Temppelitoimitusten tuomia parantumisen ihmeitä
Reyna I. Aburto
toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa
Temppelinjohtajille ja temppelinemännille 17. lokakuuta 2019 pidetystä puheesta.
Taivaallinen Isämme voi parantaa meidät tehdessämme sukututkimus- ja temppelityötä.
Valokuva Oaklandin temppelistä Kaliforniassa Yhdysvalloissa Mason Coberly
Kaikki Jumalan lapset, jotka ovat vastuussa päätöksistään – riippumatta siitä, missä, milloin tai missä olosuhteissa he elävät tai ovat eläneet – tarvitsevat tilaisuuden osoittaa uskoa Jeesukseen Kristukseen, tehdä parannuksen ja ottaa vastaan Hänen evankeliuminsa verhon jommallakummalla puolella. Jokainen Jumalan lapsi tarvitsee hengellistä parantumista, ja meidät Hänen opetuslapsensa on kutsuttu auttamaan, jotta se olisi mahdollista.
Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta pelastavat temppelitoimitukset sallivat meidän ja esivanhempiemme syntyä uudesti, muuttua vanhurskauden tilaan, tulla Jumalan lunastamiksi ja tulla uusiksi luoduiksi (ks. Moosia 27:25–26).
Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Temppeli on tavoitteena jokaisessa kirkon toiminnassa, jokaisessa kirkon oppiaiheessa, jokaisessa kirkon edistysaskeleessa. Kaikki pyrkimyksemme julistaa evankeliumia, tehdä pyhät täydellisiksi ja lunastaa kuolleet johtavat pyhään temppeliin. Temppelitoimitukset ovat ehdottoman välttämättömiä. Me emme voi palata Jumalan kirkkauteen ilman niitä.”1
Kun lainopettajat ja fariseukset nurisivat Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia vastaan, Hän vastasi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.” (Luuk. 5:31–32.)
Presidentti James E. Faust (1920–2007), toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt: ”Herra on tarjonnut monia keinoja, joilla me voimme saada [Hänen] parantavan vaikutuksensa. – – [Hän] on palauttanut temppelityön maan päälle. Se on tärkeä osa työtä sekä elävien että kuolleiden pelastamiseksi. Temppelimme tarjoavat pyhäkön, jonne me voimme mennä ja jättää syrjään monet maailman huolet. Temppelimme ovat rauhan ja tyyneyden tyyssijoja. Näissä pyhitetyissä pyhäköissä Jumala ’parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa’ (Ps. 147:3).”2
Kun matkustamme, kuulemme kertomuksia parantumisen ihmeistä, joita tapahtuu pyhissä temppeleissä kaikkialla. Kuulemme uskollisista jäsenistä, jotka tekevät bussimatkan temppeliin ja viettävät siellä koko päivän ja illan suorittaen pelastavia toimituksia esivanhempiensa puolesta. Kuulemme omistautuneista nuorista, jotka menevät temppeliin varhain aamulla ennen kouluunmenoa sijaiskasteille ja -konfirmointeihin kuolleiden puolesta ja auttavat noiden pyhien toimitusten eri vaiheissa. Kuulemme nuorten naisten ja nuorten miesten ryhmistä, jotka yhtenä päivänä viikossa menevät yleisillä kulkuvälineillä koulun jälkeen tarjoamaan esivanhemmilleen mahdollisuuden uudestisyntyä hengellisesti. Kuulemme perheistä, jotka seilaavat veneissä tuntikausia päästäkseen temppeliin saamaan itse pelastavat temppelitoimitukset, jotta he Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta voivat muuttua vanhurskauden tilaan. Kuulemme yksittäisistä jäsenistä ja perheistä, jotka etsivät rakkaiden esivanhempien nimiä lepopäivänä ja vievät sitten nuo nimet temppeliin antaakseen noille sukulaisille tilaisuuden tulla Jumalan lunastamiksi. Kuulemme 11-vuotiaista pojista ja tytöistä, jotka tulevat innokkaina temppeliin ja joiden on seisottava alimmalla kastealtaan askelmalla, koska vesi on heille liian syvää – kaikki tämä, jotta he voivat antaa esivanhemmilleen mahdollisuuden tulla uusiksi luoduiksi.
