Me puhuimme parlamentin edessä
Aviomieheni ja minä asuimme Uudessa-Seelannissa vuonna 2012, kun maan parlamentti keskusteli lakialoitteesta, joka määrittelisi uudelleen avioliiton ja perheen. Me luimme lakialoitteen ja kannoimme huolta siitä, kuinka se vaikuttaisi uskonnonvapauteen sekä äitiyden, isyyden ja avioliiton pyhyyteen.
Osana käsittelyprosessia parlamentti kutsui kaikkia maassa lähettämään parlamentille oman mielipiteensä tehdystä lakiehdotuksesta. Tiesimme, että tämän kysymyksen suhteen Herran oppi avioliitosta ja perheestä on selkeä, ja tunsimme, että meidän piti puhua rohkeasti. Huomasimme, että lomakkeessa oli ruutu, johon voisimme laittaa rastin, jos olisimme halukkaita menemään parlamentin eteen puolustamaan kantaamme. Mieheni ja minä katsahdimme toisiimme ja sanoimme: ”Laitetaan rasti!”
Muutama kuukausi myöhemmin saimme tietää, että meidät oli valittu esittämään kantamme parlamentaariselle komitealle. Rukoiltuamme ja paastottuamme paljon aviomieheni tunsi johdatusta lainata vanhin Dieter F. Uchtdorfin ajatuksia1 ja minä tunsin voimakasta innoitusta palata siihen hetkeen vuonna 1995, jolloin presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) esitteli asiakirjan ”Perhe – julistus maailmalle” Apuyhdistyksen yleisessä kokouksessa2. Me kumpikin tunsimme, että meitä ohjattiin tietämään, mitä sanoa. Se oli kiistatonta. Tiesimme myös, että se olisi hyvin vaikeaa. Päätimme uskoa kaiken Jumalan käsiin ja sanoimme: ”Me teemme, mitä haluat meidän tekevän, me sanomme, mitä haluat meidän sanovan”3, vaikka se ehkä olisikin epäsuosittua. Kannoimme enemmän huolta siitä, mitä merkittäisiin kirjoihin taivaassa, kuin siitä, mitä merkittäisiin kirjoihin parlamentissa.
Kun päivä koitti ja meidän nimemme kuulutettiin, meille sanottiin, että voisimme esittää kantamme erikseen tai yhdessä. Ajattelimme heti: ”Millaista vertauskuvallisuutta! Tietenkin me menemme puolustamaan perhettä koskevaa oppia yhdessä.”
Kun olimme esittäneet lausuntomme, parlamentin jäsenet alkoivat esittää kysymyksiään. He eivät näyttäneet olevan tyytyväisiä siihen, mitä sanoimme, ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen ei ollut helppoa. Lopulta aikamme oli käytetty, mutta ennen kuin lähdimme, ojensimme parlamentin jokaiselle jäsenelle ja lehdistölle kopion lausunnoistamme sekä asiakirjan ”Perhe – julistus maailmalle”.
Tämä oli vaikea kokemus, mutta se muutti elämämme. Opimme, että on mahdollista (ja välttämätöntä) kertoa muille Herran antamasta avioliittoa ja perhettä koskevasta opista – ja että sen voi tehdä rohkeasti, selkeästi ja ystävällisesti. Suhteemme taivaalliseen Isään on vahvistunut, ja todistuksemme perhettä koskevasta opista on kasvanut. Me todistamme valtavista siunauksista ja ilosta, joita on tullut elämäämme tämän kokemuksen seurauksena.