Kupillinen lämmintä vettä
Kirjoittaja asuu Soulissa Etelä-Koreassa.
Vesi altaassa oli jääkylmää. Sitten Minjun sai idean.
Minjun ja isä kiiruhtivat kirkkorakennukseen kylmän tuulen puhaltaessa heidän takanaan. Rakennuksessakin oli koleaa. Minjun toivoi, että siellä lämpenisi, kun sinne tulisi lisää ihmisiä.
Minjunin ystävä Jungmin kastettaisiin tänään. Jungmin oli tavannut sisarlähetyssaarnaajat ja miettinyt kasteelle menoa pitkän aikaa. Koko seurakunta oli paastonnut ja rukoillut hänen puolestaan. Viimein Jungmin päätti mennä kasteelle. Ja tänään oli se päivä!
Allas oli yhä täyttymässä vedellä, kun Minjun ja isä astuivat huoneeseen. He istuutuivat Minjunin ystävän Jamesin viereen. Pian Jungmin tuli sisään valkoisiin kastevaatteisiin pukeutuneena.
”Hän näyttää vähän hermostuneelta”, James sanoi.
Minjun nyökkäsi. Hän oli iloinen siitä, että hän saattoi olla siellä ystävänsä tukena.
Pian allas oli täynnä. Kastetilaisuuden oli aika alkaa! Mutta se ei alkanutkaan vielä, vaan lähetyssaarnaajat puhuivat joidenkin muiden jäsenten kanssa ja näyttivät huolestuneilta. Isä meni katsomaan, mikä oli vialla.
”Mikä hätänä?” Minjun kysyi isältä.
”Vedenlämmitin rakennuksessa on rikki, joten vesi altaassa on hyvin kylmää”, isä sanoi.
Minjun katsoi allasta. Hänen kastetilaisuudessaan ilma oli ollut lämmin, vesi oli ollut lämmintä ja jopa isän halaus oli ollut lämmin, kun hän oli noussut vedestä. Hän ei pystynyt kuvittelemaan menemistä kasteelle kylmässä vedessä sellaisena kylmänä talvipäivänä.
Minjun katsoi, kun Jungmin astui rohkeasti veteen vanhin Keckin kanssa, joka kastaisi hänet.
”Tämä on liian kylmää!” Jungmin sanoi. ”En pysty olemaan täällä yhtään kauemmin.” Hän kiipesi hytisten ylös altaasta. Minjun oli surullinen hänen puolestaan.
Muutaman minuutin päästä Jungmin yritti uudestaan mennä veteen. Tällä kertaa hän otti vain muutaman askeleen ennen kuin kiiruhti pois vedestä. Hän yritti vielä kaksi kertaa. Vesi oli jäätävän kylmää! ”Voidaanko lopettaa?” Jungmin viimein pyysi. Hän näytti siltä kuin alkaisi itkeä.
Minjun piti mielessään rukouksen ja kysyi siinä, kuinka hän voisi auttaa.
”Mitä meidän pitäisi tehdä?” joku kysyi.
”Pitäisikö meidän lykätä kastetta?” joku toinen kysyi. Kaikki halusivat auttaa Jungminia, mutta eivät tienneet miten.
Sitten Minjun sai idean. Hän nykäisi Jamesia. ”Mennään, James!”
Minjun ja James menivät keittiöön. He etsivät ison kupin ja kulhon ja täyttivät ne kuumalla vedellä. He kantoivat ne varovasti kastetilaan ja kaatoivat kuuman veden altaaseen. ”Ehkä tämä lämmittää vettä!” Minjun sanoi.
Kaikki hämmästyivät. ”Miksi me emme tulleet ajatelleeksi sitä?” joku kysyi.
Yhdessä kaikki alkoivat hakea lämmintä vettä keittiöstä. Jotkut keittivät vettä liedellä. Muut kantoivat varovasti patoja aulan poikki ja kaatoivat kuuman veden altaaseen. Muutkin Alkeisyhdistyksen lapset auttoivat yksi kupillinen kerrallaan.
Viimein vesi oli riittävän lämmintä. Jungmin ja vanhin Keck astuivat aina altaan pohjalle asti. Minjunin sydämessä oli lämmin tunne, kun hän kuunteli vanhin Keckin sanovan kasterukouksen sanat. Noustessaan ylös vedestä Jungmin hymyili. Kaikki olivat iloisia.
Kun Jungmin oli vaihtanut ylleen kuivat vaatteet, Minjun antoi hänelle ison halauksen. Minjun tiesi, että aina kun hän rukoilisi rohkeasti, taivaallinen Isä auttaisi häntä tietämään, mitä tehdä. Tätä kastetilaisuutta Minjun ei unohtaisi ikinä! ●