Jos ajattelemme sitä, me kaikki tulemme temppeliin saadaksemme hengellisen parantumisen ja antaaksemme myös verhon toisella puolella oleville mahdollisuuden tulla parannetuiksi. Mitä parantumiseen tulee, me kaikki tarvitsemme kipeästi Vapahtajaa. Havainnollistan tätä kertomuksella kahdesta esivanhemmastani.
Isoäitini Isabel Blanco
Isoäitini ja isäni parantuminen
Isoäitini Isabel Blanco syntyi Potosíssa Nicaraguassa. Muistoissani hän on rakastava, työteliäs ja uskollinen nainen. Kasvuvuosinani hän kylvi nuoreen sydämeeni uskon siemenen, kun näin hänen rukoilevan Jumalaa palavasti ja kun hän vei minut joka sunnuntai messuun palvelemaan Jeesusta. Hänen elämänsä ei kuitenkaan ollut helppoa. Hän oli nuorena muun muassa työskennellyt sisäkkönä varakkaassa perheessä. Kuten oli valitettavan yleistä, hänen työnantajansa teki hänet raskaaksi, ja kun hän ei pystynyt enää salaamaan raskauttaan, hänet irtisanottiin.
Isäni Noel syntyi tuosta raskaudesta, ja vaikka Potosí oli pieni kaupunki ja kaikki, myös Noel, tiesivät, kuka hänen isänsä oli, Noelilla ei ollut koskaan suoraa yhteyttä tai suhdetta isäänsä.
Isabel ei mennyt koskaan naimisiin, ja hän sai vielä kaksi aviotonta lasta. Jonkin ajan kuluttua hän ja hänen kolme lastaan muuttivat maan pääkaupunkiin Managuaan etsimään parempaa työpaikkaa ja koulutusmahdollisuuksia.
Viimeisinä teinivuosinaan Noel tuli riippuvaiseksi alkoholista. Hän tapasi viimein äitini Delbin, he menivät naimisiin ja saivat neljä lasta. Vuosien vieriessä isän alkoholismi vaati veronsa heidän avioliitostaan, ja kun he olivat viisissäkymmenissä, he ensin muuttivat San Franciscoon Kaliforniaan Yhdysvaltoihin ja sitten ottivat asumuseron. Valitettavasti muutama vuosi myöhemmin isäni teki itsemurhan.
Äidistäni ja minusta tuli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä muutama vuosi ennen isäni kuolemaa. Joitakin vuosia hänen kuolemansa jälkeen hänen puolestaan tehtiin kaikki temppelitoimitukset paitsi yhtä: sinetöimistoimitusta. Siinä vaiheessa en uskaltanut kysyä äidiltä, halusiko hän tulla sinetöidyksi isään, koska tiesin, kuinka kireä heidän suhteensa oli ollut.
Vanhempani Noel ja Delbi Blanco
Sitten tapahtui ihme. Äiti näki unen, jossa hän näki aviomiehensä Noelin keittiön oven ulkopuolella heidän kotonaan Managuassa. Isä ojensi hänelle kätensä ja kutsui häntä tulemaan mukaansa. Äiti heräsi suloinen tunne sydämessään. Vähän sen jälkeen hän soitti minulle yhtenä päivänä ja sanoi rauhallisesti: ”Minut sinetöidään isääsi tänä lauantaina. Voit tulla paikalle, jos haluat.”
Vastasin innoissani: ”Tietenkin haluan olla siellä!” Puhelinkeskustelumme päätyttyä tajusin riemuissani, että minutkin voitaisiin sinetöidä heihin.
