Piano Prophetille
Tämän kertomuksen tapahtumapaikkana oli Accran suurkaupunkialue Ghanassa.
Prophet-nimisellä pojalla oli kaksi tärkeää tavoitetta.
”Musiikki on kieltä, jota kaikki voivat ymmärtää” (Lasten laulukirja, s. III).
Prophet rakasti musiikkia. Hän rakasti erityisesti Alkeisyhdistyksen lauluja ja kirkon lauluja. Hän hyräili niiden sävelmiä päivät pitkät. Hän kuvitteli itsensä istumassa pianon ääressä ja soittamassa lempilaulujaan. Hän kuvitteli myös opettavansa muita ihmisiä soittamaan.
Oli vain yksi ongelma. Hänellä ei ollut pianoa.
Eräänä päivänä piispa keskusteli Prophetin kanssa.
”Oletko asettanut tavoitteita Lasten ja nuorten ohjelmaa varten?” piispa kysyi.
”Olen”, Prophet sanoi. ”Haluan oppia soittamaan pianoa.”
”Se on hyvä tavoite”, piispa sanoi.
”Ja kun olen saavuttanut sen”, Prophet jatkoi, ”minulla on toinen tavoite. Haluan opettaa kaksikymmentä ihmistä soittamaan pianoa.”
”Sinulla on kaksi hyvää tavoitetta”, piispa totesi.
”Ja minulla on ongelma”, Prophet sanoi. ”Minulla ei ole pianoa.”
”No, katsotaanpa, mitä voimme tehdä.”
Seuraavana sunnuntaina kirkossa piispa kertoi Prophetille, että hän oli löytänyt lähetyssaarnaajapariskunnan, joka voisi opettaa häntä. He toisivat kosketinsoittimet, joilla hän ja muut voisivat harjoitella. He halusivat opettaa pianonsoittoa monille ihmisille.
Piispa kertoi asiasta muille. Prophet kertoi asiasta muille. Prophetin perhe kertoi asiasta muille. Pian koko seurakunta puhui pianotunneista. Ja niistä puhuttiin myös seurakunnan ulkopuolella.
”Myös monet kaverini, jotka eivät ole jäseniä, haluavat oppia”, Prophet kertoi piispalle.
”He ovat tietenkin tervetulleita”, piispa sanoi. ”Lähetyssaarnaajat antavat sinulle kirjan ja auttavat harjoittelemaan soittoläksyt. Kun olet oppinut soittamaan, voit auttaa heitä opettamaan ne kaikille muille.”
”Se on toinen tavoitteeni!” Prophet sanoi.
Pian Prophet jo harjoitteli lähetyssaarnaajien kanssa. Hänestä oli hauska oppia, mitä eri nuottimerkit tarkoittivat, ja kuulla, miten niistä yhdessä muodostui laulu. Kaksi hänen kirkkoon kuuluvaa kaveriaan, Kelvin ja Alexander, ottivat myös pianotunteja. Kuukauden kuluttua kaikki kolme poikaa alkoivat myös opettaa.
He antoivat pianotunteja joka päivä kirkon rakennuksessa. Ensin heillä oli kymmenkunta oppilasta, sitten parikymmentä ja lopulta viisikymmentä!
”Tämä on hauskaa!” Kelvin sanoi eräänä päivänä tunnin jälkeen.
”Luulen, että taivaallinen Isä on iloinen, koska autamme muita oppimaan”, Alexander sanoi.
Prophet nyökkäsi. Tavoitteensa ansiosta hän oli voinut auttaa jo nyt niin monia ihmisiä.
Mutta Prophetilla oli myös toinen syy olla iloinen. Kun heidän oppilaansa harjoittelivat Alkeisyhdistyksen lauluja, he oppivat samalla taivaallisesta Isästä. Jotkut heistä sanoivat Prophetille, että he haluaisivat oppia lisää kirkosta.
Itse asiassa jotkut niistä, jotka olivat alun perin tutustuneet kirkkoon pianotuntien kautta, menivät lopulta kasteelle.
”Nyt osallistumme kaikki yhdessä kokouksiin”, Prophet kertoo, ”ja laulamme lauluja, joita rakastamme.”
Kuvitus Violet Lemay