Jumala on rakastanut meitä niin paljon
Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että Hän lähetti ainoan Poikansa – ei tuomitsemaan meitä, vaan pelastamaan meidät.
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Kun panin merkille tämän jakeen ensimmäisen kerran, en ollut kirkossa tai perheillassa. Seurasin urheilutapahtumaa televisiosta. Riippumatta siitä, mitä asemaa katsoin ja mikä peli oli kyseessä, ainakin yhdellä henkilöllä oli kyltti, jossa luki ”Joh. 3:16”.
Olen oppinut rakastamaan yhtä lailla jaetta 17: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”
Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen, ainoan Poikansa lihassa, antamaan henkensä meidän jokaisen puolesta. Tämän Hän teki, koska Hän rakastaa meitä, ja Hän laati meitä jokaista varten suunnitelman, jotta voimme palata kotiin Hänen luokseen.
Se ei kuitenkaan ole mikään yleisluonteinen, kaiken kattava, sattumanvarainen suunnitelma. Se on henkilökohtainen rakastavan taivaallisen Isän laatima suunnitelma – Isän, joka tuntee sydämemme, tietää nimemme ja sen, mitä Hän haluaa meidän tekevän. Miksi me uskomme niin? Koska niin meille opetetaan pyhissä kirjoituksissa.
Mooses kuuli taivaallisen Isän toistuvasti lausuvan sanat ”Mooses, poikani” (ks. Moos. 1:6; ks. myös jakeet 7, 40). Abraham sai tietää olevansa Jumalan lapsi, joka oli valittu tehtäväänsä jo ennen syntymäänsä (ks. Abr. 3:12, 23). Jumalan vaikutuksesta Esterillä oli vaikutusvaltainen asema, jossa hän pystyi pelastamaan kansansa (ks. Est. 4). Ja Jumala luotti nuoreen naiseen, palvelijaan, joka todisti elävästä profeetasta, jotta Naaman voisi parantua (ks. 2. Kun. 5:1–15).
Rakastan erityisesti sitä hyvää, lyhytkasvuista miestä, joka kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Vapahtaja tiesi, että mies oli siellä, pysähtyi, katsoi ylös oksiin ja lausui nämä sanat: ”Sakkeus, tule – – alas” (Luuk. 19:5). Emmekä voi unohtaa sitä 14-vuotiasta, joka meni metsikköön ja sai tietää, miten henkilökohtainen suunnitelma todella on: ”[Joseph,] tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!” (JS–H 1:17.)
Veljet ja sisaret, me olemme taivaallisen Isän suunnitelman keskipiste ja syy Vapahtajamme palvelutyöhön. Jokainen meistä, jokainen erikseen, on Heidän työnsä ja Heidän kirkkautensa.
Minulle mikään pyhä kirja ei havainnollista tätä selvemmin kuin Vanhan testamentin tutkimiseni. Luku toisensa jälkeen löydämme esimerkkejä siitä, miten taivaallinen Isä ja Jehova ovat läheisesti mukana elämässämme.
Olemme hiljattain opiskelleet Joosefista, Jaakobin rakkaasta pojasta. Joosef oli nuoruudestaan lähtien Herran suuressa suosiossa, mutta silti hän koki suuria koettelemuksia veljiensä käsissä. Kaksi viikkoa sitten monia meistä kosketti se, kuinka Joosef antoi veljilleen anteeksi. Tule ja seuraa minua -aineistossa sanotaan: ”Joosefin elämä rinnastuu monin tavoin Jeesuksen Kristuksen elämään. Vaikka meidän syntimme aiheuttivat Vapahtajalle suuria kärsimyksiä, Hän tarjoaa anteeksiantoa ja pelastaa meidät kaikki kohtalolta, joka on nälänhätää paljon pahempi. Olipa meidän tarpeen saada anteeksi tai antaa anteeksi – jossakin vaiheessa me tarvitsemme kumpaakin – Joosefin esimerkki suuntaa meitä kohti Vapahtajaa, parantumisen ja sovinnon todellista lähdettä.”1
Eräs opetus, jota rakastan tuossa kertomuksessa, on peräisin Joosefin veljeltä Juudalta, jolla oli osansa Jumalan henkilökohtaisessa suunnitelmassa Joosefia varten. Kun veljet pettivät Joosefin, Juuda taivutteli heidät olemaan riistämättä Joosefin henkeä vaan sen sijaan myymään tämän orjaksi (ks. 1. Moos. 37:26–27).
