkaa elämäämme ystäviemme ja seurakuntaperheemme kanssa. Silti olen toisinaan paniikissa kuvitellut, että meidän on muutettava kodistamme, koska sen ylläpito tulee niin kalliiksi. Tällaisina hetkinä kotiopettajani on muistuttanut minua syistä, joiden takia päätimme jäädä. Hän on myös järjestänyt vähintään kerran vuodessa jonkun veljistä tulemaan talolleni ja tekemään tarvittavat korjaukset, siistimään pihaa, korjaamaan sadettimet, maalaamaan ja auttamaan meitä huolehtimaan kodistamme.

Seurakuntani sisarten arvostaminen. Kaksi ensimmäistä vuotta eroni jälkeen tukenani olivat rakkaat ystäväni Apuyhdistyksen johtokunnasta. He vuoroin itkivät ja nauroivat kanssani, ja tunsin heidät läheisiksi. Tehtäväni kautta sain tietää joidenkin seurakuntani sisarten tarpeista, ja heidän palvelemisensa on auttanut minua säilyttämään oikean näkökulman ja saamaan parantumista omalle sydämelleni.

Sain osakseni myös muita siunauksia. Ystäväni johtokunnassa olivat huolissaan ensimmäisestä ystävänpäivästä ilman aviomiestäni, joten he lähettivät minulle upeasti paketoidun lahjan, joka odotti minua kotona töistä tullessani. Erään toisen kerran he järjestivät minulle hemmottelupäivän. Minua pyydettiin osallistumaan aikaiseen aamutapaamiseen, mutta kun saavuin paikalle, yksi sisarista antoikin minulle kynsihoidon. Ystäväni laittoivat hiukseni, ja sitten menimme lounaalle ja ostoksille. He ostivat minulle uuden asun, ensimmäiset uudet vaatteet, jotka sain eroni jälkeen. Sydämeni tuntui pakahtuvan, ja tunsin Vapahtajan rakkauden näiden sisarten tekojen kautta.

Ilon löytämistä

Itsensä ympäröiminen kauneudella. Kolmastoista uskonkappale kehottaa meitä etsimään hyviä asioita. Musiikilla on ollut voimallinen merkitys kodissamme erityisesti avioeron jälkeen. Hengellistä musiikkia kuuntelemalla olen tuntenut pääseväni lähemmäksi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta. Olen lukenut hyviä kirjoja ja käynyt katsomassa hyviä näytelmiä. Joskus menen elokuviin tai teatteriin ilman seuraa, ja olen huomannut viihtyväni niissä hyvin myös yksin. Toisinaan taas pyydän ystävää tai perheenjäsentä mukaani.

Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen. Eron jälkeen tutustuin seurakunnassani kahteen leskeen ja kolmeen hiljattain eronneeseen sisareen, ja meistä tuli läheisiä ystäviä. Kokoonnumme usein yhteen, yleensä perjantai-iltaisin. Vietettyämme paljon aikaa yhdessä olemme kasvaneet tiiviisti yhteen. Tuemme ja kannustamme toisiamme. Pidämme hauskaa yhdessä. Yksi seurakunnan sisar, joka toimii terapeuttina, tapaa meitä silloin tällöin ja auttaa meitä ymmärtämään tunteitamme ja käsittelemään haasteitamme. Etsimme kunkin sisaren koettelemuksista myönteisiä puolia. Jokainen meistä on myös jossakin kohtaa ilmaissut, että vaikeutemme ovat auttaneet meitä tuntemaan uudella tavalla hengellistä läheisyyttä taivaalliseen Isäämme. Vaikka mieluummin olisimme välttäneet koettelemuksemme, tunnistamme siunaukset, joita olemme saaneet elämäämme niiden seurauksena.

Temppelissä käyminen. Temppeli on hyvyyden ja kauneuden tyyssija, ja tiedän olevani sinne tervetullut. Vaikka temppelityö voi tuoda mieleen kivuliaita muistoja rikotuista liitoista, minua lohduttaa tieto siitä, että kaikki temppelin luvatut siunaukset ovat lopulta minun, jos teen oman osani ollakseni luotettava ja uskollinen. Ymmärrän, että sekä minä että lapseni, jotka syntyivät liitossa, olemme edelleen kaikkien liittokansan siunausten perillisiä. Näiden ihanien lupausten ansiosta olen oppinut tuntemaan rauhaa ja iloa temppelissä.

Ilon kokeminen. Nuorin poikani Matt ja minä olemme syntyneet samana päivänä. Kun hän täytti kahdeksan, minä täytin viisikymmentä. Matt halusi veljensä kastavan hänet syntymäpäivänämme, joten kotiopettajamme opetti pojillemme, miten toimitus suoritetaan, ja myös itse osallistui tilaisuuteen. Kasteen jälkeen Mattin konfirmoi perheemme vanhin, naimisissa oleva veli.

Ohjelman aikana kaikki kymmenen lastani, heidän kaksi puolisoaan ja kaksi lastenlastani lauloivat seisten ”Perheeni mulle rakas on”. Muistan sen hetken ikuisesti. Tunsin sydämeni täyttyvän kiitollisuudesta evankeliumia ja niitä runsaita hengellisiä siunauksia kohtaan, jotka olivat auttaneet, tukeneet ja ohjanneet minua. Kun katselin kaunista perhettäni ja kuuntelin heidän laulamiaan sanoja, tiesin ilman minkäänlaista epäilystä, että olimme edelleen iankaikkinen perhe.