Pulmallinen juhlakutsu
Kirjoittaja asuu Corrientesissa Argentiinassa.
Toisaalta Luz halusi mennä juhliin. Mutta toisaalta ajatus ahdisti häntä.
”[Tutki] sitä tarkoin mielessäsi [ja kysy] minulta, onko se oikein” (Oppi ja liitot 9:8). Tämä kertomus sijoittuu Corrientesiin Argentiinaan.
Luz oli iloinen. Kouluvuosi oli lopuillaan ja kaikkea kivaa ja uutta oli tapahtumassa. Kuudes luokka olisi pian suoritettu. Ensi vuonna hän menisi yläkouluun!
Luz ihmetteli itsekin, kuinka paljon hän oli kasvanut. Hän oli venähtänyt pituutta eikä ollut enää pikkulapsi. Muutokset tuntuivat kivoilta, mutta samalla häntä vähän jännitti.
Luz päätti jutella siitä vanhempiensa kanssa.
”Elät hienoa elämänvaihetta, Luz”, papá sanoi. ”Tämä on aikaa oppia, tehdä parhaasi ja saavuttaa tavoitteita, jotka auttavat sinua kehittymään sellaiseksi ihmiseksi, joksi Jumala tietää, että voit tulla.”
”Mutta elämä etenee päivä kerrallaan”, mamá sanoi. ”Sinä kasvat ja kehityt sellaiseksi ihmiseksi vähitellen pienten, hyvien valintojen myötä.”
Luzille tuli siitä parempi mieli. Hän oli iloinen, että hänen ei tarvinnut kasvaa isoksi liian nopeasti.
Eräänä päivänä koulussa Luzin kaverit kertoivat, että he aikoivat järjestää kuudennen luokan päättäjäisjuhlat. He olivat aivan innoissaan. Juhlissa olisi illallinen, musiikkia, juhlavalot ja jopa tanssia!
Kavereiden kertoessa juhlista Luz alkoi kuitenkin tuntea olonsa epämukavaksi. Sellaisissa juhlissa hän tuskin voisi kokea Pyhän Hengen läsnäoloa.
”Olethan sinä tulossa, Luz?” yksi kavereista kysyi.
”Sinun on pakko tulla!” toinen kaveri sanoi. ”Pyydän, että minun vanhempani puhuvat sinun vanhemmillesi. Kyllä he sitten päästävät sinut mukaan.”
”Ehkä.” Luzin vatsa tuntui heittävän kuperkeikkaa. ”Tuota… Kerron, kun tiedän.”
Luz ajatteli juhlaa koko viikonlopun. Hän ajatteli sitä harjoitellessaan pianoläksyjä. Hän ajatteli sitä leikkiessään pikkuveljensä kanssa. Teki hän mitä hyvänsä, juhlat olivat koko ajan hänen mielessään.
Toisaalta hän halusi mennä juhliin. Mutta toisaalta ajatus ahdisti häntä. Jännityksen tunne vatsassa ei suostunut häipymään.
”Onko kaikki hyvin, hija?” mamá kysyi sunnuntai-iltapäivänä. Hän silitti Luzin pitkiä, tummia hiuksia.
”No…”, Luz sanoi.
”Mietitkö yhä niitä juhlia?”
”En tiedä, mitä tehdä”, Luz sanoi. ”Haluan mennä. Mutta tiedän, että en voi tuntea oloani siellä mukavaksi.”
Mamá hymyili. ”Tiedän, että osaat valita oikein”, hän sanoi. ”Mieti asiaa, tee valintasi ja kerro taivaalliselle Isälle, mitä olet päättänyt. Hän auttaa sinua tietämään, onko se oikein. Tunnet sen sydämessäsi.”
Luz nyökkäsi. Hän veti syvään henkeä ja meni huoneeseensa rukoilemaan.
”Taivaallinen Isä”, Luz kuiskasi. ”Kaverini kutsuivat minut juhliin, mutta minusta sinne meneminen ei tunnu oikealta. Aion kertoa heille, että en voi tulla. Teenkö minä oikein?”
Lämmin tunne valtasi Luzin. Hän ei tuntenut itseään enää epävarmaksi. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut täynnä valoa! Hän tiesi, että hän oli tehnyt oikean valinnan.
Kun Luz tuli ulos huoneestaan, hän halasi mamáa lujasti.
”Päätin, että en mene juhliin”, Luz kertoi.
”Olen ylpeä sinusta”, mamá sanoi.
Myös papá halasi Luzia. ”Minulla on idea”, papá sanoi. ”Järjestetään omat päättäjäisjuhlat. Voimme syödä jäätelöä ja juhlia yhdessä perheenä!”
Luz hymyili. Jäätelö oli hänen herkkuaan! Ja hänestä oli ihana tietää, että hän osasi tehdä niin kuin oli oikein – myös silloin, kun se oli vaikeaa. Jokaisen pienen, hyvän valinnan myötä hän kasvaisi vähitellen sellaiseksi ihmiseksi, joksi Jumala tiesi hänen voivan kasvaa. ●
Kuvitus Tammie Lyon