Henkilökuvia uskosta
Kevin ja Kendra Henderson
Pohjois-Carolina, USA
Alkuun Kendra suhtautui kielteisesti Kevinin kiinnostukseen kirkkoa kohtaan. Nyt sitä muistellessaan he näkevät, kuinka Herra johdatti heidät kummankin evankeliumin piiriin.
Leslie Nilsson, valokuvaaja
Kevin:
Tapasin Gregoryn ollessani työssä veteraanien sairaalassa. Olimme yhtenä päivänä juttelemassa, kun joku tuli kysymään Gregorylta, onko tämä mormoni. Sen jälkeen he alkoivat vertailla Raamattua ja Mormonin kirjaa. Jokin heidän keskustelussaan herätti kiinnostukseni. Se teki minut uteliaaksi.
Kun menin kotiin, kysyin Kendralta, tiesikö hän mitään mormoneista.
”Älä vain usko mitään siitä”, hän sanoi minulle.
Olin yhä utelias ja innokas palaamaan seuraavana päivänä töihin ja oppimaan lisää. Jutellessamme Gregory kysyi minulta, uskoinko, että henkeni oli olemassa ennen tätä elämää. Se kysymys sai minut todella pohtimaan. En ollut koskaan aiemmin ajatellut asiaa.
”Jos pitäisi arvata, sanoisin kyllä”, vastasin.
”Taivaallisella Isällä on paljon enemmän tietoa varattuna kaikille lapsilleen”, Gregory sanoi minulle.
Puhuin Kendran kanssa siitä, mitä olin oppinut, mutta hän oli sitä vastaan. Hän sanoi minulle, etteivät hän ja lapset ikinä astuisi jalallaan ”siihen” kirkkoon. Minä kävin kovasti puolustuskannalle, mikä oli outoa. Puolustin sellaista, mistä en tiennyt mitään.
Yhtenä iltana annoin Kendralle kyydin erään ystävän luo ja menin tapaamaan isääni. Hän oli diakoni eräässä toisessa kirkossa, joten pelkäsin kysyä häneltä, tiesikö hän mitään tästä kirkosta.
Hän sanoi: ”Olen kuullut, ettei heidän pappeuttaan anneta mustille, mutta sinä olet hyvä mies. Rukoile asiasta, ja Jumala antaa sinun tietää sen.”
Sinä iltana polvistuin rukoilemaan, mutta en keksinyt mitään sanottavaa. No, olen polvillani, ajattelin. Pakko minun on jotakin sanoa! Niinpä sanoin vain: ”Rakas taivaallinen Isä, minä rakastan sinua.”
Sinä yönä olin rauhaton. Kääntyilin vuoteessani. Kaipasin jotakin – se oli melkein kuin kova nälkä. Sinä aamuna herätessäni toivoin, ettei Gregory sanoisi enää mitään kirkostaan. Olin hämmentynyt kaikesta, mitä oli tapahtumassa. En myöskään halunnut tämän johtavan siihen, että avioliittoni hajoaisi. Mutta tietyt asiat herättivät edelleen mielenkiintoni ja kyselin Gregorylta lisää. Vähän kerrassaan sain enemmän tietoa kirkosta.
Kendra ja minä jatkoimme kiistelyä. Erään riidan aikana tunsin innoitusta olla sanomatta mitään. Menin kylpyhuoneeseen ja lankesin polvilleni.
Kerroin taivaalliselle Isälle, että tekisin mitä tahansa, jos Hän antaisi minun tietää, mille tielle Hän halusi minun lähtevän. Kun ajattelin kastetta, tunsin, että ylitseni kävi henkäys, kuin tuuli. Se oli Pyhä Henki, joka sanoi minulle: ”Näin sinun täytyy toimia.”
Olin valmis menemään kasteelle. Kun seuraavana aamuna menin töihin, kerroin kokemuksestani Gregorylle. Sanoin: ”Olen muuten valmis.”
Hän järjesti minulle tapaamisen lähetyssaarnaajien kanssa. He opettivat minulle oppiaiheet, ja se sujui hyvin ja todella nopeasti! En koskaan kyseenalaistanut mitään. Tiesin, että profeetta Joseph Smith näki sen, mitä hän näki. Minulla oli todistus. Mutta se vain ajoi Kendran yhä kauemmas.
Kendra:
Olin henkisesti, fyysisesti ja hengellisesti aivan uuvuksissa. Itse asiassa muutin muutamaksi kuukaudeksi Floridaan. Yhtenä päivänä minä vain huusin Jumalan puoleen: ”Olen väsynyt riitelemään. Auta minua saamaan selville, onko tämä kirkko oikeassa.”
Rukoillessani minut valtasi rauha. Kun sitten palasin Pohjois-Carolinaan, minussa ei ollut enää sitä aiempaa kielteistä energiaa. Olin aina lähtenyt huoneesta, kun lähetyssaarnaajat tulivat, mutta tämän kokemuksen jälkeen aloin jutella heidän kanssaan ja tehdä heille ruokaa. Mutta en ollut vielä valmis lähtemään kirkkoon Kevinin kanssa.
Aloin etsiä jotakin toista kirkkoa, josta lapseni kiinnostuisivat, mutta vaikka kirkko olisi ollut kuinka hyvä tahansa, tyttäreni Aryanna sanoi aina: ”Minä haluan mennä kirkkoon isin kanssa!” Viimein suostuimme lähtemään Kevinin kirkkoon yhtenä sunnuntaina, ja sitten seuraavana sunnuntaina etsisimme jonkin toisen kirkon.
