Jatka vain eteenpäin – osoittaen uskoa
Se, että osoitamme uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen, auttaa meitä voittamaan lannistumisen riippumatta siitä, mitä esteitä kohtaamme.
Vanhin George A. Smith, apostoli, sai hyvin vaikeana aikana profeetta Joseph Smithiltä neuvon: ”Hän sanoi minulle, ettei minun pitäisi koskaan lannistua, ympäröivätpä minua millaiset vaikeudet tahansa. Jos minut upotettaisiin Nova Scotian syvimpään hiilikaivokseen ja kaikki Kalliovuoret kasattaisiin päälleni, en saisi heittää toivoani, vaan minun olisi kestettävä, säilytettävä uskoni ja pysyttävä rohkeana, niin minä tulisin viimein esiin röykkiön laella.”1
Kuinka profeetta Joseph saattoi sanoa niin – henkilölle, joka kärsi? Koska hän tiesi, että se oli totta. Hän eli sen mukaan. Joseph koki elämässään toistuvasti vakavia vaikeuksia. Kun hän kuitenkin osoitti uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä ja vain jatkoi eteenpäin, hän voitti ylitsepääsemättömiltä tuntuvia esteitä.2
Tänään haluaisin uudistaa Josephin vetoomuksen, ettemme antaisi lannistumisen vallata meitä, kun kohtaamme pettymyksiä, tuskallisia kokemuksia, omaa riittämättömyyttämme tai muita haasteita.
Kun puhun lannistumisesta, en tarkoita kliinisen masennuksen, ahdistuneisuushäiriöiden tai muiden erityishoitoa vaativien sairauksien aiheuttamia heikentäviä haasteita.3 Puhun vain aivan tavallisesta lannistumisen tunteesta, jota elämän ylä- ja alamäet tuovat mukanaan.
Minua innoittavat sankarini, jotka vain jatkavat eteenpäin – osoittaen uskoa – kaikesta huolimatta.4 Mormonin kirjassa kerrotaan Soramista, Labanin palvelijasta. Kun Nefi oli hakemassa pronssilevyjä, Soram joutui valitsemaan, seuraako hän Nefiä ja tämän veljiä erämaahan vai menettäisikö hän mahdollisesti henkensä.
Millainen valinta! Soram aikoi ensin paeta, mutta Nefi piteli häntä kiinni ja vannoi, että jos hän lähtisi heidän mukaansa, hän olisi vapaa ja hän saisi sijan heidän perheensä joukossa. Soram rohkaistui ja lähti heidän mukaansa.5
Soram kärsi uudessa elämässään monia ahdinkoja, ja silti hän ponnisteli eteenpäin osoittaen uskoa. Meillä ei ole mitään merkintää siitä, että Soram olisi takertunut menneisyyteensä tai kantanut kaunaa Jumalaa tai muita kohtaan.6 Hän oli profeetta Nefin tosiystävä, ja hän ja hänen jälkeläisensä asuivat vapaudessa ja vauraudessa luvatussa maassa. Asia, joka oli ollut valtava este Soramin polulla, johti lopulta runsaisiin siunauksiin, koska hän oli uskollinen ja halukas jatkamaan eteenpäin – osoittaen uskoa.7
Hiljattain kuuntelin erään rohkean sisaren kertovan, kuinka hän on kestänyt sinnikkäästi läpi vaikeuksien.8 Hänellä oli joitakin haasteita, ja eräänä sunnuntaina hän istui Apuyhdistyksessä kuuntelemassa opettajaa, joka hänen mielestään eli täydellistä elämää – täysin erilaista kuin hänen omansa. Hän oli väsynyt ja lannistunut. Hänestä tuntui, ettei hän ollut riittävän hyvä – tai ettei hän edes kuulunut joukkoon – joten hän nousi ja lähti aikoen enää koskaan olla palaamatta kirkkoon. Kävellessään autolleen hän tunsi selkeän vaikutelman: ”Mene kappelisaliin ja kuuntele sakramenttikokouksen puhujaa.” Hän epäili kehotusta mutta tunsi sen jälleen voimakkaasti, joten hän meni kokoukseen.
