2023
Katsaus presidentti Russell M. Nelsonin viisi vuotta kestäneeseen palvelutehtävään kirkon presidenttinä
Toukokuu 2023


Kirkon uutisia

Katsaus presidentti Russell M. Nelsonin viisi vuotta kestäneeseen palvelutehtävään kirkon presidenttinä

Ensimmäisessä julkisessa puheessaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 17. presidenttinä viisi vuotta sitten presidentti Russell M. Nelson käänsi huomion pois itsestään Jeesukseen Kristukseen ja katsoi sitten eteenpäin.

”Herra on aina opettanut ja innoittanut profeettojaan ja tulee aina niin tekemäänkin”, hän julisti. ”Herra johtaa kirkkoa. Me, jotka on asetettu todistamaan Hänen pyhästä nimestään kaikkialla maailmassa, pyrimme edelleen tuntemaan Hänen tahtonsa ja noudattamaan sitä.” (”Kulkiessamme yhdessä eteenpäin”, Liahona, huhtikuu 2018, s. 6.)

Ilmoitusta kirkon opastamiseksi

Presidentti Nelson on toiminut Herran ohjauksen mukaan, kun hän on matkustanut 35 maahan, muokannut kirkon organisaatiota, käyttänyt tekniikkaa evankeliumista kertomiseen, johtanut kirkkoa läpi pandemian, esittänyt historiallisia kutsuja ja rakentanut ymmärryksen siltoja.

Toimikaudellaan kirkon presidenttinä presidentti Nelson on puhunut sadoille tuhansille myöhempien aikojen pyhille ja tavannut kuninkaita, presidenttejä ja pääministereitä. Hän on lohduttanut rikoksen uhreja ja muita surevia sekä syventänyt suhteita National Association for the Advancement of Colored People -järjestön [värillisten asemaa edistävä valtakunnallinen yhdistys] (NAACP) ylimpiin johtajiin, ja hän sai kutsun puhua NAACP:n vuoden 2019 kokouksessa Detroitissa Michiganissa Yhdysvalloissa.

Ilmoituksen kautta sekä ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin täydellä tuella hän on myös toteuttanut useita menettelytapamuutoksia kirkossa.

Hänen innoitetun johtajuutensa aikana myöhempien aikojen pyhien johtohenkilöt ovat korvanneet kotiopetuksen ja kotikäyntiopetuksen palvelutyöllä, muokanneet sunnuntaikokousten aikataulua, mikä mahdollistaa kotiin keskittyvää, kirkon tukemaa evankeliumin tutkimista, ja pyytäneet jäseniä käyttämään kirkon täydellistä ja oikeaa nimeä. Kirkko on ottanut käyttöön menettelytavan, joka sallii avioparien, jotka on vihitty muualla kuin temppelissä, tulla sinetöidyiksi temppelissä heti kun he ovat valmiita, antanut kymmenysselvittelylle uuden nimen kymmenysilmoitus ja ottanut käyttöön menettelytavan, joka sallii naisten palvella temppelisinetöimisen todistajina ja naisten, nuorten ja lasten, jotka ovat kelvollisia kirkon jäseniä, palvella kasteiden todistajina.

”Yksi niistä asioista, joita Henki on toistuvasti tähdentänyt mieleeni siitä asti, kun sain uuden tehtäväni kirkon presidenttinä, on se, kuinka halukas Herra on ilmoittamaan mielensä ja tahtonsa”, presidentti Nelson sanoi kirkon huhtikuun 2018 yleiskonferenssissa (”Ilmoitusta kirkkoa varten, ilmoitusta elämäämme varten”, Liahona, toukokuu 2018, s. 94).

Vuonna 2020 kirkko juhlisti Joseph Smithin ensimmäisen näyn kaksisataavuotisjuhlaa. Sitä ei tehty suurilla juhlallisuuksilla, vaan kirkon johtajat kutsuivat myöhempien aikojen pyhiä eri puolilla maapalloa oppimaan kuulemaan Herran ääntä paremmin ja useammin. Huhtikuun 2020 yleiskonferenssipuheessa presidentti Nelson esitti historiallisen julistuksen ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden palautus – kaksisataavuotisjulistus maailmalle” (ks. ”Kuule Häntä”, Liahona, toukokuu 2020, s. 91–92).

Kirkon johtamista läpi koronaviruspandemian

Presidentti Nelson johti kirkkoa läpi vuonna 2020 alkaneen koronapandemian uraauurtavan sydänkirurgin kokemuksella mutta ennen kaikkea Herran profeettana ja maailmanlaajuisen uskontokunnan johtajana.

Latter-day Saint Charities -järjestön toiminta pandemian torjumiseksi on ollut laajinta kirkon historian aikana tähän mennessä, ja apua on annettu yli 150 maahan.

Toukokuussa 2020 Church News -lehden haastattelussa presidentti Nelson sanoi: ”Jopa murhepilvien läpi voi löytää hopeareunuksia” (julkaisussa Sarah Jane Weaver, ”Video: President Nelson Talks about the ’Painful’ Decision to Close Temples amid COVID-19”, Church News, 27. heinäkuuta 2020, thechurchnews.com). Hän sanoi, että pandemian hopeareunuksena oli löytää tapoja olla tekemisissä myöhempien aikojen pyhien kanssa tarvitsematta matkustaa lentokoneella. Tekniikan välityksellä presidentti Nelson puhui myöhempien aikojen pyhille Venezuelassa ja Euroopassa sekä Kaliforniassa ja Oklahomassa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hän puhui myös nuorille aikuisille maailmanlaajuisesti.

Elokuussa 2022 presidentti Nelson matkusti peruskorjatun Washington D.C:n temppelin uudelleenvihkimistilaisuuteen – ensimmäistä kertaa Utahin ulkopuolelle sen jälkeen kun pandemia voimistui maaliskuussa 2020.

Gandhi-King-Mandelan rauhanpalkinto

Morehouse College, historiallisesti mustien yliopisto Georgiassa Yhdysvalloissa, ilmoitti, että se antaa ensimmäisen Gandhi-King-Mandelan rauhanpalkinnon presidentti Nelsonille. Yliopisto antoi tämän uuden kunnianosoituksen 98-vuotiaalle profeetalle 13. huhtikuuta 2023 Worldhouse Interfaith and Interdenominational Assembly -tilaisuudessa Martin Luther King Jr. International Chapelissa Atlantassa Yhdysvalloissa.

Tämä palkinto on nimetty Mahatma Gandhin, Martin Luther King jr:n ja Nelson Mandelan mukaan. Yliopiston mukaan se on tarkoitettu henkilölle, joka edistää rauhaa ja myönteistä yhteiskunnallista muutosta rauhanomaisin keinoin ja käyttää globaalia johtajuuttaan rauhan, oikeudenmukaisuuden, monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden vahvistamiseen.

Presidentti Nelson otti palkinnon vastaan videon välityksellä, ja the Tabernacle Choir at Temple Square esiintyi myös virtuaalisesti.

Profeetan viisivuotinen palvelutehtävä on ollut täynnä kehotuksia rakastaa ja kunnioittaa jokaista. Vuonna 2018 järjestetyssä tilaisuudessa, jossa juhlistettiin vuonna 1978 saadun ilmoituksen 40. vuosipäivää – ilmoituksen, jonka mukaan pappeuden siunaukset ulotetaan koskemaan kaikkien rotujen kelvollisia jäseniä – hän opetti myöhempien aikojen pyhiä ”rakentamaan yhteistyön siltoja syrjinnän muurien sijaan” (”Building Bridges”, New Era, elokuu 2018, s. 6).