Leipärukous
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Mistä tiedän, että Pyhä Henki puhuu minulle?
”Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää” (Oppi ja liitot 11:12).
”Mistä tiedän, milloin Pyhä Henki puhuu minulle?” Carver nosti katseensa pyhistä kirjoituksista.
Isä hymyili ja laski Tule ja seuraa minua ‑kirjan käsistään. ”Pyhä Henki voi puhua sinulle monin eri tavoin. Joskus kyse on tunteesta, joskus taas mieleen juolahtavasta ajatuksesta.”
Carver kurtisti kulmiaan. ”Mutta mistä tiedän, että kyse on Pyhästä Hengestä?”
”Ehkä voimme pitää rukouksen, että saisimme vastauksen”, äiti sanoi.
Yksi Carverin siskoista piti rukouksen. Sitten he lähtivät kouluun. Carver pohti kysymystään koko päivän.
Kun hän saapui kotiin, siellä tuoksui herkulliselta. ”Leipää!” Carver huudahti.
”Aivan niin”, äiti sanoi. ”Tein leipää, jota voimme antaa muille.”
Carver katsoi siskojaan. Eva kurtisti otsaansa. Jane kohotti kulmakarvojaan. ”Emmekö me siis saa syödä sitä?” Jane kysyi.
”Halusimme harjoitella Pyhän Hengen kuuntelemista”, isä sanoi. ”Niinpä äiti sai ajatuksen.”
Heistä jokainen rukoilisi ja kysyisi taivaalliselta Isältä, kenellä olisi tarvetta tuntea rakkautta sinä päivänä. Tuolle ihmiselle annettaisiin leipää.
Carver polvistui sänkynsä viereen. Hän halusi kuulla Pyhän Hengen – mutta miltä Pyhä Henki kuulosti? Hän veti syvään henkeä ja sulki silmänsä.
”Taivaallinen Isä, kuka tarvitsee tänään leipää?”
Carver kuulosteli Pyhää Henkeä, mutta hän ei kuullut mitään. Sitten hän muisti kulkeneensa sisar Smithin talon ohi matkallaan koulusta kotiin. Tämä vilkutti hänelle aina. Ehkäpä hän piti leivästä. Juuri niin!
Äiti jakoi kortteja, ja he kirjoittivat niihin viestit ihmisille, joiden luona he aikoivat vierailla. Carver kirjoitti näin: ”Hei sisar Smith, minä rukoilin saadakseni tietää, kenelle minun pitäisi antaa tämä leipä. Odotin kehotusta, ja sinä tulit mieleeni. Terveisin Carver.”
Kun äiti ajoi sisar Smithin talolle, Carver otti leipänsä ja käveli etuovelle. Häntä hermostutti. Entä jos sisar Smith ei pitänytkään leivästä? Entä jos käynti hänen luonaan olikin Carverin oma ajatus eikä Pyhän Hengen?
Sitten Carver muisti, mitä hänen äitinsä oli myös sanonut: jos ajatus on hyvä tai ystävällinen, on turha miettiä, onko se oma ajatus. Hyvät teot ovat aina hyvästä! Carver veti syvään henkeä ja soitti ovikelloa.
Sisar Smith avasi oven. ”Hei, Carver! Mikä tuo sinut tänne?”
Carver ojensi leipänsä. Hän katsahti kenkiinsä ja sitten takaisin sisar Smithiin. ”Pidätkö kotona leivotusta leivästä?”
”Se on herkkuani!” Hän hymyili. ”Kiitos oikein paljon.”
Carverkin hymyili. ”Ei kestä!” Sitten hänen mieleensä juolahti jotain muutakin. Hän noudatti kehotusta saman tien. ”Taivaallinen Isä tietää, että se on herkkuasi. Hän rakastaa sinua kovasti!”
Sisar Smithin silmät alkoivat kimmeltää. ”Onneksi Hän voi luottaa siihen, että sinä kuulet Häntä.”
Carver tunsi olonsa kevyeksi kuin ilmapallo. Hän vilkutti sisar Smithille ja käveli takaisin autolle. Nyt hän tiesi, että Pyhä Henki oli kehottanut häntä antamaan leivän sisar Smithille. Hän odotti innolla kuulevansa Pyhän Hengen uudelleen! ●
Kuvitus Hollie Hibbert