Ihanana lauantaiaamuna äitini, aviomieheni ja minä polvistuimme pyhän temppelialttarin ääreen ja olimme mukana elävien ja sijaisten sinetöimistoimituksissa, jotka antoivat vanhemmilleni ja minulle mahdollisuuden olla yhdessä ikuisesti. Myös poikani oli paikalla sijaisena veljelleni, joka oli kuollut vuosia aiemmin. Sinä pyhänä hetkenä kaikki tuskat ja murheet unohtuivat. Me kaikki tunsimme tyynnyttävän ja parantavan palsamin, jota Vapahtajamme Jeesus Kristus tarjoaa meille sovituksensa välityksellä kummallakin puolen verhoa.
Vuosia myöhemmin näin unen, jossa isäni näytti olevan yhden seurakuntakeskuksemme puhujakorokkeen ääressä. Hänellä oli yllään valkoinen paita ja solmio, ja hän piti innoittavan puheen. Unessani ymmärsin, että hän oli kokenut johtohenkilö kirkossa. En tiedä tarkalleen, mitä se uni tarkoittaa, mutta se antaa minulle toivoa siitä, että ehkä hän on ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin henkimaailmassa.
Jossakin vaiheessa teimme temppelityön myös isoäitini Isabelin puolesta aviopuolisoon sinetöimisen toimitusta lukuun ottamatta, koska hän ei ollut eläessään naimisissa. Ajatelkaapa sitä: Isabelin kaltainen nainen, jota miehet eivät kohdelleet arvostaen ja joka koki elämässään monia kamppailuja, voi saada mahdollisuuden verhon toisella puolen osoittaa tahdonvapauttaan ja tehdä pyhän liiton Jumalan kanssa temppelissä suoritettavan sijaistoimituksen ansiosta. Hän, kuten me kaikki, tarvitsee lisääntyvää uskoa, tarvitsee parannusta, tarvitsee rakkautta, tarvitsee pyhittymistä – lyhyesti sanottuna tarvitsee parantumista.
Katsoessani nyt taaksepäin näen, että vaikka Noelilla oli vaikea lapsuus ja vahingoittava riippuvuus, hänen rakkautensa lapsiaan kohtaan oli vahvempaa kuin hänen heikkoutensa. Kun hän oli kanssamme, hänen parhaat puolensa tulivat esiin. Hän oli meille aina ystävällinen, enkä voi muistaa edes yhtä ainoaa kertaa, jolloin hän olisi menettänyt malttinsa lastensa kanssa. Koska Jumala on armollinen, myös Noel saa mahdollisuuden osoittaa uskoa, tehdä parannuksen ja ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen Lunastajanaan pyhässä temppelissä suoritettavien pelastavien temppelitoimitusten välityksellä. Myös Noel, kuten me kaikki, tarvitsee parantumista.
Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä parantumisen iankaikkisista siunauksista, jotka ovat tarjolla yksilöille ja perheille kaikissa Herran temppeleissä ympäri maailman. Kuten presidentti Nelson opetti: ”Me kutsumme kaikkia Jumalan lapsia verhon kummallakin puolen tulemaan Vapahtajansa luokse, ottamaan vastaan pyhän temppelin siunaukset, kokemaan kestävää iloa ja tulemaan kelvollisiksi iankaikkiseen elämään.”3
Kun ajattelen kaikkea sitä, mitä Isabelin ja Noelin kohdalla piti tapahtua, jotta he saisivat tuon iankaikkisen lahjan, ymmärrän, että se on ihme, jonka ovat tehneet mahdolliseksi rakastava taivaallinen Isä ja Vapahtaja. He rakastavat meitä täydellisellä rakkaudella ja ovat kutsuneet meitä jokaista auttamaan Jumalan työn ja kirkkauden toteuttamisessa.
