Luku 20
”Ruoki minun lampaitani”
”Meidän kaikkien täytyy oppia olemaan todellisia paimenia. Meidän täytyy osoittaa toisia kohtaan samaa rakkautta, jota Hyvä Paimen osoittaa meille kaikille. Jokainen sielu on Hänelle kallisarvoinen.”
Ezra Taft Bensonin elämänvaiheita
Presidentti Ezra Taft Benson kertoi kokemuksesta, jonka hän oli saanut palvellessaan neuvonantajana vaarnan johtokunnassa:
”Eräässä vaarnan johtokunnan kokouksessa Boisessa Idahossa vuosia sitten yritimme valita johtajaa vaarnan heikoimpaan ja pienimpään vanhinten koorumiin. Kirjurimme oli tuonut luettelon kaikista tuon koorumin vanhimmista, ja luettelossa oli miehen nimi, jonka olin tuntenut joitakin vuosia. Hän tuli vahvasta myöhempien aikojen pyhien perheestä, mutta hän ei tehnyt juuri mitään kirkossa.
Jos piispa pyysi tekemään vähän työtä seurakuntakeskuksessa, hän yleensä tuli, ja jos vanhimmat halusivat pelata softballia, hänet nähtiin toisinaan pelaamassa heidän kanssaan. Hänellä oli johtamistaitoa, sillä hän oli erään palvelujärjestön puheenjohtaja ja menestyi siinä hyvin.
Sanoin vaarnanjohtajalle: ’Valtuuttaisitko minut lähtemään tapaamaan tätä miestä ja haastamaan häntä sovittamaan elämänsä kirkon mittapuihin ja johtamaan koorumiaan? Tiedän, että se on vähän sattumankauppaa, mutta hänellä on tarvittavat kyvyt.’
Vaarnanjohtaja vastasi: ’Lähde vain, niin Herra siunaa sinua.’
– – Menin tämän miehen kotiin. En koskaan unohda ilmettä hänen kasvoillaan, kun hän avasi oven ja näki vaarnan johtokunnan jäsenen seisovan ovella. Hän kutsui minut epäröiden sisään. Hänen vaimonsa oli valmistamassa päivällistä, ja haistoin keittiöstä tulevan kahvin tuoksun. Pyysin häntä kutsumaan vaimonsa luoksemme, ja kun olimme istuutuneet, kerroin hänelle, miksi olin tullut. ’En aio pyytää sinulta vastausta tänään’, sanoin hänelle. ’Haluan vain, että lupaat minulle, että ajattelet asiaa, rukoilet siitä ja mietit, mitä se merkitsee perheesi kannalta, niin tulen sitten ensi viikolla tapaamaan sinua.’ Lisäsin: ’Jos päätät olla ottamatta tehtävää vastaan, me rakastamme sinua silti.’
Seuraavana sunnuntaina, heti kun hän avasi oven, näin, että oli tapahtunut muutos. Hän ilahtui nähdessään minut ja kutsui minut nopeasti sisään ja pyysi vaimoaan liittymään seuraamme. Hän sanoi: ’Veli Benson, olemme tehneet niin kuin sanoit. Olemme ajatelleet asiaa ja rukoilleet siitä, ja olemme päättäneet ottaa tehtävän vastaan. Jos teillä veljillä on niin paljon luottamusta minuun, olen valmis sovittamaan elämäni kirkon mittapuihin, mikä minun olisi pitänyt tehdä kauan sitten.’
Hän sanoi myös: ’En ole juonut lainkaan kahvia sen jälkeen kun olit täällä viime viikolla enkä aio juodakaan enää.’
Hänet erotettiin vanhinten koorumin johtajaksi, ja osallistuminen hänen koorumissaan alkoi lisääntyä – ja lisääntyi jatkuvasti. Hän ryhtyi työhön, osoitti rakkautta vähemmän aktiivisille vanhimmille ja toi heidät mukaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin muutin pois vaarnan alueelta.
Kului vuosia, ja sitten yhtenä päivänä temppeliaukiolla Salt Lake Cityssä luokseni tuli mies, joka ojensi kätensä ja sanoi: ’Veli Benson, et taida muistaa minua?’
’Kyllä minä muistan’, vastasin, ’mutta en muista nimeäsi.’