Myöhemmin ystävä, jonka olin saanut seurakunnasta, lähetti minulle tekstiviestin ja kysyi, haluaisinko laulaa kuorossa vaarnakonferenssia varten. Miksi hän haluaa minun laulavan? ajattelin. En ole edes jäsen. Kamppailin ajatuksen kanssa, mutta viimein sanoin: ”Sopiihan se.”
Se ei ollut samanlaista laulamista kuin muissa kirkoissa, joissa on orkesteri, joissa musiikki on äänekästä ja tuntuu kuin olisi konsertissa. Lauloimme laulun ”Come Thou Fount of Every Blessing” [Tule lähde siunausten]. Laulun sanat ja musiikin suloinen sointi liikuttivat minua syvästi.
Kevin:
Kun muutamaa kuukautta myöhemmin istuimme paasto- ja todistuskokouksessa, Kendra sanoi minulle: ”Minusta sinun pitäisi mennä ja lausua todistuksesi rukouksesta ja siitä, miten se vaikutti isään.”
Kendran isäpuoli oli hiljattain saanut vakavan sydänkohtauksen. Pyysimme seurakuntaa rukoilemaan hänen ja perheemme puolesta sinä aikana. Onneksemme hän selviytyi siitä.
”Minusta sinun pitäisi tehdä se”, minä sanoin. Kendra nousi ja lausui todistuksensa. Se oli todella vaikuttavaa. Sen jälkeen kaikki vain alkoi avautua hänelle.
Kendra:
Vuoden 2018 alkupuolella kuulin usein nimen ”presidentti Monson”. Siihen aikaan en tiennyt, että hän oli profeetta. Yhtenä iltana lähetyssaarnaajat tulivat meille ja kysyivät, miten minulla menee.
”Minulla menee hyvin”, sanoin, ”mutta erään henkilön nimi tulee jatkuvasti mieleeni enkä tiedä, kuka hän on.”
”Mikä se nimi on?” he kysyivät.
”Presidentti Monson.”
”Kendra, se ei ole mikä tahansa nimi”, he sanoivat. ”Se on sen profeetan nimi, joka juuri kuoli. Sinun pitäisi tutustua joihinkin hänen pitämiinsä puheisiin, jotta näet, mitä Herra haluaa sinun oppivan häneltä.” Tutustuin joihinkin hänen puheisiinsa, ja ne olivat todella koskettavia ja auttoivat minua. Siitä lähtien tuntui siltä kuin evankeliumi olisi jatkuvasti tullut eteeni.
Kun aiemmin lähdimme ulos syömään, tilasin yleensä jääteetä, mutta Kevin sanoi aina: ”Et tarvitse jääteetä. Ota jotakin muuta.”
Yhtenä päivänä menin lounastauollani pikaruokaravintolaan ja tilasin jääteen. Muutamaa minuuttia myöhemmin työntekijä sanoi: ”Juuri sillä hetkellä, kun tilasitte jääteen, kone meni rikki.”
Hän sanoi, että koneen korjaaminen veisi tunnin. Minulla oli vain puolen tunnin lounastauko. Tilasin sen sijaan virvoitusjuoman. Siinä vaiheessa sanoin nauraen: ”Hyvä on, ymmärrän jo!”
Halusin liittyä kirkkoon, mutta en kuitenkaan halunnut suututtaa äitiäni. Äidilläni oli iso osuus päätöksissäni kasvuvuosinani. Hän oli pappi, joten kuuntelin jatkuvasti häntä sen sijaan että olisin käynyt kirkossa ja oppinut itse.
Epäröin hieman, kun sovimme kastepäivästäni. Lähetyssaarnaajat tulivat meille, ja me puhuimme asiasta.
Viimein kysyin tyttäreltäni Aryannalta: ”Haluatko sinä mennä kasteelle?”
Hän sanoi: ”Äiti, olen valmis heti kun sinä olet.”
Hän kertoi minulle, että kun hän meni kirkkoon, kaikki tytöt juoksivat tervehtimään häntä. He veivät hänet Alkeisyhdistyksen luokkiin ja olivat aina ystävällisiä. He halusivat, että hän on mukana. Hänestä tuli oikein hyvä ystävä yhden kirkon tytön kanssa. Se oli asia, josta hän nautti kirkossa.
Kastetilaisuudessaan Aryanna vuodatti ilon kyyneliä. Kun näin hänet, ajattelin: Olen siellä, missä pitääkin.
Kevin:
Tiedän, että taivaallinen Isä toi evankeliumin perheeseemme, koska Hän rakastaa meitä ja välittää meistä hyvin paljon.
Kun Kevin ja Kendra menivät naimisiin, Aryanna (vasemmalla) oli kaksivuotias. ”Jo varhain tiesin, että hän on hengellisesti aivan erityislaatuinen”, Kevin sanoo. Aryanna kiinnostui Mormonin kirjasta ja tunsi Hengen käydessään kirkossa ensimmäisen kerran. Aryanna nauttii yhdessäolosta seurakuntansa nuorten naisten kanssa.
Kevin ja hänen poikansa Kevin junior katsovat Tule ja seuraa minua -oppiaihetta yhdessä. Evankeliumin tutkiminen yhdessä on ollut siunaus Hendersonin perheelle.