Pioneereja jokaisessa maassa
Julia Mavimbela
Yhteisön johtohenkilö Etelä-Afrikassa
”Rakkaus herää vain antamalla anteeksi muille.”
Julia pyyhkäisi otsaansa. Sitten hän tarttui lapioon ja alkoi kaivaa. Häntä ympäröivä maa oli vielä pelkkä mutatilkku, mutta pian siitä tulisi kaunis puutarha.
Tummaihoisilla ihmisillä ei ollut siihen aikaan Etelä-Afrikassa helppoa. Lainsäädäntö erotteli mustat ja valkoiset. Monet mustat pakotettiin jättämään kotinsa ja asumaan tietyillä alueilla kaukana valkoisista, eivätkä he saaneet äänestää. Julian asuinalueella oli ollut väkivaltaisuuksia, minkä seurauksena koulut oli suljettu. Ulkona oli välillä vaarallista liikkua.
Se ei kuitenkaan pysäyttänyt Juliaa. Hän halusi tehdä jotakin, mikä toisi hyvyyttä hänen asuinyhteisöönsä. Siksi hän oli päättänyt perustaa puutarhan.
Muutama lapsi näki Julian työnteossa. ”Voimmeko auttaa?” he kysyivät.
”Tietysti”, Julia sanoi. Hän antoi jokaiselle lapion. Hän opetti lapsia möyhentämään maata ja kitkemään rikkaruohot.
”Kaivetaan katkeruuden maaperää, kylvetään sinne rakkauden siemeniä ja katsotaan, mitä hedelmää se voi antaa meille”, hän sanoi. ”Rakkaus herää vain antamalla anteeksi muille.”
Viikot kuluivat, ja maasta kohosi uusia kasveja. Muitakin ihmisiä tuli puutarhaan töihin. He kitkivät pitkiä rikkaruohoja. He istuttivat lisää siemeniä. He kastelivat kasveja. Julia oli onnellinen, että niin moni halusi auttaa.
Eräänä päivänä Julia tapasi kaksi nuorta miestä. Julia oli yllättynyt, sillä alueella kävi harvoin valkoisia ihmisiä. Kaksikko kertoi olevansa lähetyssaarnaajia. Julia kutsui heidät kotiinsa kertomaan sanomastaan.
Kun Julian poika kuuli, että he olivat tulossa, hän järkyttyi. ”Miksi sinä kutsuit heidät?” hän sanoi. ”He ovat valkoisia. Se ei ole turvallista.”
Julia kuitenkin luotti lähetyssaarnaajiin. ”Nämä miehet ovat erilaisia”, Julia sanoi. ”He saarnaavat rauhaa.”
Kun lähetyssaarnaajat saapuivat, Julia toivotti heidät tervetulleiksi. Toinen heistä huomasi takanreunuksella valokuvan. Se oli Julian häistä.
”Kuka tuo on?” lähetyssaarnaaja kysyi ja osoitti valokuvaa.
”Mieheni John.” Julia painoi katseensa. ”Hän kuoli auto-onnettomuudessa.”
Lähetyssaarnaaja nyökkäsi. ”Me uskomme, että perheet voivat olla yhdessä ikuisesti, myös kuoleman jälkeen.”
Rauhan tunne pyyhkäisi Julian yli. Hän oli onnellinen kuullessaan Jumalan suunnitelmasta ja jatkoi lähetyssaarnaajien tapaamista. Rakkaus evankeliumia kohtaan kasvoi Julian sydämessä samaan tapaan kuin kasvit kasvoivat hänen puutarhassaan. Pian hän päätti mennä kasteelle.
Kirkossa Julia tapasi paljon uusia ihmisiä. Jotkut heistä olivat mustia. Jotkut heistä olivat valkoisia. Mutta he kaikki palvelivat ja oppivat yhdessä.
Julia näytti lapsille kirkossa, kuinka he saattoivat auttaa puutarhassa. ”Sydämemme on oltava pehmeä kuten tämä maaperä”, hän sanoi. ”Meidän on tehtävä evankeliumille paikka sisimpäämme. Meidän on tehtävä paikka rakkaudelle.”
Kolmetoista vuotta Julian kasteen jälkeen Etelä-Afrikassa kumottiin lait, jotka olivat erotelleet mustat ja valkoiset.
Etelä-Afrikassa on nykyään melkein 70 000 kirkon jäsentä.
Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä.
Julia oli perustamassa Women for Peace -ryhmää, joka edistää yhtenäisyyttä ja rauhaa Etelä-Afrikassa.
Hän oli yksi Johannesburgin temppelin ensimmäisistä temppelityöntekijöistä.
Julia oli opettaja. Hän opetti lapsia lukemaan, kun he tekivät töitä hänen puutarhassaan.
Kuvitus Tracy Bishop