Monta vuotta myöhemmin Juudan ja hänen veljiensä piti viedä nuorin veljensä Benjamin Egyptiin. Alkuun heidän isänsä vastusti sitä. Mutta Juuda antoi Jaakobille lupauksen – hän toisi Benjaminin kotiin.
Egyptissä Juudan lupaus joutui koetukselle. Nuorta Benjaminia syytettiin väärin perustein rikoksesta. Lupauksensa mukaisesti Juuda tarjoutui menemään vankilaan Benjaminin sijasta. Hän sanoi: ”Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä?” (1. Moos. 44:33–34.) Juuda oli päättänyt pitää lupauksensa ja saada Benjaminin turvallisesti takaisin kotiin. Tunnetteko te koskaan muita kohtaan samaa kuin Juuda Benjaminia kohtaan?
Eivätkö vanhemmat tunne näin lapsiaan kohtaan? Eivätkö lähetyssaarnaajat tunne näin ihmisiä kohtaan, joita he palvelevat? Eivätkö Alkeisyhdistyksen ja nuorten johtohenkilöt tunne näin niitä kohtaan, joita he opettavat ja rakastavat?
Olittepa keitä tahansa ja olivatpa nykyiset olosuhteenne millaiset tahansa, joku tuntee teitä kohtaan juuri näin. Joku haluaa palata taivaallisen Isän luo teidän kanssanne.
Olen kiitollinen niistä, jotka eivät koskaan luovuta meidän suhteemme, jotka edelleen vuodattavat sielunsa rukouksessa meidän puolestamme ja jotka edelleen opettavat ja auttavat meitä tulemaan kelvollisiksi palaamaan kotiin taivaallisen Isämme luokse.
Äskettäin rakas ystäväni oli 233 päivää sairaalassa koronavirustaudin vuoksi. Tuona aikana hänen edesmennyt isänsä kävi hänen luonaan ja pyysi välittämään viestin lastenlapsilleen. Jopa verhon takaa tämä hyvä isoisä halusi auttaa lastenlapsiaan palaamaan heidän taivaalliseen kotiinsa.
Yhä useammin Kristuksen opetuslapset muistavat elämässään olevat ”benjaminit”. Ympäri maailman he ovat kuulleet Jumalan elävän profeetan, presidentti Russell M. Nelsonin selkeän kutsun. Nuoret miehet ja nuoret naiset ovat mukana Herran nuorisopataljoonassa. Yksittäiset henkilöt ja perheet auttavat muita palvelemisen hengessä – rakastamalla, kertomalla ja kutsumalla ystäviä ja naapureita tulemaan Kristuksen luo. Nuoret ja aikuiset muistavat liittonsa ja pyrkivät pitämään ne – täyttäen Jumalan temppeleitä, etsien edesmenneiden sukulaisten nimiä ja ottaen vastaan toimituksia heidän puolestaan.
Miksi taivaallisen Isän yksilölliseen suunnitelmaan meitä varten sisältyy se, että autamme muita palaamaan Hänen luokseen? Koska niin meistä tulee Jeesuksen Kristuksen kaltaisia. Viime kädessä kertomus Juudasta ja Benjaminista opettaa meille Vapahtajan uhrista meidän vuoksemme. Sovituksessaan Hän antoi henkensä tuodakseen meidät kotiin. Juudan sanat ilmaisevat Vapahtajan rakkautta: ”Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman [teitä]?” Israelin kokoajina nuo voivat olla myös meidän sanamme.