Puhuessaan Israelin kokoamisesta presidentti Nelson on sanonut: ”Taivaallisen Isämme lapsista aivan jokainen kummallakin puolen verhoa ansaitsee kuulla Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin sanoman. He päättävät itse, haluavatko he tietää lisää.” Sitten hän selitti: ”Aina kun te teette mitä tahansa, mikä auttaa ketä tahansa – kummalla puolen verhoa tahansa – ottamaan askeleen kohti sitä, että hän solmii liittoja Jumalan kanssa ja saa omat välttämättömät kaste- ja temppelitoimitukset, te autatte Israelin kokoamisessa. Se on niin yksinkertaista.”4
Minä en tiedä, ovatko isoäitini Isabel, isäni Noel ja muut esivanhemmistani, joiden puolesta temppelityö on tehty, ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin henkimaailmassa. Voin kuitenkin toivoa, voin osoittaa uskoa, voin solmia liittoja Jumalan kanssa ja pitää ne sekä elää elämääni tavalla, joka sallii minun olla esivanhempieni kanssa ”onnen tilassa, jolla ei ole loppua” (Morm. 7:7).
Ja kun itse pääsen toiselle puolelle verhoa, niin jos he eivät ole vielä ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, minä aivan varmasti opetan sitä heille! Maltan tuskin odottaa, että saan halata heitä, kertoa heille, kuinka paljon rakastan heitä, käydä luottamuksellisia keskusteluja, joita minulla ei koskaan ollut heidän kanssaan heidän ollessaan elossa, ja todistaa heille, ”että Jeesus on Kristus, iankaikkinen Jumala”5.
Valokuva Mount Timpanogosin temppelistä Utahissa Yhdysvalloissa James Whitney Young; tausta: valokuva Panamán temppelistä Panamassa Matt Reier
Voima parantua
Joskus luonnollinen ihminen meissä saa meidät ajattelemaan, että meidät on kutsuttu ”korjaamaan” muita ihmisiä. Meitä ei ole kutsuttu olemaan muiden ”korjaajia”, eikä meitä ole kutsuttu luennoimaan tai halveksimaan. Meidät on kutsuttu innoittamaan, kohottamaan, kutsumaan muita, olemaan ihmisten kalastajia, sielujen kalastajia, jotta he saavat tilaisuuden kokea hengellisen parantumisen Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme ja Lunastajamme, ansiosta.
Luvussa Jesaja 61 on Herran sanat, joita Hän itsekin lainasi aloittaessaan palvelutyönsä Jerusalemissa (ks. Luuk. 4:18–19). Hän julisti:
”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.
He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.” (Jes. 61:1–4.)
Vanhin Dale G. Renlund on opettanut: ”Sukututkimus- ja temppelityö [tuo] voimaa parantaa sen, mikä [kaipaa] parantumista. – – Jumala äärettömässä kyvyssään sinetöi ja parantaa yksilöitä ja perheitä huolimatta murhenäytelmistä, menetyksistä ja vastoinkäymisistä.”6
Presidentti Nelson on opettanut, että ”todellinen voima parantua – – on lahja Jumalalta”7, ja hän selitti myös, että ”ylösnousemuksen lahja on Herran kruunaava parantamisen teko. Hänen ansiostaan jokainen ruumis palautetaan oikeaan ja täydelliseen muotoonsa. Hänen ansiostaan mikään tila ei ole toivoton. Hänen ansiostaan koittavat paremmat ajat, sekä täällä että tulevassa elämässä. Todellinen ilo odottaa meitä jokaista – murheen tuolla puolen.”8
Todistan, että taivaallinen Isämme rakastaa meitä jokaista niin paljon, että Hän on varannut ”tien”9, niin että jokainen meistä voi parantua fyysisesti ja hengellisesti, kun osoitamme uskoa Jeesukseen Kristukseen, solmimme liittoja Jumalan kanssa ja pidämme ne sekä noudatamme Hänen käskyjään. Todistan, että Kristus tuli maan päälle parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, ”julistamaan vangituille vapautusta” (Luuk. 4:18), jotta jokaisesta meistä voi tulla ”pyhiä, tahrattomia” (Moroni 10:33).