Hän sanoi: ’Muistatko, miten tulit erään käskyjä rikkovan vanhimman kotiin Boisessa seitsemän vuotta sitten?’ Ja silloin tietenkin kaikki palasi mieleeni. Sitten hän sanoi: ’Veli Benson, en ikinä elä niin kauan, että kykenisin kiittämään sinua tarpeeksi siitä, että tulit kotiimme sinä sunnuntai-iltapäivänä. Minä olen nyt piispa. Luulin olevani onnellinen, mutta en tiennyt, mitä todellinen onni on.’”1
Tämän ja muiden kokemusten innoittamana presidentti Benson kannusti uskollisia myöhempien aikojen pyhiä auttamaan niitä kirkon jäseniä, jotka ”elävät erossa kirkosta ja evankeliumin vaikutuksesta”2. Huhtikuun 1984 yleiskonferenssissa hän sanoi: ”Me iloitsemme monien veljiemme ja sisariemme aktivoitumisesta. Kehotamme pappeusjohtajia ja apujärjestöjen johtohenkilöitä jatkamaan tätä suurta työtä.”3 Samalla viikolla hän puhui ryhmälle pappeusjohtajia tarpeesta ystävystyä kirkossa miehiin, joita ei ole vielä asetettu vanhimmiksi:
”Sydämeni kääntyy noiden miesten, perheenpäiden, puoleen. – – En usko, että meillä on kirkossa tänä aikana suurempaa haastetta kuin aktivoida nuo miehet ja tuoda heidät siihen pisteeseen, että he voivat viedä perheensä Herran huoneeseen, missä heille avautuvat rikkaimmat ihmisten tuntemat siunaukset tässä maailmassa ja tulevassa maailmassa.
Veljet, toivomme ja rukoilemme, että näette tämän aktivointityön suurempana kuin vain hetkellisenä ohjelmana. Toivomme, että kun tätä aikakautta kirkkomme historiassa merkitään muistiin, siitä sanotaan, että se merkitsi aikaa, jolloin Jumalan kirkko toi monia eksyneitä ja kadonneita sieluja takaisin.”4
”Nyt on aika toteuttaa käytännössä Vapahtajan opetusta hyvästä paimenesta.”
Ezra Taft Bensonin opetuksia
1
Herran seuraajina tehtäväämme kuuluu ojentaa auttava kätemme niille veljillemme ja sisarillemme, jotka ovat erkaantuneet kirkosta.
Herran kirkon tarkoitus on edistää Jumalan jokaisen pojan ja tyttären edistymistä kohti iankaikkisen elämän korkeimpia siunauksia. – –
Haluaisin käsitellä tehtäväämme tehdä pyhät täydellisiksi, eritoten haastetta aktivoida ne, jotka eivät ole enää täysin aktiivisia kirkossa. Nämä jäsenet, jotka ovat veljiämme ja sisariamme, elävät tällä hetkellä erossa kirkosta ja evankeliumin vaikutuksesta.
Tässä vähemmän aktiivisten jäsenten ryhmässä on monia kenties välinpitämättömiä tai piittaamattomia, jotka eivät käy kirkossa. Heissä on myös niitä, jotka ovat hetkellisesti hukassa, koska me emme tiedä heidän olinpaikkaansa. Jotkut heistä ovat uusia käännynnäisiä, jotka eivät ilmeisesti saaneet sitä hoivaavaa huolenpitoa ja opetusta, joka olisi saanut heidät kuulumaan ”samaan kansaan kuin pyhät” (ks. Ef. 2:19). Monet ovat naimattomia aikuisia.
Näille henkilöille meidän kirkon jäsenten ja Herran seuraajien täytyy osoittaa taas rakkautta ja uudistaa sydämellinen kutsu tulla takaisin. ”Tulkaa takaisin. Tulkaa takaisin ja kestitkää itseänne Herran pöydässä ja maistakaa jälleen pyhien yhteyden suloisia ja ihania hedelmiä.” (”Joy in Christ”, Ensign, maaliskuu 1986, s. 88.)
Edessämme oleva haaste on suuri. – – Meidän täytyy osoittaa suurta uskoa, tarmoa ja sitoumusta, jos aiomme tavoittaa nämä veljet ja sisaret. Mutta meidän täytyy tehdä se. Herra odottaa meidän tekevän sen. Ja me teemme sen!5
2
Kun pyrimme huolehtimaan niistä, jotka ovat kulkeneet harhaan, meidän tulee soveltaa Vapahtajan opetusta hyvästä paimenesta.
