2023
Kansainvälisiä laulajia tabernaakkelikuorossa konferenssissa
Toukokuu 2023


Kansainvälisiä laulajia tabernaakkelikuorossa konferenssissa

Yhdysvaltain ulkopuolella asuvat osallistujat lauloivat ensimmäistä kertaa the Tabernacle Choir at Temple Square -kuoron riveissä yleiskonferenssissa.

Kuoro on hiljattain laajentanut tehtäväänsä tavoittaakseen maailmanlaajuisen yleisön, kertoo kuoron toiminnanjohtaja Michael O. Leavitt, joka kuvailee pilottiohjelmaa luonnolliseksi edistysaskeleeksi kuoron kasvussa. ”Me teemme sitä ainoalla tavalla, jonka tiedämme, eli askel kerrallaan – opimme, kehitymme ja pyydämme Herralta lisää johdatusta”, hän sanoo. ”Kunkin askeleen myötä käy nyt selvemmäksi, että näin voi tapahtua.”

Kuoron vaativan harjoitusaikataulun vuoksi kuoron jäsenten on pitänyt asua 160 kilometrin säteellä historiallisesta tabernaakkelista Salt Lake Cityssä. Veli Leavitt sanoo kuitenkin, että pilottiohjelma avaa niille, joilla on poikkeuksellisia musiikillisia kykyjä, mahdollisuuden osallistua myös tilapäisesti.

Kansainvälisiltä osallistujilta on vaadittu laulutaidon lisäksi valintaprosessin aikana myös musiikin teorian tuntemusta ja englannin kielen taitoja.

Kuoron kanssa laulamaan valitut tulivat kuudesta maasta:

  • Alvaro Jorge Martins Natalista Brasiliasta, baritoni

  • Rodrigo Domaredzky Curitibasta Brasiliasta, baritoni

  • Thalita De Carvalho São Paulosta Brasiliasta, toinen sopraano

  • Tubo-Oreriba Joseph Elisha Accrasta Ghanasta, tenori

  • Jonathan How Kuala Lumpurista Malesiasta, toinen tenori

  • Denisse Elorza Avalos Tijuanasta Meksikosta, toinen sopraano

  • Georgina Montemayor Wong Monterreystä Meksikosta, toinen sopraano

  • Ronald Baa Cagayan de Orosta Filippiineiltä, tenori

  • Sundae Mae Indino Cagayan de Orosta Filippiineiltä, ensimmäinen sopraano

  • Pei-Shan Chung (Kylie Zhong) Taipeista Taiwanista, ensimmäinen altto

Kansainväliset osallistujat ottivat osaa kuoroharjoituksiin, osallistuivat kuorokouluun, vierailivat useissa kirkon historiallisissa kohteissa sekä tutustuivat kirkon huoltotyöaukioon, temppeliaukioon ja piispojen keskusvarastohuoneeseen.

Yleiskonferenssin päätteeksi Utahissa asuvat kuorolaiset lauloivat vieraileville osallistujille jäähyväislauluna ”Herra olkoon tiellä kanssasi”.

Johtava piispa Gérald Caussé ilmaisi rakkautensa ja kiitollisuutensa eri puolilta maailmaa tulleille osallistujille. ”Toivon, että kun palaatte kotimaahanne, todistatte tästä kokemuksesta ja kasvatatte uuden laulajasukupolven – kaikkialla maailmassa”, hän sanoi.

Kahden viikon kokemus auttoi osallistujia tuntemaan suurempaa yhteyttä ja ykseyttä kirkon yhteisöön. ”Vietimme paljon aikaa kirkon musiikkiosaston kanssa. Heitä tavatessani minusta todella tuntui, että kirkon johtajat toivovat, että myöhempien aikojen pyhät kaikkialla maailmassa voivat saada syvällisemmän hengellisen kokemuksen musiikin avulla”, Pei-Shan Chung sanoo.