Sanoma oli juuri sitä, mitä hän tarvitsi. Hän tunsi Hengen. Hän tiesi, että Herra halusi hänen pysyvän luonaan, olevan Hänen opetuslapsensa ja käyvän kirkossa, joten hän teki niin.
Tiedättekö, mistä tämä sisar oli kiitollinen? Siitä että hän ei antanut periksi. Hän vain jatkoi eteenpäin – osoittaen uskoa Jeesukseen Kristukseen silloinkin, kun se vaati häneltä paljon, ja häntä ja hänen perhettään on siunattu runsaasti, kun hän ponnistelee eteenpäin.
Taivaan ja maan Jumala auttaa meitä voittamaan lannistumisen ja mitä tahansa esteitä kohtaammekin, jos katsomme Häneen, noudatamme Pyhän Hengen kehotuksia9 ja vain jatkamme eteenpäin – osoittaen uskoa.
Kun olemme heikkoja tai kykenemättömiä, Herra voi onneksi vahvistaa uskoamme. Hän voi lisätä kykyämme yli omamme. Olen kokenut sitä. Yli 20 vuotta sitten minut kutsuttiin yllättäen vyöhykeseitsenkymmeneksi, ja tunsin itseni hyvin riittämättömäksi. Koulutustehtävieni jälkeen minun oli määrä toimia johtavana virkailijana ensimmäisessä vaarnakonferenssissani.10 Vaarnanjohtaja ja minä suunnittelimme huolellisesti jokaisen yksityiskohdan. Hieman ennen konferenssia presidentti Boyd K. Packer, silloinen kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, soitti ja kysyi, voisiko hän olla mukanani. Yllätyin ja tietenkin suostuin. Kysyin, kuinka hän haluaisi edetä, koska hän toimisi johtavana virkailijana. Hän ehdotti, että hylkäisimme suunnitelmat ja valmistautuisimme noudattamaan Hengen johdatusta. Onneksi minulla oli vielä kymmenen päivää aikaa opiskella, rukoilla ja valmistautua.
Ohjelma oli täysin avoin, ja istuimme korokkeella 20 minuuttia ennen johtajiston kokouksen alkua. Kumarruin vaarnanjohtajan puoleen ja kuiskasin: ”Tämä on suurenmoinen vaarna.”
Presidentti Packer tönäisi minua varovasti kyynärpäällään ja sanoi: ”Ei puhuta.”
Lakkasin puhumasta, ja mieleeni tuli hänen yleiskonferenssipuheensa ”Kunnioitus luo pohjaa innoitukselle”11. Huomasin, että presidentti Packer kirjoitti muistiin pyhien kirjoitusten viitteitä. Henki vahvisti minulle, että hän sai vaikutelmia kokousta varten. Oppimiskokemukseni oli juuri alkanut.
Presidentti Packer puhui ensimmäiset 15 minuuttia ja tähdensi sitä, kuinka tärkeää on johtaa kaikki kokoukset Pyhän Hengen johdatuksen mukaisesti.12 Sitten hän sanoi: ”Kuulemme nyt vanhin Cookin puhuvan.”
Mennessäni puhujakorokkeelle kysyin, kuinka kauan hän halusi minun puhuvan ja oliko hänellä jokin aihe, josta hän haluisi minun puhuvan. Hän sanoi: ”Käytä 15 minuuttia ja puhu sen mukaan kuin tunnet innoitusta.” Puhuin noin 14 minuuttia ja kerroin kaiken, mitä minulla oli mielessäni.
Presidentti Packer nousi jälleen seisomaan ja puhui taas 15 minuuttia. Hän luki tämän pyhien kirjoitusten kohdan:
”Puhukaa ajatuksia, joita minä panen teidän sydämeenne, niin ette joudu häpeään ihmisten edessä,
sillä teille annetaan tuona hetkenä, – – mitä teidän tulee sanoa.”13
Sitten hän sanoi: ”Kuulemme nyt vanhin Cookin puhuvan.”