Nyt on aika toteuttaa käytännössä Vapahtajan opetusta hyvästä paimenesta edessämme olevaan haasteeseen tuoda takaisin kadonneet lampaat ja eksyneet karitsat.
”Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä?
Ja jos hän sen löytää – totisesti: hän iloitsee siitä enemmän kuin niistä yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä, jotka eivät olleet eksyksissä.” (Matt. 18:12–13.)
Jeesuksen aikana palestiinalainen paimen tunsi jokaisen lampaansa. Nuo lampaat tunsivat hänen äänensä ja luottivat häneen. Ne eivät seuranneet vieraita. Kun sitten paimen kutsui, lampaat menivät hänen luokseen. (Ks. Joh. 10:1–5, 14.)
Iltaisin paimenet johdattivat lampaansa aitaukseen tai lammastarhaan. Lammastarhaa ympäröivät korkeat muurit, ja muurien päälle nostettiin orjantappuroita estämään villieläimiä ja varkaita kiipeämästä muurien yli. Joskus kuitenkin nälkä ajoi villieläimen hyppäämään muurien yli lampaiden keskelle pelästyttäen ne ja uhaten niitä.
Sellainen tilanne erotti todellisen paimenen – sellaisen, joka rakasti lampaitaan – palkkapaimenesta, joka teki työtä vain velvollisuudesta palkan vuoksi. Todellinen paimen oli valmis uhraamaan henkensä lampaidensa puolesta. Hän meni lampaiden keskelle ja taisteli niiden hyvinvoinnin puolesta. Palkollinen taas arvosti omaa turvallisuuttaan enemmän kuin lampaiden ja pakeni yleensä vaaraa.
Jeesus käytti tätä aikalaistensa yleisesti tuntemaa esimerkkiä julistaakseen, että Hän on Hyvä Paimen, todellinen paimen. Koska Hän rakastaa veljiään ja sisariaan, Hän olisi valmis vapaaehtoisesti antamaan henkensä heidän puolestaan. (Ks. Joh. 10:11–18.)
Lopulta Hyvä Paimen todella antoi henkensä lampaiden puolesta – sinun ja minun, meidän kaikkien.
Vertauskuvalla hyvästä paimenesta on merkittävää vastaavuutta kirkkoon tänä aikana. Lampaat tarvitsevat valppaiden paimenten johtoa. Liian monet harhailevat. Joitakuita houkuttelevat pois hetkelliset häiriötekijät. Toiset ovat aivan eksyksissä.
Me ymmärrämme, että – aivan kuten menneinä aikoina – jotkut lampaat kapinoivat ja ”ovat kuin villikatras, joka pakenee paimenelta” (Moosia 8:21). Mutta suurin osa ongelmistamme johtuu rakastavan ja huolehtivan kaitsemisen puutteesta, ja paimenia täytyy kouluttaa useampia.
Paimenen hoivissa uusia jäseniämme, äskettäin evankeliumin vastaanottaneita, täytyy hoivata valppaalla perehdytyksellä sitä mukaa kuin heidän tietämyksensä evankeliumista lisääntyy ja he alkavat elää uusien mittapuiden mukaan. Sellainen huomio varmistaa osaltaan, etteivät he palaa vanhoihin tapoihin.
Paimenen rakastavan huolenpidon ansiosta nuoremme, nuoret karitsamme, eivät niin helposti lähde harhailemaan. Ja jos he lähtevät, paimenen sauvan koukku – rakastava käsivarsi ja ymmärtävä sydän – auttaa heidän takaisin tuomisessaan.
Paimenen huolenpidon turvin monet niistä, jotka eivät ole nyt lauman piirissä, voidaan vielä tuoda takaisin. Monet niistä, jotka ovat solmineet avioliiton kirkon ulkopuolella ja ovat omaksuneet maailman elämäntavan, saattavat vastata kutsuun palata laumaan.6
Kun vaalimme seurakunnissamme ystävyyttä, autamme toisiamme pysymään Hyvän Paimenen laumassa.
3
Myöhempien aikojen pyhät, jotka ovat eksyneet, tarvitsevat todellisten ja rakastavien paimenten aitoa, sydämellistä huolenpitoa.