Vanha testamentti on täynnään ihmeitä ja lempeitä armotekoja, jotka ovat taivaallisen Isän suunnitelman tunnusmerkki. Se, että luvussa 2. Kun. 4 käytetään kolme kertaa ilmausta ”eräänä päivänä”, korostaa minulle, että tärkeät tapahtumat tapahtuvat Jumalan aikataulun mukaan ja ettei mikään yksityiskohta ole Hänelle liian pieni.
Uusi ystäväni Paul todistaa tästä totuudesta. Paul varttui kodissa, jossa oli toisinaan väkivaltaa ja aina suvaitsemattomuutta uskontoa kohtaan. Kun hän opiskeli sotilastukikohdassa Saksassa, hän pani merkille kaksi sisarta, joilla näytti olevan hengellinen valo. Kysyessään, miksi he olivat erilaisia, hän sai vastauksen, että he kuuluvat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.
Pian Paul alkoi tavata lähetyssaarnaajia, ja hänet kutsuttiin kirkkoon. Kun hän seuraavana sunnuntaina nousi bussista, hän huomasi kaksi miestä, joilla oli valkoinen paita ja solmio. Hän kysyi heiltä, olivatko he kirkon vanhimpia. He vastasivat myöntävästi, joten Paul seurasi heitä.
Jumalanpalveluksen aikana saarnaaja osoitti ihmisiä seurakunnassa ja pyysi heitä todistamaan. Jokaisen todistuksen lopussa rumpali tervehti sitä rummuilla ja seurakunta huusi ”aamen”.
Kun saarnaaja osoitti Paulia, hän nousi ja sanoi: ”Minä tiedän, että Joseph Smith oli profeetta ja että Mormonin kirja on totta.” Ei kuulunut rumputervehdystä eikä aamenia. Paul tajusi viimein menneensä väärään kirkkoon. Pian Paul löysi tien oikeaan paikkaan, ja hänet kastettiin.
Paulin kastepäivänä eräs jäsen, jota hän ei tuntenut, sanoi hänelle: ”Sinä pelastit elämäni.” Muutamaa viikkoa aiemmin tämä mies oli päättänyt etsiä toisen kirkon ja osallistui jumalanpalvelukseen, jossa oli rummut ja aamenet. Kun mies kuuli Paulin todistavan Joseph Smithistä ja Mormonin kirjasta, hän tajusi, että Jumala tunsi hänet, ymmärsi hänen kamppailunsa ja että Jumalalla oli suunnitelma häntä varten. Sekä Paulin että tämän miehen kohdalla se todellakin tapahtui ”eräänä päivänä”!
Mekin tiedämme, että taivaallisella Isällä on henkilökohtainen onnensuunnitelma meitä jokaista varten. Koska Jumala lähetti rakkaan Poikansa meitä varten, tarvitsemamme ihmeet tapahtuvat juuri sinä tiettynä päivänä, joka on välttämätön Hänen suunnitelmansa toteutumiseksi.
Todistan, että tänä vuonna voimme oppia Vanhasta testamentista lisää Jumalan suunnitelmasta meitä varten. Tuossa pyhässä kirjassa opetetaan profeettojen roolia epävarmoina aikoina ja Jumalan käden kosketusta maailmassa, joka oli sekava ja usein riitaisa. Se kertoo myös nöyristä uskovista, jotka odottivat uskollisesti Vapahtajamme tulemista, aivan kuten me odotamme ja valmistaudumme Hänen toiseen tulemiseensa – Hänen kauan ennustettuun, loistavaan paluuseensa.
Siihen päivään asti emme ehkä näe luonnollisin silmin Jumalan suunnitelman kaikkia puolia elämässämme (ks. OL 58:3). Voimme kuitenkin muistaa Nefin vastauksen, kun hän kohtasi jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt: vaikka hän ei tiennytkään kaiken tarkoitusta, hän tiesi, että Jumala rakastaa lapsiaan (ks. 1. Nefi 11:17).
Tämä on todistukseni tänä kauniina lepopäivän aamuna. Kirjoittakaamme tämä sydämeemme ja antakaamme sen täyttää sielumme rauhalla, toivolla ja iankaikkisella ilolla: Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että lähetti ainoan Poikansa – ei tuomitsemaan meitä, vaan pelastamaan meidät. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.