Olin järkyttynyt. En ollut ottanut lainkaan huomioon mahdollisuutta, että minua pyydettäisiin puhumaan kahdesti samassa kokouksessa. Mielessäni ei ollut mitään sanottavaa. Rukoilin kiihkeästi ja luotin Herran apuun, ja jotenkin minua siunattiin ajatuksella, eräällä pyhien kirjoitusten kohdalla, ja pystyin puhumaan jälleen 15 minuuttia. Istuin alas täysin uupuneena.
Presidentti Packer puhui jälleen 15 minuuttia Hengen äänen noudattamisesta ja lainasi Paavalin opetuksia siitä, että ”me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja”14. Kuten voitte kuvitella, olin häkeltynyt, kun hän sai innoitusta sanoa kolmannen kerran: ”Kuulemme nyt vanhin Cookin puhuvan.”
Mieleni oli tyhjä, minulla ei ollut mitään. Tiesin, että oli aika osoittaa enemmän uskoa. Hitaasti menin puhujakorokkeelle pyytäen apua Jumalalta. Kun astuin mikrofonin luo, Herra siunasi minua ihmeellisellä tavalla niin, että jollakin tavoin esitin uuden 15 minuutin sanoman.15
Viimein kokous päättyi, mutta tajusin pian, että kokous aikuisille alkaisi tunnin kuluttua. Voi ei! Soramin tavoin halusin vilpittömästi juosta pakoon, mutta aivan kuten Nefi piteli häntä kiinni, tiesin, että presidentti Packer pitelisi minua paikallani. Aikuisten kokous noudatti aivan samaa kaavaa. Puhuin jälleen kolme kertaa. Seuraavana päivänä yleisessä kokouksessa puhuin kerran.
Konferenssin jälkeen presidentti Packer sanoi hellästi: ”Otetaan tämä joskus uusiksi.” Rakastan presidentti Boyd K. Packeria ja arvostan kaikkea, mitä opin.
Tiedättekö, mistä olen kiitollinen? Siitä että en antanut periksi – tai vastustellut. Jos olisin antanut myöten epätoivoiselle halulleni paeta noista kokouksista, olisin menettänyt tilaisuuden kasvattaa uskoani ja saada taivaalliselta Isältäni runsaasti rakkautta ja tukea. Opin Hänen armostaan, Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ihmeellisestä kaiken mahdollistavasta voimasta sekä Pyhän Hengen voimallisesta vaikutuksesta. Heikkoudestani huolimatta16 opin, että voin palvella, voin antaa oman panokseni, kun Herra on vierelläni, jos vain jatkan eteenpäin – osoittaen uskoa.
Riippumatta elämässä kohtaamiemme haasteiden koosta, laajuudesta ja vakavuudesta meillä kaikilla on hetkiä, jolloin tunnemme halua pysähtyä, lähteä, paeta tai mahdollisesti luovuttaa. Mutta se, että osoitamme uskoa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen, auttaa meitä voittamaan lannistumisen riippumatta siitä, mitä esteitä kohtaamme.
Aivan kuten Vapahtaja saattoi päätökseen työn, joka Hänelle oli annettu tehtäväksi, Hänellä on voima auttaa meitä saattamaan päätökseen meille annettu työ.17 Meitä voidaan siunata niin, että voimme kulkea eteenpäin liittopolulla, kävipä se kuinka kivikkoiseksi tahansa, ja lopulta saada iankaikkisen elämän.18
Kuten profeetta Joseph Smith sanoi: ”Pysykää lujina, te Jumalan pyhät, kestäkää vielä vähän aikaa, niin elämän myrskyt ovat ohi ja teidät palkitsee se Jumala, jonka palvelijoita te olette.”19 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.