Tähän vanhaan ongelmaan, että lampaat harhailevat muualle etsimään ruokaa, ei ole mitään uusia ratkaisuja. Siihen vastuulliseen tehtävään, jonka Jeesus antoi Pietarille ja jota Hän tähdensi esittämällä sen kolme kertaa, on päteväksi osoittautunut ratkaisu: ”Ruoki minun karitsoitani. Kaitse minun lampaitani. Ruoki minun lampaitani.” (Ks. Joh. 21:15–17.)
Aivan kuten Mormonin kirjassa hienosti kehotetaan, Kristuksen kirkkoon kastettuja täytyy jatkuvasti muistaa ja ravita Jumalan hyvällä sanalla (ks. Moroni 6:4).
Ratkaisu on siis lauman kaitsemisessa ja ravitsemisessa rukoillen – toisin sanoen henkilökohtaisessa huolenpidossa. Todellisen ja rakastavan paimenen täytyy tuntea aitoa, rakastavaa huolta, ei vain pinnallista kiinnostusta, jota palkollinen saattaisi osoittaa.
Kun käsittelemme sitä, millainen on todellinen paimen, ymmärrämme, että Herra on antanut tämän velvollisuuden pappeudenhaltijoille. Mutta myös sisarilla on ”kaitsemisen” tehtäviä siinä laupiaassa ja rakastavassa palvelutyössä, jota he suovat toisilleen ja muille. Näin ollen meidän kaikkien täytyy oppia olemaan todellisia paimenia. Meidän täytyy osoittaa toisia kohtaan samaa rakkautta, jota Hyvä Paimen osoittaa meille kaikille. Jokainen sielu on Hänelle kallisarvoinen. Hänen kutsunsa odottaa jokaista jäsentä – Jumalan jokaista poikaa ja tytärtä.
”Katso, hän lähettää kutsun kaikille ihmisille, sillä armon käsivarret ovat ojennettuina heitä kohti, ja hän sanoo: Tehkää parannus, niin minä otan teidät vastaan. – –
Tulkaa minun luokseni, niin te saatte nauttia elämän puun hedelmää; – –
niin, tulkaa minun luokseni ja tuokaa julki vanhurskauden tekoja.” (Alma 5:33–35.)
Hänen kutsuaan ei kielletä keneltäkään. Kaikki, jotka ottavat vastaan Hänen armollisen kutsunsa nauttia Hänen evankeliumistaan, ovat tervetulleita. Lampaat – jotkut hämmentyneitä, jotkut piittaamattomia, jotkut muihin asioihin syventyneitä – täytyy löytää ja rakastaa takaisin aktiivisuuteen. Tässä työssä täytyy käyttää avuksi kaikkia pappeuden ja apujärjestöjen resursseja.
Tähän haasteeseen ei koskaan vastata riittävästi, ennen kuin vaarnojen, seurakuntien, koorumien ja apujärjestöjen johtohenkilöt ja uskolliset jäsenet kaikkialla käyttävät tahtoaan ja uskoaan tuodakseen vähemmän aktiiviset taas täysin aktiivisiksi kirkossa.
Kun pyritte vilpittömästi saavuttamaan tämän kelvollisen tavoitteen, me kehotamme teitä painottamaan uudelleen tehokasta pappeuden kotiopetusta ja tehokasta Apuyhdistyksen kotikäyntiopetusta. Kotiopetus ja kotikäyntiopetus ovat innoitettuja ohjelmia. Ne on suunniteltu tavoittamaan jokainen kirkon jäsen joka kuukausi, niin aktiiviset kuin vähemmän aktiiviset. Pyydän teitä tähdentämään lisääntyvässä määrin kotiopetusta ja kotikäyntiopetusta.7
4
Kun me edelleenkin palvelemme veljiämme ja sisariamme, me voimme auttaa heitä vastaanottamaan evankeliumin kaikki siunaukset ja toimitukset.
Rukoustemme tänään täytyy olla yhtä palavia ja huolestuneita kuin Alman rukoukset, kun hän pyrki tuomaan takaisin harhailevat soramilaiset, jotka olivat eksyneet pois Herrasta:
”Oi Herra, suo meille menestystä heidän tuomisessaan jälleen sinun luoksesi Kristuksessa.
Katso, oi Herra, heidän sielunsa ovat kallisarvoisia, ja monet heistä ovat veljiämme; anna meille sen tähden, oi Herra, voimaa ja viisautta, jotta voimme tuoda nämä veljemme jälleen sinun luoksesi.” (Alma 31:34–35, kursivointi lisätty.) – –
Sielujen aktivoimisen periaatteet eivät muutu. Ne ovat seuraavat:
1. Kadonneet tai vähemmän aktiiviset täytyy löytää, ja heihin täytyy ottaa yhteyttä.
2. Heille täytyy osoittaa rakastavaa huolenpitoa. Heidän täytyy tuntea rakkautemme.
3. Heille täytyy opettaa evankeliumia. Heidän täytyy tuntea Pyhän Hengen voima opettajiensa välityksellä.
4. Heidät täytyy ottaa mukaan joukkoomme.
5. Heillä täytyy olla merkityksellisiä kirkon tehtäviä.
Mormonin kirjan sanoin meidän ”tulee edelleen palvella” (3. Nefi 18:32).
Toivomme erityisesti sitä, että uudet käännynnäiset otetaan täysin mukaan kirkon toimintaan. Heidät täytyy ottaa lämpimästi vastaan.
Olkaamme yhtä pyrkimyksissämme tuoda vähemmän aktiiviset jälleen täysin aktiivisiksi kirkossa. Niin tehdessämme me kaikki olemme entistä yhteensopivammin toteuttamassa kirkon tehtävää – tuoda evankeliumi kaikkine siunauksineen ja toimituksineen täydemmin kaikkien kirkon jäsenten elämään. Kirkko ”tarvitsee jokaista jäsentä” (OL 84:110), ja jokainen jäsen tarvitsee evankeliumia, kirkkoa ja kaikkia sen toimituksia.
Tavoitelkaamme kaikki Herran siunauksia, jotta vahvistuisimme ja saisimme sen välttämättömän voiman ja vaikutuksen, jota tarvitsemme, kun ahkeroimme yhdessä tässä suuressa rakkauden työssä.8
Opiskelu- ja opetusehdotuksia
Kysymyksiä
-
Millaisia ovat tuntemuksesi, kun ajattelet niitä perheenjäseniä tai ystäviä, jotka elävät erossa kirkosta ja evankeliumin vaikutuksesta? Mitä me voimme tehdä auttaaksemme heitä? (Ks. osa 1.)
-
Pohdi presidentti Bensonin opetuksia siitä, mitä eroa on palkatulla ja todellisella paimenella (ks. osa 2). Kuinka me voimme olla parempia paimenia?
-
Presidentti Benson muistutti meitä siitä, että ihmiset tarvitsevat todellisen ja rakastavan paimenen aitoa, sydämellistä huolenpitoa (ks. osa 3). Kuinka me voimme oppia tuntemaan sydämellistä huolenpitoa muista? Kun pohdit tätä kysymystä, mieti palvelemistasi kotiopettajana tai kotikäyntiopettajana.
-
Mitähän edelleen palveleminen tarkoittaa? (Ks. 3. Nefi 18:32.) Pohdi niitä viittä periaatetta, jotka presidentti Benson esitti auttaakseen meitä palvelemaan niitä, joilla on tarve tulla jälleen aktiivisiksi kirkossa (ks. osa 4). Millä tavoin kukin näistä periaatteista voi auttaa jotakuta vastaanottamaan evankeliumin siunaukset?
Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia
Matt. 9:10–12; Luuk. 15; 22:32; 1. Piet. 5:2–4; Moroni 6:4; OL 18:10–16; 84:106
Tutkimisen avuksi
”Lukeminen, tutkiminen ja pohtiminen eivät ole sama asia. Me luemme sanoja ja saamme kenties ajatuksia. Me tutkimme ja kenties löydämme pyhistä kirjoituksista kaavoja ja yhteyksiä. Mutta kun me pohdimme, me kutsumme Hengen antamaan ilmoitusta. Pohtiminen on minulle sitä ajattelemista ja rukoilemista, mitä teen luettuani ja tutkittuani pyhien kirjoitusten kohtia huolella.” (Henry B. Eyring, ”Palvelkaa Hengen voimalla”, Liahona, marraskuu 2010, s. 60.)